Kyllä olen ylpeä itsestäni. Huomenna oli proosakurssin tehtävien deadline. Tänään aloin hahmotella esseetä Bo Carpelanin Benjaminista. Pituusvaatimuksena oli viisi liuskaa. Minä ryvin epätoivossani ja annoin itselleni armoa ja päätin että kolme liuskaa riittää. Mutta sitten jossain vaiheessa sitä tekstiä alkoi syntyä. Ja viisi liuskaa tulikin valmiiksi melko kivuttomasti. Huomenna on vielä aikaa loppuviilaukselle, mutta minä tein sen. Ja olen jopa ihan tyytyväinen aikaansaannokseeni.

Huomenna alkaa arki. Ihan kiva sinänsä. Vaikka on se ollut mukavaa lomaillakin. Ukkokulta piti viikon talviloman ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Olimme äiteen luona pohjanmaalla. Siellä käytiin lasten kanssa uimassa, hiihtämässä ja luistelemassa. Kotiin tultua käytiin 3D -leffassa katsomassa Räyhä-Ralf ja oli muuten hyvä. Sitten vielä Nuuksiossa patikoimassa. Ja tänään vielä loman päättymisen kunniaksi (?) ravintolassa syömässä.
Siinä sitä on ollut ohjelmaa muutaman edellisvuoden hiihtolomankin edestä. Ei ole meillä maattu ei!

Vaikka on ollut ihanaa viettää perheenä yhteistä aikaa, olla vain, niin on se arkeen palaaminenkin ihan mukavaa. Ehkä eniten odotan hiljaisuutta. Niin rakkaita kuin nuo kolme ovatkin, niin tulee niistä aikamoinen äänen määräkin tähän taloon. Hiljaiset tunnit yksin kotona ovat ne, minkä avulla jaksan arjen. Kuulostan varmaan aika kamalalta. Ehkä joku toinen sanoisi, että lapset ovat ne, joiden avulla jaksaa, mutta, no, minä tarvitsen hiljaisuutta. Tietyn annoksen, jotta muu arki rullaisi kunnialla. Ja jaksan taas olla höpönassujeni kanssa...

Taas minä puolustelen. Kun sitä vain voisi sanoa ilman sen kummempia palopuheita, että olen parempi äiti näin. Minun elämäni, minun valintani. Kai loppupeleissä vakuuttelen vain itselleni omia päätöksiäni, ajatuksiani.

Ei selkeästi pitäisi kirjoitella blogiin enää tässä vaiheessa iltaa. Nyt vielä hetkeksi kirjan pariin sohvalle jas sitten nukkumaan.

Syyslomailun puuhat ovat saaneet jatkoa.

Aamupäivästä kävimme kirjastossa (Se varattu kirja olikin vasta seuraavassa jaksossa alkavaan kurssiin...) ja hakemassa hieman täydennystä jääkaappiin.

Kotona lounas, jonka jälkeen kirjoitin esseeni lähdeluettelon valmiiksi ja luin koko tekstin vielä kerran läpi. Eiköhän se ollut siinä.

Sitten ystäväni tuli lastensa kanssa meille ja ulkoilutettiin lapsia reilun tunnin verran nauttien tuosta harvinaisesta aurinagonpaisteesta. Ja parannettiin hieman maailmaa taas lasten leikkiessä tahollaan.

Ja jotta syysloman esimerkilliset puuhat jatkuisivat siirryn jälkikasvuni kanssa keittiöön. Suunnitelmissa on leipoa brownieita ja tarjoilla se kermavaahdon kera. Kyllä meidän kelpaa...

Huomenna sitten tavaroiden pakkausta ja kohti Keski-Suomea.

Nähtävästi meillä vietetään oikein esimerkillistä syyslomaa.
Maanantaista jo kerroinkin. Eilen olin koulussa ja ukkokulta lasten kanssa kotona. Lounasta olivat saaneet, mutta välipala oli unohtunut. (Se siitä esimerkillisyydestä!) Eikä toiveistani huolimatta kotona odottanut ruoka valmiina vaan sain ryhtyä puuhiin kotiuduttuani. Mutta illalla sitten lähdettiin ulos ja tehtiin pieni kävelylenkki metsässä  ja leikittiin läheisessä leikkipuistossa. Minä ja ukkokulta myös.
Käveltiin hiljaista ja pimeää metsätietä pitkin kaikki viisi käsi kädessä leveänä letkana ja se oli huippua! Arjen helmiä tuollaiset!
Tänään kunnon äiti rahtasi jälkikasvunsa uimahalliin. Malliopillisestihan se kuuluu syysloman ohjelmaan. Tunti altaassa, hieman saunomista ja väsynyt sekä nälkäinen porukka kotiin välipalalle. Nyt kuopus meni päiväunille omasta tahdostaan, pojat lueskelevat olohuoneessa sohvalla ja minä epälomalaisena palaan sorvin ääreen. Naputtelen kritiikkiä vielä vähän ja sitten kasvatustieteiden kimppuun. Tieteellisen esseen kirjoitin aamusesta kutakuinkin valmiiksi.
Ja ei se esimerkillisyys tähän vielä lopu. Tänään leivotaan vielä yhdessä sämpylöitä. Ah, kyllä voin kiillotella sädekehääni vähitellen...

Lapset viettävät syyslomaa tämän viikon, minä en.
No, onneksi tällä viikolla on hurjasti yhtenä päivänä koulua, joten en ihan ehdi taakoittumaan. Mutta juuri ajoin lapset pihalle, missä muuten paistaa ihanasti aurinko juuri nyt ja itse istun tässä koneella. En niinkään bloggaamassa ja surffailemassa, vaan aloittelemassa kasvatustieteiden tehtävien tekoa.

Viikonloppu meni ihan mukavasti oleskelun merkeissä. Tai lauantaina oli ohjelmassa venäjän opetusta ja innostaa se edelleen. On huippua suunnitella tunteja etukäteen, miettiä mitä ja miten käydään läpi ja ennen kaikkea miten saisin tuon joukkoni innostumaan kielen opiskelusta vieläkin enemmän. Kun on itse löytänyt innon venäjän kieleen, sitä haluaisi antaa eteenpäin muillekin!
Ja aika hyvin nämä alkaneet kasvatustieteiden opinnot ovat tukeneet omaa opetustyötäni ja uusia ideoita olen jo saanut ja ottanut jopa ne käyttöön itselleni..

Mutta nyt. Mars ahkeroimaan!

Takaisin kotona..

Kotiuduttu on.
Eilinen meni järkyttävän väsymyksen ja päänsäryn kourissa vaikka reissussa tuli nukuttua paljon ja hyvin, keskeytyksettömiä yöunia.
Syötiin maittava aamiainen hotellissa ja nautittiin siitä että tarvitsi huolehtia vain itsestään. Nautittiin myös hotellihuoneestamme. Meille oli buukattu hieman parempi huone kuin mitä oltiin varattu. Respan tyttökin sanoi että not bad! 
Käytiin muutamassa ihanassa suklaakaupassa ja syötiin niitä sängyssä maaten ja tuotiin vielä kotiinkin.
Käveltiin lukemattomia kilometrejä päivän aikana, illalla jaloissa tuntui että olisi tehnyt jotain.
Syötiin ravintolassa ja piipahdettiin myös kuuluisassa Tivolissa. Ilta-aikaan se oli kauniisti valaistu ja me vain kuljeskelimme alueella, laitteisiin minua ei olisi saanut kirveelläkään sen verran hurjia olivat.
Niin ja käytiinhän me valokuvanäyttelyssäkin! Mies yllätti kyllä täysin suostuessaan mukaan sinne ja tykkäsi todella paljon. Kaksi tuntia saatiin kulutettua siellä aikaa eikä tuokaan valittanut kertaakaan, päinvastoin!

Kööpenhamina oli viihtyisä kaupunki. Voisin kuvitella asuvani siellä, pyöräileväni lapset pyörän etulaatikossa ja ehkä joskus uskaltautuisin liikenteen sekaan pyörälläkin, hullusta liikenteestä huolimatta. Vietettäisiin aikaa kaupungin viihtyisissä puistoissa missä paikallisetkin tuntuivat varsinkin viikonloppuna viettävän aikaa ystävien ja perheen kanssa.

Laitan kuviakin jossain vaiheessa, kunhan saataisiin aikaiseksi siirtää kuvat koneelle. Niitä on sitten taas mukava katsoa ja muistella onnistunutta reissua. Seuraavaksi suunniteltiin Pariisia kahdenkeskiseksi matkaksi. Lasten toiveissa olisi päästä Japaniin ja Tokioon. Ei paha toive sekään...

...

Tänään ilmoitin vastaanottavani opiskelupaikan ja syyskuun alusta jatkan sitten kirjoittamisen aineopintoihin. Mielenkiintoinen opiskeluvuosi tulossa siis.

Perjantaina viikonloppulomalle Kööpenhaminaan! Melkein kolme päivää aikaa kävellä pitkin kaupunkia, ihailla arkkitehtuuria, nauttia suurkaupungin tunnelmasta, syödä hyvin ravintolassa, nukkua viihtyisässä hotellissa. Ja ihan kahdestaan.

Tämä reissu tulee niin oikeaan aikaan. Meistä kumpikin on niin sen tarpeessa.

Joskus sitä tarvitsee aikaa olla vain kahdestaan. Nyt on sen aika.

Kööpenhaminassahan piipahdettiin kesälomareissulla ja silloin kumpikin meistä sanoi, että tänne uudestaan. Sitten kun kuukausi sitten keksittiin, että nyt karataan hetkeksi aikaa irti arjesta oli hyvä sauma lähteä tutustumaan kaupunkiin paremmin. Luultavasti kävellään paljon. Hyvin paljon. Istutaan kahviloissa ja katsellaan kaupungin vilinää.

Ollaan vaan. Siinä se tärkein!

Huomenna riittää vielä tekemistä. Pakata lasten tavarat ja keksiä vielä omatkin mukaanotettavat. Onneksi lähdetään reput selässä vain niin ei tulee kovin suurta pakaasia täytettyä. Eikä sitä muutamaksi päiväksi niin paljoa oikeasti tarvitse..

Ja pitäisi leipoa sitten juustosarviakin. Huomasin juuri että jääkaapissa on kaksi kermaviilipurkkia joiden päiväys tietenkin on huomenna..

Nyt on hyvä fiilistellä kesäkuun kuvilla. Kohta kameran muistikortti täyttyy taas uusista kuvista...

Edit: Luvattoman paljon hölmöjä lauseita tässä postauksessa, joita en jaksa nyt lähteä muokkaamaan. Ei selkeästikään pitäisi kirjoitella tänne enää iltaisin..johan sen olen kyllä todennutkin, että kirjottajana olen enemmän aamuihmisiä..

On satanut, mutta se ei oikeastaan haittaa.
Lapset ovat hautautuneet tahoilleen, leikkivät, rakentavat ja lukevat.
Olen kirjoittanut. Teksti kulkee ja tarina elää eteenpäin. Rakastan sitä tunnetta kun ei suunnittele liikaa eteenpäin. Kun antaa henkilöiden elää omaa elämäänsä, kirjoittavat oman tarinansa.
Siinä on sitä jotain.

Tänään suunnataan taas kirjastoon. Palautetaan paljon ja lainataan saman verran tilalle. Ihanaa kun olen saanut lapset rakastamaan kirjojen maailmaa yhtä paljon kuin itsekin rakastan. Vai olenko minä loppujen lopuksi tehnyt sitä? Olisiko se mennyt niin ilman minuakin?

Eilen oltiin Seurasaaressa. Eväät repussa ja iloinen mieli taskussa. Syötiin eväitä kalliolla kaislikon suojassa. Hätisteltiin kahta rohkeaa oravaa kauemmas eväspaikaltamme ja nautittiin maisemista. Toisella kalliolla istuttiin katsomassa merta. Tuuli yritti viedä hiukset päästä, mutta siinä oli jotain tunnelmaa. Käveltiin kunnes oli pakko poiketa suunnitellulta reitiltä ja etsiä vessa, jälkikasvun kanssa kaikki ei mene aina niin kuin oli suunnitellut. Kotona väsyneinä, mutta onnellisina. Uni tuli silmään nopeasti.

Ei sateiset päivät ole huonoja päiviä. Ne ovat vain erilaisia kuin aurinkoiset.
Voi istua hyvällä omallatunnolla sisätiloissa. Lukea ja keittää vaikka kaakaota.
Niistä on mukavat sadepäivät tehty.

Sataa vettä. Kaatamalla.
Tänään on päivä jolloin ollaan vaan. Aamulla kävin lasten kanssa ostoksilla. Lenkkareita syksyä varten, kohti koulua ja päiväkotia.
Kun sataa vettä voi vain käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan. Kuten tänään. Maria Peuran kirja Antaumuksella keskeneräinen on vienyt minut mukanaan. Luen vain. Kuvittelin, että toisen kirjoittamisesta lukeminen olisi tylsää. Ei se ole. Tämä on kirjoitettu hyvin enkä ole vielä alkua pidemmällä. Joten jatkan lukemista.
Ehkä tuo kirja antoi varmuuden syksylleni. Ehkä se varmuus olisi tullut ilman tätä kirjaakin.
Annan itselleni luvan kirjoittaa, syventää omaa kirjoittamistani. Hain aineopintoihin ja se tuntui hyvältä.

Kohta keitän koko  porukalle kaakaota. Juuri tällaisena päivänä hetki lämpimän kaakaomukin äärellä tuntuu tärkeältä. Illalla suunnataan kohti kirjastoa, kuten usein ennenkin kesälomalla..

On jo heinäkuu.
Kesäkuun alussa ajatus pitkästä kesästä kotona tuntui, niin, pitkältä. Nyt katson jo haikeana eteenpäin: Ensi kuussa pojat menevät jo kouluun ja nuorimmainen palaa päiväkotiin.
Pitää vielä ehtiä nauttia kesästä. Ottaa kaikki ilo irti siitä, että olemme villejä ja vapaita (no, kolmen lapsen naimisissa olevana äitinä tuo on vähän kyseenalainen käsite kohdallani..) eikä elämäämme tai arkeamme rajoita monikaan asia.

No. Pyykkiä pitää pestä ja ruokaakin laittaa, mutta muuten.
Voidaan maata uimarannalla (kuten tänään on ohjelmassa).
Makoilla takapihalla keinussa tai peitolla nurmikolla lukemassa (kuten eilen).
Pyöräillä, potkulautailla sydämiemme kyllyydestä (naapureilta on tullut iloisia hymyjä kun olen viilettänyt lasten kanssa potkulaudalla ohi...).
Tärkeintä on kuitenkin ollut se, että olen suurimmaksi osaksi osannut olla. Ollut tekemättä mitään. Lukenut paljon. Ollut ottamatta stressiä kirjoittamisesta. Itse asiassa en ole koskenut pitkään tekstiini ainakaan kuukauteen. Sen sijaan olen tarttunut useammin muistikirjaani. Kirjoittanut runoja, antanut niiden elää muistikirjan valkoisena hohtavilla sivuilla omaa elämäänsä. Se on tuntunut hyvältä.


Olen myös aikani kuluksi repinyt makkarista tapetit pois, sillä tarkoituksena on uudistaa makkarin ilmettä (Laitan kuvia muutoksesta kunhan saataisiin aikaiseksi siirtää muistikortilta kuvat koneelle).
Se on ollut itse asiassa rentouttavaa puuhaa. Olen puuhaillut yksin, saanut vajota ajatuksiini. Siinä on tullut pohdittua paljon asioita. Irtoavien tapettiliuskojen myötä ovat ehkä omat ajatuksenikin järjestyneet. Edes hieman.


Nyt etsin netistä ohjeita tapetointiin. Väitän ettei se voi niin hankalaa olla ettenkö onnistuisi siinä. Saa nähdä miten käy.

On ollut totuttelemista kotiäitiyteen. Niin paljon selkeästi nautin kuluneesta vuodesta. Opiskelusta. Omasta ajasta. On elämä lastenkin kanssa ihanaa. Vain hieman erilaista. Arki on täynnä elämää. Meteliä. Vaatimuksia ja pyyntöjä. Mutta myös hetkiä kun käperrytään kaikki sohvalle lukemaan. Tai maataan pihalla lukemassa kirjoja.

Eilen leivoin ja siivosin. Tänään kävin ostamassa pihakukkia. Yritän keskittää kaiken energiani puuhasteluun. Etten ajattelisi syksyä. Sitä, ettei mitään varmaa ole tiedossa. Ehkä leivon tänäänkin. Täytän pakastimen ja..niin mitä? Tänään aion lukea Anna Kareninan loppuun. Alle sata sivua ja sateinen päivä. Tänään on hyvä päivä lukea, olla tekemättä liikaa. Mies sanoo, että touhuan liikaa. Opettelisin pysähtymään.

Ehkä niin.

 Aamulla päätin olla reipas ja hyppäsin pyörän päälle ja ei kun menoksi. Kolmen kilometrin jälkeen alamäessä tuli paniikinomainen tunne kun huomasin, ettei takajarru enää toimikaan. Tyhjää vain kun yritin jarrutella. Onneksi etujarru toimi, mutta kotiin käännyin kuitenkin. Jäi siis viiteen kilometriin tämän aamun liikunnat, mutta parempi sekin kuin ei mitään ;) Kotona nautin hiljaisesta aamuhetkestä alla olevan kuvassa näkyvän aamiaiseni kanssa. Ceylon garden -teetä, turkkilaista jogurttia mustikoilla, luomuruisleipää ja satsuma. Kyllä jaksaa kummasti aloittaa päivän!

Lomareissuun pakkaamisen olen aloittanut listaamalla muistikirjaan ylös asioita, joita pitää pakata mukaan. Siitä se lähtee. Listaamisesta meinaan. Onneksi on iso auto, sillä viiden hengen tavarat kymmeneksi päiväksi ja pitää vielä varautua kaikkiin mahdollisiin sääolosuhteisiin. Mutta pääasia on, että ollaan lomalla. Auton nokka suuntaa kohti Ruotsia ja Tanskaa, joten pientä vaihtelua näihin kotimaisemiin!

Näkymä työhuoneeni ikkunasta

Tänään ajattelin kirjoittaa. Eilen sain tahmean alun jälkeen tekstin lentämään ja jätin sen odottamaan sellaiseen kohtaan, mistä on hyvä jatkaa. Joku (olisiko ollut jopa Stephen King?) antoi neuvoksi jättää tekstin aina sellaiseen kohtaan, missä se jää kesken. Siitä on helpompi aloittaa kuin luvusta, joka on kirjoitettu loppuun. Silti päätin kirjoittaa vain niin kauan ja niin paljon kun tuntuu hyvältä. Kun ei tunnu, lopetan.

Sunnuntaina löytyi markkinoiden antikvariaattikojusta mieluista luettavaa. Olisin voinut ostaa oikeastaan koko venäläisen kirjallisuuden laatikon omakseni, mutta päädyin nyt näihin kahteen.

Maksim Gorki on minulle uusi tuttavuus. Nimi on kyllä tuttu, mutta en ole lukenut. Nyt tulee sitten tämäkin puute korjattua. Päälimmäisestä kirjasta huomaa kiinnostukseni esseistiikkaan. Sattuipa osumaan sopivasti silmiin...

Eilen kirjoitin elämästä nauttimisesta ja siitä, että elää päivä kerrallaan.
Tänään päätin unohtaa syyllisyyteni kotona olosta ja ajattelin nauttia harvinaisesta vapaa-ajastani täysin rinnoin. Tämän viikon lapset ovat koulussa, eskarissa ja päiväkodissa ja minä yritän olla syyllistämättä itseäni tästä laiskottelusta. Olen päättänyt ansaita sen!

Laiskottelua..

Jotain uutta ja kutkuttavaa työn alla. Viilattavana ja mietittävänä, mutta ah kuinka työllistävää on pyöritellä ajatuksia byrokratian koukeroiden parissa ja olla oi niin bisnesnainen (kun olen niiiiin kaukana siitä tyypistä).
Kerron lisää kun on jotain kerrottavaa ;)
(Mutta jos kaikki menee hyvin niin uusi vuosi tuo uusia tuulia mukanaan!)

Me ollaan lasten kanssa lomailtu ukkokullan oltua pakotettu palaamaan sorvin ääreen heti tiistaina. Eipä näy taantuma ei, kun töitä riittää niin ettei lomia saa pitää juuri nyt. Mutta ei pidä valittaa. Vaikka olisihan se ollut kiva olla ja  laiskotella lomailla yhdessä. Mutta me olemme lasten kanssa nauttineet mukavan sateisista joulusäistä, käyneet siis kirjastossa ja pelanneet joululahjapelejä. Jos rehellisä ollaan niin eipä ole paljoa houkutellut pistää nenäänsä pihalle jos ei ole ollut pakko.

Laiskottelusta puheen ollen, sitä olen tehnyt.
No, ruokaa olen laittanut ja pyykkirumbaa pyörittänyt, mutta siihen se sitten onkin jäänyt. Suorittajalle on ollut hankalata antaa itselleen lupaa tähän, mutta paras opetella joskus tuollainenkin. Ja kappas kummaa, sehän onkin ollut ihan rentouttavaa (huomata, etten ole päivän aikana saanut aikaiseksi sitten yhtikääs mitään)!

No, olenhan sentään lukenut paljon :) Ja tehnyt samalla taustatyötä seuraavaa pitkää kirjoitusprojektia varten. Uponnut aivan uuteen maailmaan ja tutustunut uusiin henkilöihin, jotka alkavat vähitellen elämään paperilla. On tämä vain mielenkiintoista..

Mutta nyt tuon kuuluisan pyykkirumban pariin..

Loma.

Se olisi sitten loma.

Tai miten sen nyt ottaa.
Koulusta alkoi loma, mutta tehtävistä ei. Kyllä tässä on oikeastaan ihan tarpeeksi tekemistä tuleviin päiviin, ettei lomailua kannata miettiä muutamaan päivään. Tai siis teen tässä vielä muutamia juttuja eteenpäin niin eivät odota sitten myöhemmin.

Hetkeen en ole tänne kirjoittanut lukemistani kirjoista, mutta nyt on jo pakko.

Luin siis Randy Pauschin kirjan Jäähyväisluento.

Amerikkalaisen Carnegie Mellon -yliopiston ohjelmassa oli jokin aika sitten luentosarja, johon yliopiston professoreita pyydettiin puhumaan niin kuin kyseessä olisi heidän elämänsä viimeinen luento. Puhujan toivottiin käsittelevän sitä, mikä hänelle itselleen oli elämässä kaikkein tärkeintä ja mitä hän haluaisi sanoa muille ennen kuolemaansa. Tällaisen luennon yhteydessä kuulijatkin tulisivat miettineeksi, mitä he itse haluaisivat sanoa muulle maailmalle, jos kyseessä olisi viimeinen mahdollisuus.
Kun yliopiston tietojenkäsittelytieteen professoria Randy Pauschia pyydettiin pitämään tällainen luento, hän oli vain vähän aiemmin saanut tietää sairastavansa parantumatonta syöpää. Hänen ei siis tarvinnut kuvitella. Hän ei kuitenkaan käsitellyt kuolemaa, vaan puhui elämästä luennossa, jonka otsikoksi tuli ”Kuinka todella toteutat lapsuudenhaaveesi” (Lainaus Tammen sivuilta.)

En tiedä, mitä siitä kirjoittaisin.
Jos sanon, että se oli inspiroiva, kuulostaisin idiootille.
No, vuodatin kyyneleitä paljon. Varsinkin lopussa. Mutta koin myös ahaa-elämyksiä ja ihailin Pauschin positiivista elämänasennetta. Kirja oli helppolukuinen ja se oli pakko lukea yhdeltä istumalta. Sitä ei vain voinut laskea käsistään.

(Jos jotakuta kiinnostaa, niin viimeinen luento löytyy täältä. Ja Randy Pauschista löytyy tietoa täältä. Ja täältäkin löydät lisää infoa..)


Vähän hajanaisia ajatuksia. Väsyneet aivot jumissa.

Loppuun linkki koulublogiin. Eilen sinne ilmestyi aikaisemmin mainostamani google-runo ;)

Paluu arkeen.

Se olisi sitten paluu arkeen.

Hiljainen aamu kotosalla. Lapset koulussa, eskarissa ja päiväkodissa..ja minä täällä yksin. Tai siis kasa tehtäviä seuranani ettei ihan laiskottelemaan pääse.

Loma oli oikeasti aikasta mukava. Nautin lasten kanssa puuhailusta ja laiskottelusta ja teki itselle oikeasti saada vähän hellitettyä kaikesta ja vain olla. Joku joutuu sellaista olemistakin ihan opettelemaan, on se aikamoista. Koululainen lähti aamulla koulua kohti enemmän kuin innoissaan samoin päiväkotilainen. Ainoastaan tuo eskari totesi olevansa mieluiten kotona vain, mutta lohdutin että niinhän me kaikki. Ja kotiin hakiessa takuuvarma kommentti on tuttuun tapaan, että sä tulit äiti taas liian aikaisin...

Pitäisi viilata muutama runo. Viimeistellä oppimispäiväkirja. Saada itsensä innostumaan alkaneen jakson jutuista. Mutta kahlaapa läpi verkkokirjoittajan käsikirja ja kirjoita siitä essee. Kaipaan ihan hilkun verran motivoitumista tuohon. Suuri toiveeni on että tuo opus antaisi jotain uutta ja olisi oikeasti mielenkiintoinen...näin kohta melkein kymmenen vuotta verkkoon kirjoittaneena se tuntuu vain niin hassulle. No, toivottavasti saan nenilleni...

Ai niin. Lauantain opetustuntikin meni mukavasti. Alkuun jännitti kyllä kamalasti ja olisin ollut valmis jättämään väliin. Kuten yleensä kaiken uuden edessä. Mutta se oli kyllä mielenkiintoista ja olen kyllä valmis tekemään tuota jatkossakin. Alkeet tulevat kyllä jatkumaan, joten eiköhän tuotakin työsarkaa riitä jatkossakin. En ole vain tottunut puhumaan noin paljoa, joten neljän tunnin jälkeen alkoi ääni olla käheänä..

Pitänee siirtyä oikeisiin töihin ja irroittautua täältä. Toisaalta vain hienoa huomata, että taas pitkästä aikaa tämä blogikirjoittelukin on kivaa!

Lomahetkiä

Se kunnon äiti olisi kai kiikuttanut lapsensa kaiken maailman liikunnallisiin juttuihin. No, minä en. Meidän syysloma on aikapitkälti koostunut kirjastoreissuista, lukemisesta, kotona oleskelusta ja sen sellaisesta. Ei ihan huonoja juttuja mielestäni!

Loman kunniaksi poppareita ja Martin tarinatalli.

Ihan huippua!

Ja taiteilijat työssään. Ilo silmälle, kun lapset levittävät

taiteellisuutensa keittiön pöydälle!

Ja huomenna jälkikasvu viettää mukavan löhöpäivän isin ja paapan kanssa äiteen suunnatessa nenänsä kohti opetushommia. Luvassa isin ja paapan porukalle luultavimmin ranskalaisia pekonin kera sekä muuta mukavaa.

Ehkei sen lomailun tarvitsekaan olla sen kummempaa! Ihan lomailua vaan niin jaksaa taas..

Riittävän hyvä?

Pääseeköhän kukaan kirjoittava ihminen koskaan eroon siitä tunteesta, ettei olekaan tarpeeksi hyvä? Että muut ovat niiiiiiin paljon parempia ja minä vain keskinkertainen. Ihan tervettä tippua välillä alas oman erinomaisuutensa linnasta ja huomata etten olen maailman napa...vaikken todellisuudessa niin ole kyllä ajatellutkaan.

Juuri alkaneella kurssilla meillä on opettajana ihan oikea kirjailija. Ja se luo tietenkin paineita. Olisihan se hienoa väläyttää omat taitonsa ja erinomaisen kynäilynsä juuri ihkaoikealle kirjailijalle. Vaikka onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä?

Ja sitten kun tähän yhtälöön lisätään ne perfektionismin piirteet, mitä tunnistan itsessäni. Kun en koskaan ole tarpeeksi hyvä. Itselleni meinaan. Hassua ettei se kuitenkaan ylety tänne kotiin. Kun ei häiritse tippaakaan kaaos tai sekasotku tai siivoamattomuus, kaikkea muuta. (Jos tunnustan niin meillä mies imuroi, kun en kuulemma tee sitä kunnolla... :D)

Mutta on tämä syyslomailu tehnyt hyvää. Olen joutunut jättämään kouluunmenoja väliin kun tämän viikon lomaileville lapsille ei ole ollut hoitajaa. Mutta eilisen vietin tekemättä oikeasti yhtään mitään. Lueskelin vain ja jumitin ihan tunteella. Kannattaa joskus kokeilla..

Äsken rykäisin valmiiksi ensi viikolle tarvittavan novellin. Kohta ruokin rakkaan jälkikasvuni ja paneudun sen jälkeen Kurjien dramatisointiin tulevaa joulunäytelmää varten. Ja valmistella se huominen venäjän tunti..

Itsepähän olen kaivannut tekemistä arkeeni...

...

Kohta pitäisi suunnata auton nokka kohti koulua. Aamupäivä kuluikin mukavasti kotosalla viimeisiä tehtäviä viilaillen. Olo on tuottelias, kun istun tuijottaen näyttöä, miettien yhtä sanaa runoon vartin verran. Toisaalta aivoparat tekevät töitä jo ylikierroksillakin vaikkei ulkopuolisen silmin tämä toiminta niin tehokasta näyttäisi olevan.

Ensi viikolla olisi sitten syysloma. Lapsilla. Loistavaa opiskella toisella paikkakunnalla, joten ei toivoakaan että nämä lomailut kohtaisivat kovinkaan hyvin. Onnekseni ensi jakson lukujärjestys on aika löysä, joten voin olla lasten kanssa lomailemassa. Muuten sitten sumplitaankin sinne tänne jotta pääsen piipahtamaan elintärkeillä ensimmäisillä tunneilla.

Tietyin väliajoin stressipisteet kohoavat sallitun yläpuolelle...mitäs olen tällainen hermokimppu. Toisaalta joskus on vain pakko oppia kestämään keskeneräisyyttä (omaani!) ja sitä, etten tiedä kaikkea etukäteen. Kun oppisi ajattelemaan, että elämä kyllä kantaa ilman liiallisia omia ponnisteluitanikin...

Lomaa.

Kohta nenänpäät kohti pohjoista. Kaksi viikkoa poissa kotiympyröistä tuo kaivatun loman koko perheelle..ehkä ennen kaikkea tälle äiti-ihmiselle. Auto on pakattuna ja viimeisiä riivitään kasaan..jotain jää vielä huomisellekin. Iltaa kohden jännitys kasvaa, kun pääsykokeiden tulosten pitäisi tulla..siihen asti yritän unohtaa koko asian..

Mutta kohta meidän perhe kiipeilee tuntureille ja tekee ehkä myös tuttavuutta porojen kanssa..

Loma.

Se olisi sitten kesäkuu.

Pääsykokeet ovat ohi ja nyt on takki tyhjänä. Viime vuoden joulukuusta lähtien pääsykokeet ovat olleet takaraivossa ja kirjat kädessä, joten näin puolen vuoden jällkeen olo on hieman orpo. Mitä ihmettä minä nyt teen?

Eilen kaadettiin takapihalta yksi puu. Se kun varjosti pihaa liikaa ja vei myös tilaa. Nyt takapiha näyttää valtavalta ja yritän kuumeisesti miettiä, mitä sinne laittaisin! Kukkia pitäisi päästä ostamaan, mutta se siirtynee tulevalle viikolle. Tänään, kun pitäisi suunnata lasten kanssa kirjastoon, kauppaan ostamaan opettajalle lahja ja illalla olisi vielä esikoisen kevätjuhla. Huomenna aamulla piipahdetaan vielä todistus hakemassa, mutta tässä sitä ollaan 4/5 perheestä kesälaitumella.

Aurinko paistaa ja tuuli tuuli tuivertaa hiuksissa. Ei kiire mihinkään.