Sitä vain, että kyllä tätä tavaraa on paljon. Hyvin paljon. Tuskallisen paljon.
Onneksi huomenna olen poissa muuton aikaan kun on venäjän opetusta. Hyvällä omalla tunnolla poistun paikalta, sillä väitän tehneeni kuluneiden viikkojen aikana melkoisen urakan tavaroiden viemisen suhteen..

Nyt kaiketi pitäisi palata pakkaamisen pariin. Kyllä vain.
Kohta lämpenee sauna. Haikein tunnelmin saunomme vielä viimeisen kerran tässä saunassa (no, ukkokulta ja isäni aikovat kuulemma vielä huomenna illalla tulla saunomaan...). Ja ansaitusti ukkokullan kanssa syödään herkkujätskiä illalla lasten mentyä nukkumaan. Eiköhän tämän urakan jälkeen ole sen jo ansainnutkin..

Mutta...pakkaamisen pariin siis.

Kahvikupposen ääressä...

Oli pakko istahtaa hetkeksi alas ja hengähtää. Vaikken juo kahvia enää kovinkaan usein, niin tänään kupposelle tuntuisi olevan tarvetta. Kun vain väsyttäisi niin uskomattoman paljon...
Mutta pakko jaksaa vielä muutama päivä.

Nyt muistan miksi jokaisen muuton jälkeen totean, ettei sitten hetkeen aikaan muuteta. Voisin todeta saman nyt jos tulevaisuus ei olisi niin avoinna edessämme. Kun kaikki oikeastaan on mahdollista. Mutta sen päätin, että tästä muutosta yritän oppia vähentämään tavaran määrää. Heittämään turhaa pois heti eikä vasta muuton aikana. Roskikseen menevän tavaran määrä on noussut viiteen jätesäkkiin, kierrätykseen on menossa jätesäkkejä kolme ja risat.

Mutta sanotaanko näin, että oli kyllä taivaan lahja että lukujärjestykseni oli juuri tässä muuton aikana näinkin tyhjä. Olen siis ehtinyt pakata ja viedä tavaroita vähitellen. En edes halua kuvitella millainen muutosta olisi tullut jos lukujärjestys olisi ollut täydempi tai olisin päivätöissä. Ajatuskin kauhistuttaa.
Maanantaina alkaa feministinen taiteentutkimus ja sitä odotan innolla! Vähän vaihtelua tähän muuton täyttämään elämään. Ja täyttyy se lukujärjestys myös muutaman viikon päästä kun lehtijuttu -kurssi käynnistyy. Tämän ruljanssin jälkeen motivaatio opiskeluun on aika korkealla... ;)

Mutta kyllä tähän muuttamiseen liittyy myös paljon haikeitakin tunnelmia. Ehkä ensimmäistä kertaa minkään muuttoni kohdalla. Ehkä jo siksi, että tämä oli pisin asumisaika yhdessä asunnossa sitten lapsuuteni, mutta muutenkin. Ehkä tähän kotiin kulminoituu niin monet muistot ja tapahtumat. Esikoisen koulun aloitus, kuopuksen syntymä, keskimmäisen vakava sairastuminen ja hengestään taisteleminen. Omien kipeiden asioiden läpi käyminen, meidän parisuhteen syveneminen kaikkien vastoinkäymisten ja ongelmien kautta, opiskeluiden aloittaminen..onhan niitä. Kuulostaa ehkä hieman hassulta, mutta kyllä minun tulee ikävä meidän vessaa ja saunaa, jotka remontoimme itse ja jotka ovat olleet mielestämme harvinaisen onnistuneita yksilöitä..

Toivottavasti en sitten lauantai-iltana istu täällä tyhjässä asunnossa itkemässä saunan lauteilla tai sivelemässä alakerran vessan kauniita punaisia laattoja...

Kirjoja, kirjoja...

Tarvittiin tuo insinöörismies käyttämään tätä tietokonetta, jotta sain tietää, että koneestani itsestään löytyy muistikortin lukija. Nyt voikin taas liittää kuvia mukaan, vaikka olisihan niitä voinut liittää alusta alkaenkin ;) Joskus se ohjekirjojen lukeminen saattaisi auttaa...

Muuttopuuhat sen kuin jatkuvat. Kirjoja olen kantanut uuteen kotiin paljon. Hyvin paljon. Ja tuntuu, etteivät ne lopu koskaan. Hyllyssä määrä ei tunnu niin paljolle, mutta kannettuna ja lattialle kasattuna...no, kyllä niitä tuntuu olevan. Yritin joitain kirjoja laittaa pois, mutta ei niitä tainnut lähteä edes kymmentä. Kun kirjat vain ovat...no, kirjoja...

Koti näyttää kodille kun kirjat ovat hyllyssä. Aikaa kului kun mietin, miten kirjat järjestän ja aina tuli löytöjä vastaan, "Oi, tämä pitäisi lukea!". Kai sitä pitäisi laittaa itsensä kirjastokieltoon ja lukea ensin omaa hyllyä tyhjemmäksi..

Eikä yksi hylly riittänyt. Nyt pitää loppujen kirjojen kanssa odotella toisen hyllyn vientiä, mikä menee kaiketi lauantaille asti. Ehkä jaksan siihen saakka odottaa.

Tänään laitoimme nimemme kauppakirjoihin.
Kevyin mielin kävelimme ulos pankista, juhlistimme hetkeä lounastamalla pizzaa ja teimme ruokaostokset keskimmäisen huomisia syntymäpäiviä varten.
Nyt istunkin siis jonkun toisen omistamassa kodissa ja nautin elämästäni.

Piti viedä kuorma tavaraa uudelle asunnolle, mutta kellahdin hetkeksi sängylle ja nukahdin. Ehkä lähden sinne kohta. Kiva päästä piipahtamaan sielläkin. Mitä useammin siellä käy, sitä enemmän se alkaa tuntua kodilta. Viikon päästä ajateltiin rutistaa lopullinen muutto, siitä se sitten lähtisi.

Äiti on vähän väsynyt...

Väsymys saa kaiken päälaelleen.

Ollessani väsynyt en osaa kirjoittaa.
Blogiin kirjoittaminen tuntuu turhalle.
En osaa sisustaa, en näe mitään järkeä muuten koko muutossa.
Olen huono äiti ja laiska vaimo ja niin edespäin.

Mutta onneksi se johtuu vain väsymyksestä ja kaikki näyttää taas paremmalta kunhan päänsärky helpottaisi ja nukkuisin vaikka pienet tirsat.
Tämän jälkeen olen taas ihan ok kirjoittajana. En loistava ehkä, mutta siitä voi ainakin kehittyä. Ja muistuttelinpa tuossa kotiin ajellessani näytelmä -kurssin opettajan antamaa palautetta näytelmäni käsikirjoituksesta. Siitä on hvyä pitää kiinni!

Päätin aikoinaan, etten mieti liikaa lukeeko blogiani kukaan, kirjoitan sitä ennen kaikkea itselleni.
Sisustamisesta en mene sanomaan, ihan viihtyisää meillä on mielestäni kuitenkin ollut. Ja muuton järkevyydestä kirjoitin jo joskus aikaisemmin. Tai pitääkö kaiken nyt olla niin järkevää?

Pääsin oikeasti vähitellen irti olen huon äiti -itsesäälissä rypemisestä. Olen tavallinen äiti, joka välillä hermostuu. Joka on välillä väsynyt ja joka ei ole niin kuin kirjoissa tai lehdissä. Olen ihan vain äiti omalla tavallani.

Millainen muuten on laiska vaimo? Tämä laiska vaimo on viimeisten seitsemän päivän aikana kantanut tavaroita uuteen asuntoon niska limassa ja jumissa, siivonnut siellä ja hoitanut nykyisenkin kodin. Mitä sitten, että mies hoitaa meillä imuroinnin? Tai lasten iltapuuhat?

Hah! Tepsihän se!
Pitäisi muistaa vastata omiin väitteisiin myös seuraavalla kerralla kun harmaa pilvi alkaa painua pään ylle ja itsesäälissä rypeminen on päivän sana.
Elämähän on ihan ok.

Parhaan päivästä tietenkin tekee se, että meidän keskimmäinen täytti tänään seitsemän vuotta. Meidän selviytyjä, joka ei kaiken kokemansa jälkeen pienestä hätkähdä. Oman tiensä kulkija, joka ei käänny jokaisen tuulen voimasta.
Ja silti niin pieni poika vielä!

Oi, äiti, äiti..

Mitä sitä tekisi ilman omaa äitiään?
Ainakin siivoaisi paljon huonommin!
Tänään olin uudella kämpällä siivoamassa äitini kanssa ja tulipahan työskenneltyä tehokkaasti. Tai ehkä siis äiti työskenteli tehokkaasti ja minä vain yritin sitä.
Äiti puhdisti jopa sälekaihtimet (eivät siis ole ikkunoiden välissä sentään), minulle se ei olisi tullut mieleenkään. Äiti otti mukaan superpesuainetta, minä olisin yrittänyt pärjätä yleispesuaineella. Äiti teki töitä tehokkaasti, minä olisin jutustellut ja tehnyt niitä näitä..
Väitin, että minut on luultavimmin adoptoitu. Muut perheestämme sentään siivoavat ja suurin osa vielä nauttiikin siitä. Äiti kuulemma muistaa aika varmasti synnyttäneensä minut.

Muutto siis etenee. Kaapit tyhjenevät täällä ja täyttyvät toisaalla. Vielä pitää jättää astioita kaappiin ja kalusteita paikoilleen kun meidän keskimmäisen 7v -synttäreitä juhlitaan tulevana lauantaina.
Voiko siitä muuten olla jo seitsemän vuotta? Ja esikoisen syntymästä pian yhdeksän? Kummasti en itse ole vanhentunut yhtään..

Nyt voisin hetken aikaa käyttää aikaani työnäytteen viilaamiseen ennen kuin lähden hakemaan kahta nuorimmaista hoidosta..

Luettua.

Taas kävin sisäisen kädenväännön itseni kanssa. Tällä kertaa aiheena oli: Voinko kirjata lukupäiväkirjaani kirjan, jota en ole lukenut kokonaan?
Kyllä, ongelmani ovat hyvin suuria!
Ilmoitettakoon, että päätin hellittää hieman ja suoda itseni kirjaavan myös sellaiset kirjat, jotka olen esimerkiksi opiskeluideni puitteissa lukenut lähes kokonaan ja loputkin vielä kursorisesti.

Näin ollen siis lukupäiväkirjaani kirjattakoon Merete Mazzarellan kirja Tähtien väliset viivat.

Kirja sisältää esseitä identiteetistä. Esseet ovat kaunokirjallisia esseitä ja niitä on helppo lukea. Ne myös herättävät ajatuksia ja laittavat pohtimaan myös omaa identiteettiäni. Tähän kirjaan törmäsin kirjoittaessani esseetä naiseudesta ja kirjasta saikin hyvän keskustelukumppanin omille ajatuksilleni.

Kaunokirjallisena esseistinä Mazzarella kuuluu lajityypin suuriin suomenruotsalaisiin nimiin. Takakansi kertoo seruaavaa:

Mazzarellan vaikuttava lukeneisuus ja kieli, joka tuntuu yhtä aikaa leikillisen helpolta ja tieteellisen tarkalta, yhdistyvät tässä teoksessa kykyyn ammentaa mielenkiintoista aineistoa omasta elämästä, kun pohdittavana ovat suuret kysymykset: Kuka minä oikein olen? Olenko minä se, joka luulen olevani? Kuka ratkaisee kuka minä olen --- minä itse vai joku muu?

Vaikka kirja onkin helppolukuinen, ei se ole silti aivan kevyttä tavaraa. Teksti on hyvin jutustelevaa ja esseet käsittelevät paljon Mazzarellaa itseään, mutta esseestä sanotaankin, että sen selvin tunnusmerkki on ensimmäinen persoona, mutkattomasti siinä lausutaan tuo häikäilemätön ja vaatimaton sana: minä. Mutta siitä huolimatta tekstistä paistaa kirjoittajan lukeneisuus ja antautuneisuus aiheelleen. Ja vaikka esseet tuntuvat rönsyilevän hyvinkin paljon, eivät ne kuitenkaan kadota punaista lankaa hetkeksikään.


Suosittelen siis lukemaan. Jos et ole koskaan aikaisemmin lukenut esseitä, on tämä kirja helppo askel lähteä liikkeelle. Ja toisaalta väittäisin, että jokaiselle tekisi hyvää pysähtyä välillä miettimään myös omaa identiteettiään..
 

Niitä näitä...

Pitäisi lähteä muokkaamaan työnäytteeni esseitä, mutta urakkaan ryhtyminen ei kiinnostaisi. Ja kuitenkin tiedän, että ryhtyessäni siihen vie työskentely taas mukanaan. Ei sinänsä stressiä sillä valmista pitäisi olla kuukauden päästä, mutta en halua jättää viimetippaan tuota puuhaa...

Tänään kävin uudella asunnollamme ja mukavana aamu-urheiluna vietin aikaani lumilapion varressa reilun puolisen tuntia, pihaan kun ei oiken päässyt ajamaan sen lumivallin läpi. Mutta onpahan urheiltu. Tie olikin sitten jäinen ja kuinkas ollakaan, liukastuin ja nyt on oikea käsi kipeä. Toisaalta ei selkeästikään liian kipeä kun tietokoneella kirjoittaminen onnistuu ihan sujuvasti ;)

Vielä lukupäiväkirjaankin päivitettävää. Tai hetken aikaa mietin voinko laittaa äänikirjoja sinne, onhan kyseessä sentään lukupäiväkirja. Mutta ehkä voin hyväksyä tämän pikkuseikan...

Eli siis viime viikonloppuna ajoimme n. 270 km katsomaan siskoni vauvaa ja lainasin kirjastosta Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittamasta kirjasta Risto Räppääjä ja Nuudelipää tehdyn äänikirjan.

Tämä oli ensikosketukseni Risto Räppääjään ja pidin kyllä todella paljon. Tarina oli mukaansa tempaava ja loistavasti kirjoitettu. Eikä ollut vain kerta tai kaksi kun nauroimme Ukkokullankin kanssa tarinan tapahtumille. Nyt lapset jo kyselevätkin koska taas lähdetään pidemmälle automatkalle ja otetaan seuraava Räppääjä kuunteluun. Siihen ei taida olla kenelläkään vastalausetta ;)

Ihminen tuntuu olevan melkoinen hamsteri. Tavaara kun on. Ja paljon.
Muutaman tunnin pakkailun jälkeen on kertynyt tavaraa jätesäkillinen...roskiin.
Ja sitten niitä tavaroita, joita ei todellakaan tarvita ja joille pitäisi saada uusi koti.
Ja niitä tavaroita, jotka siirtyvät mukanamme seuraavaankin osoitteeseen.

Edellisestä muutostamme on aikaa melkein viisi vuotta ja tuntui, että silloin tavaraa heitettiin pois todella paljon. Nähtävästi viidessä vuodessa ehtii kerätä kiitettävän määrän tavaraa lisää. Ja tämä on vasta jäävuoren huippua..

To do -lista olisi melkoinen jos kirjoittaisin sellaisen. En kirjoita vielä, mielessä se tuntuu paljon lyhyemmälle. Vasta kun asioita on jo hoidettuna, niitä on mukavampi laittaa myös paperille. Itsensä huijaaminen on sitten parasta ;)

Onneksi uusi koti on muutaman kilometrin ajomatkan päässä ja oma lukujärjestykseni melkoisen tyhjä, niin ehdin viedä tavaroita vähitellen niin ei kaikki ole yhden päivän varassa.

Tänään koulussa jatkoimme taas antologian parissa ja aloitimme toimitustiimin kanssa puurtamaan tekstien parissa. Vielä on vähän lämpenemistä koko kurssiin, mutta ehkä tästä vielä innostun.

Nyt jos vaikka...paikkaisi.

Muutoksen tuulia...

Viime päivinä on tapahtunut paljon.
Kuukausi sitten laitoimme asuntomme myyntiin, eilen hyväksyimme ostotarjouksen. Edessä olisi nopea muutto, onneksi pääsemme siskoni asuntoon vuokralle näin ensalkuun kunnes tiedämme, mihin suuntaamme seuraavaksi.

Kovin moni ympärillämme ei ymmärrä. Miksi myydä omistusasunto pois ilman sen kummempaa syytä, miksi muuttaa vuokralle kun voisi maksaa omaakin pois? Niin, miksi?
Minusta, taivaanrannan maalarista, kaikki olisivat tämän vielä uskoneet, mutta että minun niin järkevä insinöörismiehenikin on samassa juonessa mukana...siinäpä sitä miettimistä ;)

Emmehän tiedä oikeastaan itsekään vastausta kysymyksiin, mutta tiedämme tehneemme oikean päätöksen. Ja toisaalta ajatuksissa on muhimassa suunnitelmia, tai oikeastaan vasta unelma, joita kohden haluamme kulkea.

On välillä hankalaa, kun moni ympärillämme ajattelee, että asuvat siinä kodissa loppuelämänsä, että se on järkevin päätös tulevaisuutta ajatellen. Enkä kiellä, etteikö olisi järkevää, mutta onneksi meidän kaikkien ei tarvitse elää saman muotin mukaan. Huomasin, että elän onnellisempaa elämää ilman taloudellisia huolia, ilman velkaa, eikä minulla ole edes tarvetta omistaa.

Ja onhan maailma avoinna edessämme! On aika elää oman näköistämme elämää. Tehdä ehkä niitä muiden silmissä hölmöjä päätöksiä, mutta toisaalta jos se tekee meidät onnelliseksi, onko muulla väliä?

Aurinkokin paistaa, voiko ihminen enempää enää pyytää ;)

Ai niin. Jätin sitten kirjallisuustieteen pois valinnoistani. Tuleva muutto ja perhe plus muut opiskelut ovat ehkä jo itsessään tarpeeksi tiivis yhtälö. Jostan pitää nipistää pois. Toisaalta taas kurssin kirjalista oli niin mielenkiintoinen, että ajattelin jokatapauksessa lukea kirjat läpi kun ne kerran olen jo lainannutkin...

Ron McLarty: Polkupyörällä ajamisen taito

Eräällä kirjastokäynnillä hyllystä löytyi Ron McLartyn kirja Polkupyörällä ajamisen taito. Takakansi kertoo kirjan olevan tavisten ja luusereiden sankaritarina, sydämeenkäypä on the road -romaani. Se kertoo keski-ikäisestä Smithy Idesta, joka vanhempiensa kuoleman jälkeen lähtee pyöräilemään halki Amerikan mantereen. Kirjassa nivoutuu niin Smithyn pyöräretken tapahtumat kuin menneisyyden muistot, jotka valottavat nykytilannetta hyvin.

Täytyy tunnustaa, että ensimmäiset muutama kymmenen sivua mietin vähän väliä jättäisinkö kirjan kesken, alku ei temmannut mukaan toivotulla tavalla. Mutta tämän yli päästyäni olin lopulta niin tarinan lumoissa, ettei mielessä enää käynyt lukemisen lopettaminen kesken kirjan. Ehkä en rankkaa edelleenkään lempikirjakseni tai parhaimmaksi koskaan lukamakseni kirjaksi, mutta hyvä se silti oli.

.....

Ja tietenkin päivän kunniaksi kaikille naisille haluankin toivottaa Hyvää naistenpäivää. Oma mies on tämän päivän iltamyöhään asti firman pikkujouluissa (juurikin pikkujouluissa!), joten meillä ei naistenpäivä niin suurta huomiota saa. Eipä ole kyllä aikaisempinakaan vuosina ;)

В этот день 8 Марта
Мы желаем Вам добра,
И цветов охапку,
И весеннего тепла.
Много радости, здоровья,
Быть красивыми всегда,
Чтоб счастливая улыбка
Не сходила бы с лица!

Tänä päivänä 8. maaliskuuta

Toivotamme Teille hyvää

Ja sylillisen kukkia,

Ja kevään lämpöä.

Paljon iloa, terveyttä,

olla kaunis aina,

jotta onnellinen hymy

ei katoaisi kasvoilta!

Kevättä rinnassa!

Kylläpä on ihana auringon paiste. Tuntuu, että pimeän talven jälkeen tuo aurinko tekee ihmeitä....kuten esimerkiksi saa yllättävän väsyneeksi ;) Olen ottanut tavaksi kotityöskentelypäivinä hakea kuopuksen ja keskimmäisen kävellen hoidosta ja tuo tunnin hidas kävelylenkki on ihana. Ei ole kiire mihinkään ja voi vain nauttia auringon lämmöstä kasvoillaan. Ja kuunnella lintujen laulua. Tämä on yksi ihanimmista ajoista vuodessa kun talvi väistyy ja kevät tekee väistämättä tuloaan! (Paitsi että tuo aurinko saa kyllä esiin sen kuinka likaiset nuo ikkunat ovatkaan...)

Tänään oli viimeinen tutor-tapaaminen näytelmä -kurssin tiimoilta ja oli kiva saada kannustavaa palautetta omasta näytelmäsuunnitelmastani ja kehuja kolmesta kirjoittamastani kohtauksesta. Opettaja sanoi, että oli valmista tavaraa, ettei mitään muokattavaa. Kyllä tuntui hyvälle, ei sitä kai koskaan voi saada kannustavaa palautetta liikaa, varsinkaan jos on koko ikänsä ollut hieman epävarma itsestään. Ja kun kyseessä on ihan oikea käsikirjoittaja/ohjaaja/näyttelijä/teatterin sekatyömies, niin kehut omasta käsikirjoituksesta tuntuu hvyälle. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Otin tälle jaksolle yhden kirjallisuustieteen kurssinkin ja se tuokin mukanaan paljon lukemista melkein kirja per viikko -tahtiin. Eipä mitään, mukavaa vaihtelua, varsinkin kun lukujärjestys muutenkin näyttää melko tyhjälle. Ja tuleepahan tuo lukupäiväkirjakin päivittymään tiuhaan tahtiin ;)

Mutta nyt on pakko siirtyä arkipuuhien pariin. Pyykkirumba odottaa pyörittäjäänsä ja ruokaakin pitäisi tehdä. Ja ehkä laskea sälekaihtimet ikkuinoiden eteen, niin ei ikkunoiden likaisuuskaan haittaa :D

Älä luovuta!

Tämän laitoin myös tietokoneeni taustakuvaksi. Aina kun avaan tietokoneeni on tämä ensimmäinen asia, jonka näen. Ja se tuntuu hyvälle. Olen ehkä luonteeltani hieman pessimisti, mutta haluan päästä siitä asenteesta vähitellen irti.

Älä menetä toivoasi. Et koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.

Ja niinhän se on!

Liian vähäiset yöunet ja hektiset viime päivät ovat tahmanneet aivoni. Ei tämän kummempaa siis tällä kerralla.

Tauolla.

Pitäisi analysoida vielä yksi runo ja lukea muutama sikermä läpi huomista varten ja of course naputella vielä rakentava kirjallinen palaute. Tätä ennen olen jo lukenut hoviarvostelijan ominaisuudessa yhden työnäytteen huomista varten...yllätys sinänsä kun paukahtivatkin sitten samalle päivälle.

En siis oikeastaan pistänyt pahakseni että ukkokulta joutui olemaan tänään pidempään töissä, olenpahan saanut rauhassa istuskella koneen ääressä vailla tunnontuskia siitä ettei tehdä yhdessä jotain (Kyllä vain, vakaa tarkoitus oikeasti viettää aikaa ihan yhdessä iltaisin lasten mentyä  nukkumaan).

Tänään hain lapset hoidosta kävellen tuon ainaisen autoilun sijaan. Olen oikea antiliikkuja, mutta päätin, että sille seikalle voisi vähitellen tehdä jotain. En haaveile mistään himotreenaamisesta, pois se minusta, mutta yritän edes oppia nauttimaan jostain liikuntaan viittaavasta ja tuo kävely nyt on hyvä alku tälle. Ja mikäs tänään olikaan nauttiessa kun oli niin keväinen ilma..sieltä se vain tulee. Ja plussaa on se, että kävelytiet on siinä kunnossa, että voi kulkea pulkan kanssa ilman ongelmia, nuorimmainen nautti kyydistään suunnattomasti...

Huomenna on edessä hulinapäivä ja minuuttiaikataulu hirvittää. Mutta onneksi on kyse vain huomisesta. Kyllä sen jaksaa kun tietää kaiken olevan vain väliaikaista.

Mutta nyt sisäinen pomoni hengittää vähitellen niskaani, joten paras siirtyä sorvin ääreen takaisin...

Luettua.

Tulipahan sitten vietettyä lasten hiihtoloma mukavasti influenssan kourissa..tai lapset sairastivat kukin viisi päivää, minä ja mies päästiin yhden päivän kuumeilulla. Mutta tulipahan koettua sitten tämäkin tapa viettää lomaa ;) Onneksi suunnitelmissa ei muutenkaan ollut muuta kuin kotoilua...

Jotain hyvää jos revin sairastelusta, niin olen ainakin ehtinyt lukea. Välillä naputtelin koulujuttuja eteenpäin, mutta lopulta piti jo itsekin ottaa ihan levon kannalta. Kuumeen hellittäessä oli mukava tarttua kirjaan ja olla vain.

Ja tällaiseksi toipilaslukemiseksi soveltuikin hyvin L.M. Montgomeryn Sininen Linna. Montogomeryn muusta tuotannosta poiketen ko kirja on suunnattu aikuisille vaikkakn kyllä nuo Montgomeryn tyttökirjat ovat yhtä ihania edelleenkin ;)

Sininen linna kertoo Valancy Sterlingistä, joka on äitinsä ja sukunsa alistama, elämäänsä kyllästynyt 29 -vuotias vanhapiika. Valancyn elämä muuttuu hänen kuullessaan lääkäriltään olevansa parantumattomasti sairas ja tuona hetkenä Valancy päättää elää elämänsä viimeisen vuoden täysillä ja näin hän todella tulee tekemään.

Kirja on taattua Montgomerya, kaunista kieltä ja kaunista tunnelmointia. Kirja, jonka pariin voin palata aina uudestaan...

Luettua.

Kiva, että lukupäiväkirjakin päivittyy taas! Mutta näinhän se menee kun on monta kirjaa samaan aikaan luettavana, niin niitä tulee luettuakin sitten rytinällä..

Eli tällä kertaa sain päätökseen Åsne Seierstadin kirjan Satayksi päivää, joka kertoo Seierstadin oleskelusta Irakissa vuonna 2003. Tammikuusta huhtikuuhun, satayksi päivää, hän raportoi eri maiden medioille Irakin sodasta, tapahtumista ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen.
Kuten takakansikin kertoo, teos antaa hyvän kuvan sotakirjeenvaihtajan työstä. Toisaalta se antoi myös hyvän kuvan diktaattorin käden alle alistetusta kansasta ja siitä, mitä annettu vapaus toi mukanaan.
Pidän itse Seierstadin kirjoista ja tavasta kirjoittaa ja uskallan suositella tätä kirjaa muillekin luettavaksi.

Luettu: Slavenka Drakulic: Aivan kuin minua ei olisi.

Vihdoin ja viimein sain jotain opisekeluiden ulkopuolista kirjallisuutta luetuksi, tässä siis lukupäiväkirjaan merkittäväksi Slavenka Drakulicin kirja Aivan kuin minua ei olisi.

Kaunistelematon kertomus sodan raakuuden musertaman naisen valinnasta. S:n tarina Balkanin sodan vankileiriltä antaa kielen sotien nimettömien naisten kokemuksille, ihmisarvon riistolle ja ruumiin häpäisylle. Mutta mistä uneksii lapsi, joka hamuaa maitoa S.:n rinnoilta? Vain S. voi päätää määräävätkö senkin kohtalon isien julmuudet.

Siinä kirjan takakannen teksti. Ja kertoo jotain kirjan sisällöstä. Tai on vain pintaraapaisu siihen, mitä kirja pitää sisällään. Pysäyttävä lukukokemus, taidokkaasti kudottu tarina, joka ei takuulla jätä kylmäksi. Päähenkilössä tiivistyy satojen naisten kokema kohtalo, mutta se taitaa loppupeleissä olla vain pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea ihmiset joutuvat sotien vuoksi kokemaan.

Loppukaneetiksi sanottakoon, että tätä kirjaa ei kannata ottaa matkalukemiseksi junaan tai muuhun julkiseen kulkuvälineeseen. Juuri ja juuri pystyin olemaan kyynelehtimättä täpötäydessä junassa...

Yläkerrassa yskii ja hohkaa yksi potilas. Kyseistä potilasta harmitti se, ettei päässyt kouluun...tänään olisi ollut lelupäivä ;) Mutta meneehän se päivä näinkin.
Olin sitten jonkun mittapuun mukaan huono äiti ja vein kaksi nuorempaa hoitoon vaikka olenkin itse kotona. Mutta tällä tekniikalla saan kouluprojekteja eteenpäin isoin harppauksin ja pysyttäytyä loppupäivän irti opiskeluasioista. Ja keskittyä vaikka siivoamiseen.

Aika tuntuu menevän niin hurjaa vauhtia eteenpäin. Nyt on tämän kolmannen jakson loppurutistus meneillään ja palautuksia odottaa nurkan takana vaikka kuinka. Sitä ei koskaan meinaa päästä tahtiin mukaan ja ymmärtää, että tämä loppuu taas kohta. Vaikka ahkerastihan olenkin pyrkinyt töitä tekemään.

Ulkona pyryttää mukavasti lunta. Onneksi oikeastaan ei tarvitse edes ajella kouluun tuossa säässä. Voisin kuvitella, että liikenne takkuaisi tarpeeksi paljon.

Taitaa olla aika keittää kahvia. Yö meni vähän katkonaisilla unilla tuon yskivän potilaan vuoksi. Mutta ei se mitään..onneksi on viikonloppu tuloillaan :)

Kirjoittamisen huumaa ja arjen luksushetkiä.

Pakko hehkuttaa.
Kirjoittaminen on sitten kivaa puuhaa...silloin kun inspiraatio on päällä. Mutta nautin siitä nyt. Pitkän aikaa oli päällä tyhjän paperin kammo eikä mitään tuntunut syntyvän. Writer's block tai jotain.

Sain juuri hahmoteltua näytelmäni synopsiksen siihen kuntoon, että kehtasin lähettää sen kommentointikierrokselle. Nyt pitäisi lähteä kirjoittamaan kohtauksia (onneksi vain kolme eikä koko näytelmää kuukaudessa..) ja purkaa vielä tuo yksi luettu näytelmä annettujen ohjeiden pohjalta. Nyt urakka tuntuu järkyttävälle vaikka tiedän, että puuhaan ryhtyessäni innostun siitä kuitenkin.

Kohta lounastauolle koulusta palaavan esikoisen kanssa (arjen ja kotona työskentelemisen luksushetkiä!) ja sitten ajattelin unohtaa koulupuuhat loppupäiväksi (katsotaan vain miten käy..). Tarkoituksena olisi pyhittää aikaa ihan omalle, koulun ulkopuoliselle, kirjoittamiselle..

Nähtäväksi jää.

Ilmoitan näin tänne bittiavaruuteenkin, että olen edelleen hengissä...vaikkakin hieman hiljainen tällä hetkellä. Koulu teettää töitä ihan urakalla ja niiden parissa on vierähtänyt aikaa mukavasti plus sitten se isompi työn alla ollut projekti.

Työnäytteeseen muotoutuu esseekokoelma ja nyt pitäisi kirjoittaa tulevan näytelmäni (kurssityö) synopsis. Vielä kun saisi idean koko näytelmään..
Mutta nyt siis kynä ja paperi käteen ja hahmottelemaan.