...

Kohta pitäisi suunnata auton nokka kohti koulua. Aamupäivä kuluikin mukavasti kotosalla viimeisiä tehtäviä viilaillen. Olo on tuottelias, kun istun tuijottaen näyttöä, miettien yhtä sanaa runoon vartin verran. Toisaalta aivoparat tekevät töitä jo ylikierroksillakin vaikkei ulkopuolisen silmin tämä toiminta niin tehokasta näyttäisi olevan.

Ensi viikolla olisi sitten syysloma. Lapsilla. Loistavaa opiskella toisella paikkakunnalla, joten ei toivoakaan että nämä lomailut kohtaisivat kovinkaan hyvin. Onnekseni ensi jakson lukujärjestys on aika löysä, joten voin olla lasten kanssa lomailemassa. Muuten sitten sumplitaankin sinne tänne jotta pääsen piipahtamaan elintärkeillä ensimmäisillä tunneilla.

Tietyin väliajoin stressipisteet kohoavat sallitun yläpuolelle...mitäs olen tällainen hermokimppu. Toisaalta joskus on vain pakko oppia kestämään keskeneräisyyttä (omaani!) ja sitä, etten tiedä kaikkea etukäteen. Kun oppisi ajattelemaan, että elämä kyllä kantaa ilman liiallisia omia ponnisteluitanikin...