Väsymys saa kaiken päälaelleen.
Ollessani väsynyt en osaa kirjoittaa.
Blogiin kirjoittaminen tuntuu turhalle.
En osaa sisustaa, en näe mitään järkeä muuten koko muutossa.
Olen huono äiti ja laiska vaimo ja niin edespäin.
Mutta onneksi se johtuu vain väsymyksestä ja kaikki näyttää taas paremmalta kunhan päänsärky helpottaisi ja nukkuisin vaikka pienet tirsat.
Tämän jälkeen olen taas ihan ok kirjoittajana. En loistava ehkä, mutta siitä voi ainakin kehittyä. Ja muistuttelinpa tuossa kotiin ajellessani näytelmä -kurssin opettajan antamaa palautetta näytelmäni käsikirjoituksesta. Siitä on hvyä pitää kiinni!
Päätin aikoinaan, etten mieti liikaa lukeeko blogiani kukaan, kirjoitan sitä ennen kaikkea itselleni.
Sisustamisesta en mene sanomaan, ihan viihtyisää meillä on mielestäni kuitenkin ollut. Ja muuton järkevyydestä kirjoitin jo joskus aikaisemmin. Tai pitääkö kaiken nyt olla niin järkevää?
Pääsin oikeasti vähitellen irti olen huon äiti -itsesäälissä rypemisestä. Olen tavallinen äiti, joka välillä hermostuu. Joka on välillä väsynyt ja joka ei ole niin kuin kirjoissa tai lehdissä. Olen ihan vain äiti omalla tavallani.
Millainen muuten on laiska vaimo? Tämä laiska vaimo on viimeisten seitsemän päivän aikana kantanut tavaroita uuteen asuntoon niska limassa ja jumissa, siivonnut siellä ja hoitanut nykyisenkin kodin. Mitä sitten, että mies hoitaa meillä imuroinnin? Tai lasten iltapuuhat?
Hah! Tepsihän se!
Pitäisi muistaa vastata omiin väitteisiin myös seuraavalla kerralla kun harmaa pilvi alkaa painua pään ylle ja itsesäälissä rypeminen on päivän sana.
Elämähän on ihan ok.
Parhaan päivästä tietenkin tekee se, että meidän keskimmäinen täytti tänään seitsemän vuotta. Meidän selviytyjä, joka ei kaiken kokemansa jälkeen pienestä hätkähdä. Oman tiensä kulkija, joka ei käänny jokaisen tuulen voimasta.
Ja silti niin pieni poika vielä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti