keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Luettua.

Juuri laskin kädestäni pois Seija Kähkösen teoksen Rautayöt.
Jotenkin tämän sodanaikaista/-jälkeistä aikaa käsittelevät kirjat koskettavat ja kirjat tulee luettua ahmien läpi.
Niin myös tämän teoksen kohdalla.
Kirja oli ensimmäinen Kähkösen kirja, jonka luin ja yllätyin positiivisesti. Miksi sitä onkin niin skeptinen useimpien kirjailijoiden kohdalla?

Teos ei ollut valmiiksi pureskeltu tai selitelty. Se avautui vähitellen, henkilöiden historiat ja persoonallisuudet tuotiin esiin mutkien kautta, hiipien ja pala palalta koostaen.

Kauniita sanoja ja tunnelmia, joihin oli helppo heittäytyä mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti