Luettua.

Tulipahan sitten vietettyä lasten hiihtoloma mukavasti influenssan kourissa..tai lapset sairastivat kukin viisi päivää, minä ja mies päästiin yhden päivän kuumeilulla. Mutta tulipahan koettua sitten tämäkin tapa viettää lomaa ;) Onneksi suunnitelmissa ei muutenkaan ollut muuta kuin kotoilua...

Jotain hyvää jos revin sairastelusta, niin olen ainakin ehtinyt lukea. Välillä naputtelin koulujuttuja eteenpäin, mutta lopulta piti jo itsekin ottaa ihan levon kannalta. Kuumeen hellittäessä oli mukava tarttua kirjaan ja olla vain.

Ja tällaiseksi toipilaslukemiseksi soveltuikin hyvin L.M. Montgomeryn Sininen Linna. Montogomeryn muusta tuotannosta poiketen ko kirja on suunnattu aikuisille vaikkakn kyllä nuo Montgomeryn tyttökirjat ovat yhtä ihania edelleenkin ;)

Sininen linna kertoo Valancy Sterlingistä, joka on äitinsä ja sukunsa alistama, elämäänsä kyllästynyt 29 -vuotias vanhapiika. Valancyn elämä muuttuu hänen kuullessaan lääkäriltään olevansa parantumattomasti sairas ja tuona hetkenä Valancy päättää elää elämänsä viimeisen vuoden täysillä ja näin hän todella tulee tekemään.

Kirja on taattua Montgomerya, kaunista kieltä ja kaunista tunnelmointia. Kirja, jonka pariin voin palata aina uudestaan...

Luettua.

Kiva, että lukupäiväkirjakin päivittyy taas! Mutta näinhän se menee kun on monta kirjaa samaan aikaan luettavana, niin niitä tulee luettuakin sitten rytinällä..

Eli tällä kertaa sain päätökseen Åsne Seierstadin kirjan Satayksi päivää, joka kertoo Seierstadin oleskelusta Irakissa vuonna 2003. Tammikuusta huhtikuuhun, satayksi päivää, hän raportoi eri maiden medioille Irakin sodasta, tapahtumista ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen.
Kuten takakansikin kertoo, teos antaa hyvän kuvan sotakirjeenvaihtajan työstä. Toisaalta se antoi myös hyvän kuvan diktaattorin käden alle alistetusta kansasta ja siitä, mitä annettu vapaus toi mukanaan.
Pidän itse Seierstadin kirjoista ja tavasta kirjoittaa ja uskallan suositella tätä kirjaa muillekin luettavaksi.

Luettu: Slavenka Drakulic: Aivan kuin minua ei olisi.

Vihdoin ja viimein sain jotain opisekeluiden ulkopuolista kirjallisuutta luetuksi, tässä siis lukupäiväkirjaan merkittäväksi Slavenka Drakulicin kirja Aivan kuin minua ei olisi.

Kaunistelematon kertomus sodan raakuuden musertaman naisen valinnasta. S:n tarina Balkanin sodan vankileiriltä antaa kielen sotien nimettömien naisten kokemuksille, ihmisarvon riistolle ja ruumiin häpäisylle. Mutta mistä uneksii lapsi, joka hamuaa maitoa S.:n rinnoilta? Vain S. voi päätää määräävätkö senkin kohtalon isien julmuudet.

Siinä kirjan takakannen teksti. Ja kertoo jotain kirjan sisällöstä. Tai on vain pintaraapaisu siihen, mitä kirja pitää sisällään. Pysäyttävä lukukokemus, taidokkaasti kudottu tarina, joka ei takuulla jätä kylmäksi. Päähenkilössä tiivistyy satojen naisten kokema kohtalo, mutta se taitaa loppupeleissä olla vain pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea ihmiset joutuvat sotien vuoksi kokemaan.

Loppukaneetiksi sanottakoon, että tätä kirjaa ei kannata ottaa matkalukemiseksi junaan tai muuhun julkiseen kulkuvälineeseen. Juuri ja juuri pystyin olemaan kyynelehtimättä täpötäydessä junassa...

Luettua.

Juuri laskin kädestäni pois Seija Kähkösen teoksen Rautayöt.

Jotenkin tämän sodanaikaista/-jälkeistä aikaa käsittelevät kirjat koskettavat ja kirjat tulee luettua ahmien läpi.

Niin myös tämän teoksen kohdalla.

Kirja oli ensimmäinen Kähkösen kirja, jonka luin ja yllätyin positiivisesti. Miksi sitä onkin niin skeptinen useimpien kirjailijoiden kohdalla?

Teos ei ollut valmiiksi pureskeltu tai selitelty. Se avautui vähitellen, henkilöiden historiat ja persoonallisuudet tuotiin esiin mutkien kautta, hiipien ja pala palalta koostaen.

Kauniita sanoja ja tunnelmia, joihin oli helppo heittäytyä mukaan.