On ollut totuttelemista kotiäitiyteen. Niin paljon selkeästi nautin kuluneesta vuodesta. Opiskelusta. Omasta ajasta. On elämä lastenkin kanssa ihanaa. Vain hieman erilaista. Arki on täynnä elämää. Meteliä. Vaatimuksia ja pyyntöjä. Mutta myös hetkiä kun käperrytään kaikki sohvalle lukemaan. Tai maataan pihalla lukemassa kirjoja.

Eilen leivoin ja siivosin. Tänään kävin ostamassa pihakukkia. Yritän keskittää kaiken energiani puuhasteluun. Etten ajattelisi syksyä. Sitä, ettei mitään varmaa ole tiedossa. Ehkä leivon tänäänkin. Täytän pakastimen ja..niin mitä? Tänään aion lukea Anna Kareninan loppuun. Alle sata sivua ja sateinen päivä. Tänään on hyvä päivä lukea, olla tekemättä liikaa. Mies sanoo, että touhuan liikaa. Opettelisin pysähtymään.

Ehkä niin.

Aamulla takkusi. Mietin pitkään jäänkö kotiin, mutta piiskasin itseni liikkeelle ja hyppäsin pyörän selkään. Ja se kannatti! Kymmenen ja puoli kilometriä vaihtelevin maastoin. Poikkesin metsäpoluille ja nautin siitä vehreydestä ympärilläni. Ja kotona olin onnellinen. Olo oli loistava ja onnittelin itseäni oikeasta päätöksestä.
En liiku pakkomielteestä eikä minun tarvitse laihduttaa (vaikka pieni kiinteytyminen ja muutaman kilon katoaminen tietenkin olisi plussaa...), vaan yritän oppia nauttimaan liikunnasta.
Ja se alkaa vähitellen toteutumaan. Ehkä liikunnasta todella voi nauttia!

Vaikka istunhan edelleen mieluummin lukemassa. Ahmin vaikka kaksi kirjaa päivässä.
Mutta nyt. Mikään lukemani kirja ei oikein tunnu etenevän.
Aloitan taas uuden, mutta sekin jää.
Koska pitäisi huolestua?
Olen aina lukenut. Paljon.

Ehkä se johtuu vain siitä, että leijun jossain muualla. Olen tuuliajolla. Katson ja maistelen maailmaa ympärilläni. Tai ehkä se johtuu siitä, että olen niin intensiivisesti kirjani maailmassa. Elän elämääni siellä, sen henkilöiden kanssa. Eilen surin hieman päähenkilöni elämän käänteitä. Miten olisinkaan suonut hänen saavan ensirakkautensa.
Mutta toisin kävi.
Mies nauroi suihkussa kun kerroin. Olen kai kirjoittaessani vain suloinen. Insinöörit eivät vain ymmärrä.

On aika taas sukeltaa jonnekin kauas. Katsoa mihin päädyn tällä kertaa.

Sitten pakkaan. Enää kolme yötä lähtöön.

 Aamulla päätin olla reipas ja hyppäsin pyörän päälle ja ei kun menoksi. Kolmen kilometrin jälkeen alamäessä tuli paniikinomainen tunne kun huomasin, ettei takajarru enää toimikaan. Tyhjää vain kun yritin jarrutella. Onneksi etujarru toimi, mutta kotiin käännyin kuitenkin. Jäi siis viiteen kilometriin tämän aamun liikunnat, mutta parempi sekin kuin ei mitään ;) Kotona nautin hiljaisesta aamuhetkestä alla olevan kuvassa näkyvän aamiaiseni kanssa. Ceylon garden -teetä, turkkilaista jogurttia mustikoilla, luomuruisleipää ja satsuma. Kyllä jaksaa kummasti aloittaa päivän!

Lomareissuun pakkaamisen olen aloittanut listaamalla muistikirjaan ylös asioita, joita pitää pakata mukaan. Siitä se lähtee. Listaamisesta meinaan. Onneksi on iso auto, sillä viiden hengen tavarat kymmeneksi päiväksi ja pitää vielä varautua kaikkiin mahdollisiin sääolosuhteisiin. Mutta pääasia on, että ollaan lomalla. Auton nokka suuntaa kohti Ruotsia ja Tanskaa, joten pientä vaihtelua näihin kotimaisemiin!

Näkymä työhuoneeni ikkunasta

Tänään ajattelin kirjoittaa. Eilen sain tahmean alun jälkeen tekstin lentämään ja jätin sen odottamaan sellaiseen kohtaan, mistä on hyvä jatkaa. Joku (olisiko ollut jopa Stephen King?) antoi neuvoksi jättää tekstin aina sellaiseen kohtaan, missä se jää kesken. Siitä on helpompi aloittaa kuin luvusta, joka on kirjoitettu loppuun. Silti päätin kirjoittaa vain niin kauan ja niin paljon kun tuntuu hyvältä. Kun ei tunnu, lopetan.

Sunnuntaina löytyi markkinoiden antikvariaattikojusta mieluista luettavaa. Olisin voinut ostaa oikeastaan koko venäläisen kirjallisuuden laatikon omakseni, mutta päädyin nyt näihin kahteen.

Maksim Gorki on minulle uusi tuttavuus. Nimi on kyllä tuttu, mutta en ole lukenut. Nyt tulee sitten tämäkin puute korjattua. Päälimmäisestä kirjasta huomaa kiinnostukseni esseistiikkaan. Sattuipa osumaan sopivasti silmiin...

Eilen kirjoitin elämästä nauttimisesta ja siitä, että elää päivä kerrallaan.
Tänään päätin unohtaa syyllisyyteni kotona olosta ja ajattelin nauttia harvinaisesta vapaa-ajastani täysin rinnoin. Tämän viikon lapset ovat koulussa, eskarissa ja päiväkodissa ja minä yritän olla syyllistämättä itseäni tästä laiskottelusta. Olen päättänyt ansaita sen!

Ron McLarty: Polkupyörällä ajamisen taito

Eräällä kirjastokäynnillä hyllystä löytyi Ron McLartyn kirja Polkupyörällä ajamisen taito. Takakansi kertoo kirjan olevan tavisten ja luusereiden sankaritarina, sydämeenkäypä on the road -romaani. Se kertoo keski-ikäisestä Smithy Idesta, joka vanhempiensa kuoleman jälkeen lähtee pyöräilemään halki Amerikan mantereen. Kirjassa nivoutuu niin Smithyn pyöräretken tapahtumat kuin menneisyyden muistot, jotka valottavat nykytilannetta hyvin.

Täytyy tunnustaa, että ensimmäiset muutama kymmenen sivua mietin vähän väliä jättäisinkö kirjan kesken, alku ei temmannut mukaan toivotulla tavalla. Mutta tämän yli päästyäni olin lopulta niin tarinan lumoissa, ettei mielessä enää käynyt lukemisen lopettaminen kesken kirjan. Ehkä en rankkaa edelleenkään lempikirjakseni tai parhaimmaksi koskaan lukamakseni kirjaksi, mutta hyvä se silti oli.

.....

Ja tietenkin päivän kunniaksi kaikille naisille haluankin toivottaa Hyvää naistenpäivää. Oma mies on tämän päivän iltamyöhään asti firman pikkujouluissa (juurikin pikkujouluissa!), joten meillä ei naistenpäivä niin suurta huomiota saa. Eipä ole kyllä aikaisempinakaan vuosina ;)

В этот день 8 Марта
Мы желаем Вам добра,
И цветов охапку,
И весеннего тепла.
Много радости, здоровья,
Быть красивыми всегда,
Чтоб счастливая улыбка
Не сходила бы с лица!

Tänä päivänä 8. maaliskuuta

Toivotamme Teille hyvää

Ja sylillisen kukkia,

Ja kevään lämpöä.

Paljon iloa, terveyttä,

olla kaunis aina,

jotta onnellinen hymy

ei katoaisi kasvoilta!

Luettua.

Tulipahan sitten vietettyä lasten hiihtoloma mukavasti influenssan kourissa..tai lapset sairastivat kukin viisi päivää, minä ja mies päästiin yhden päivän kuumeilulla. Mutta tulipahan koettua sitten tämäkin tapa viettää lomaa ;) Onneksi suunnitelmissa ei muutenkaan ollut muuta kuin kotoilua...

Jotain hyvää jos revin sairastelusta, niin olen ainakin ehtinyt lukea. Välillä naputtelin koulujuttuja eteenpäin, mutta lopulta piti jo itsekin ottaa ihan levon kannalta. Kuumeen hellittäessä oli mukava tarttua kirjaan ja olla vain.

Ja tällaiseksi toipilaslukemiseksi soveltuikin hyvin L.M. Montgomeryn Sininen Linna. Montogomeryn muusta tuotannosta poiketen ko kirja on suunnattu aikuisille vaikkakn kyllä nuo Montgomeryn tyttökirjat ovat yhtä ihania edelleenkin ;)

Sininen linna kertoo Valancy Sterlingistä, joka on äitinsä ja sukunsa alistama, elämäänsä kyllästynyt 29 -vuotias vanhapiika. Valancyn elämä muuttuu hänen kuullessaan lääkäriltään olevansa parantumattomasti sairas ja tuona hetkenä Valancy päättää elää elämänsä viimeisen vuoden täysillä ja näin hän todella tulee tekemään.

Kirja on taattua Montgomerya, kaunista kieltä ja kaunista tunnelmointia. Kirja, jonka pariin voin palata aina uudestaan...

Luettu: Slavenka Drakulic: Aivan kuin minua ei olisi.

Vihdoin ja viimein sain jotain opisekeluiden ulkopuolista kirjallisuutta luetuksi, tässä siis lukupäiväkirjaan merkittäväksi Slavenka Drakulicin kirja Aivan kuin minua ei olisi.

Kaunistelematon kertomus sodan raakuuden musertaman naisen valinnasta. S:n tarina Balkanin sodan vankileiriltä antaa kielen sotien nimettömien naisten kokemuksille, ihmisarvon riistolle ja ruumiin häpäisylle. Mutta mistä uneksii lapsi, joka hamuaa maitoa S.:n rinnoilta? Vain S. voi päätää määräävätkö senkin kohtalon isien julmuudet.

Siinä kirjan takakannen teksti. Ja kertoo jotain kirjan sisällöstä. Tai on vain pintaraapaisu siihen, mitä kirja pitää sisällään. Pysäyttävä lukukokemus, taidokkaasti kudottu tarina, joka ei takuulla jätä kylmäksi. Päähenkilössä tiivistyy satojen naisten kokema kohtalo, mutta se taitaa loppupeleissä olla vain pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea ihmiset joutuvat sotien vuoksi kokemaan.

Loppukaneetiksi sanottakoon, että tätä kirjaa ei kannata ottaa matkalukemiseksi junaan tai muuhun julkiseen kulkuvälineeseen. Juuri ja juuri pystyin olemaan kyynelehtimättä täpötäydessä junassa...

Laiskottelua..

Jotain uutta ja kutkuttavaa työn alla. Viilattavana ja mietittävänä, mutta ah kuinka työllistävää on pyöritellä ajatuksia byrokratian koukeroiden parissa ja olla oi niin bisnesnainen (kun olen niiiiin kaukana siitä tyypistä).
Kerron lisää kun on jotain kerrottavaa ;)
(Mutta jos kaikki menee hyvin niin uusi vuosi tuo uusia tuulia mukanaan!)

Me ollaan lasten kanssa lomailtu ukkokullan oltua pakotettu palaamaan sorvin ääreen heti tiistaina. Eipä näy taantuma ei, kun töitä riittää niin ettei lomia saa pitää juuri nyt. Mutta ei pidä valittaa. Vaikka olisihan se ollut kiva olla ja  laiskotella lomailla yhdessä. Mutta me olemme lasten kanssa nauttineet mukavan sateisista joulusäistä, käyneet siis kirjastossa ja pelanneet joululahjapelejä. Jos rehellisä ollaan niin eipä ole paljoa houkutellut pistää nenäänsä pihalle jos ei ole ollut pakko.

Laiskottelusta puheen ollen, sitä olen tehnyt.
No, ruokaa olen laittanut ja pyykkirumbaa pyörittänyt, mutta siihen se sitten onkin jäänyt. Suorittajalle on ollut hankalata antaa itselleen lupaa tähän, mutta paras opetella joskus tuollainenkin. Ja kappas kummaa, sehän onkin ollut ihan rentouttavaa (huomata, etten ole päivän aikana saanut aikaiseksi sitten yhtikääs mitään)!

No, olenhan sentään lukenut paljon :) Ja tehnyt samalla taustatyötä seuraavaa pitkää kirjoitusprojektia varten. Uponnut aivan uuteen maailmaan ja tutustunut uusiin henkilöihin, jotka alkavat vähitellen elämään paperilla. On tämä vain mielenkiintoista..

Mutta nyt tuon kuuluisan pyykkirumban pariin..

Luettua.

Juuri laskin kädestäni pois Seija Kähkösen teoksen Rautayöt.

Jotenkin tämän sodanaikaista/-jälkeistä aikaa käsittelevät kirjat koskettavat ja kirjat tulee luettua ahmien läpi.

Niin myös tämän teoksen kohdalla.

Kirja oli ensimmäinen Kähkösen kirja, jonka luin ja yllätyin positiivisesti. Miksi sitä onkin niin skeptinen useimpien kirjailijoiden kohdalla?

Teos ei ollut valmiiksi pureskeltu tai selitelty. Se avautui vähitellen, henkilöiden historiat ja persoonallisuudet tuotiin esiin mutkien kautta, hiipien ja pala palalta koostaen.

Kauniita sanoja ja tunnelmia, joihin oli helppo heittäytyä mukaan.

Luettua.

Viime viikon kirjastoreissulla pitkästä aikaa kiertelin muuallakin kuin lasten osastolla ja käsiin sattui Elisabet Ahon uutuuskirja Sisar.

Olen viimeisen puolivuotisen paneutunut tiiviisti Venäjään, sen historiaan ja nykypäivään, joten Suomen historiaa käsittelevä kirja oli enemmän kuin tervetullut. Ja tämän lisäksi erittäin mielenkiintoinen.

Kirja käsitteli Suomen itsenäistymisen jälkeistä aikaa, kun kansa toivoi itsenäistymisen tuovan maahan rauhan ja vakauden, mutta alkoikin sisällissota punaisten ja valkoisten välillä. Tapahtumia katsotaan diakonissojen silmin ja siihen nivoutuneena kehittyvät myös mielenkiintoiset henkilöhahmot.

Ahon tyyli kirjoittaa on kaunis. Tämä oli sellainen lukunautinto, jossa elää itse tarinaa mukana eikä vain lue sitä kirjan sivuilta. Voipi olla että on vain minun tapani lukea eivätkä toiset saa tuota kokemusta tämän, tai minkään muunkaan, kirjan kautta, mutta kertoo kuitenkin jotain kirjasta.

Kirja jätti myös innostuksen lukea muutakin Ahon tuotantoa läpi, joten kulku käy taas kohti kirjastoa..

...

Nyt perunakattilaa katsomaan ennen kuin saadaan suoraan muhennosta keitettyjen perunoiden sijaan.