perjantai 17. helmikuuta 2012

Yläkerrassa yskii ja hohkaa yksi potilas. Kyseistä potilasta harmitti se, ettei päässyt kouluun...tänään olisi ollut lelupäivä ;) Mutta meneehän se päivä näinkin.
Olin sitten jonkun mittapuun mukaan huono äiti ja vein kaksi nuorempaa hoitoon vaikka olenkin itse kotona. Mutta tällä tekniikalla saan kouluprojekteja eteenpäin isoin harppauksin ja pysyttäytyä loppupäivän irti opiskeluasioista. Ja keskittyä vaikka siivoamiseen.

Aika tuntuu menevän niin hurjaa vauhtia eteenpäin. Nyt on tämän kolmannen jakson loppurutistus meneillään ja palautuksia odottaa nurkan takana vaikka kuinka. Sitä ei koskaan meinaa päästä tahtiin mukaan ja ymmärtää, että tämä loppuu taas kohta. Vaikka ahkerastihan olenkin pyrkinyt töitä tekemään.

Ulkona pyryttää mukavasti lunta. Onneksi oikeastaan ei tarvitse edes ajella kouluun tuossa säässä. Voisin kuvitella, että liikenne takkuaisi tarpeeksi paljon.

Taitaa olla aika keittää kahvia. Yö meni vähän katkonaisilla unilla tuon yskivän potilaan vuoksi. Mutta ei se mitään..onneksi on viikonloppu tuloillaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti