Ehkä opiskelutahti siltikin yllätti. Kahdeksan kotiäitivuoden jälkeen koulun penkille palaaminen ei sujunutkaan niin kivuttomasti. Kun niitä koulutehtäviä on riittävästi kotonakin tehtäväksi useammasta eri aineesta. Ja tuo jälkikasvun olemassaolo tuo omat haasteensa aikatauluttamiseen. Prioriteetit kuitenkin tulisi olla kunnossa ja lapset elämässä ykkössijalla.
Joku on joutunut myös luopumaan omasta vaatimuksestaan olla paras. On ollut pakko opetella tekemään välillä myös sinne päin ja hyväksyä tilanne sellaisenaan. Koen sen kuitenkin hyväksi muutokseksi...on hyvä jossain vaiheessa elämäänsä oppia löysäämäänkin. Ja hyväksyä se, etten vain pysty suorittamaan kirjallisuustieteen approa tässä sivussa...niin paljon kuin olisi kiinnostanutkin. Se on tämä elämä, joka häiritsee opiskelua välillä... ;o)
Jos joku kysyisi onko minun paikkani tuolla koulussa, niin vastaus olisi hyvin selkeä ja yksinkertainen. Kyllä! Alan vähitellen löytämään voimavaroja sisältäni (kuulostaapa mahtipontiselta) ja uskoa siihen, että minä myös osaan. Koulussa kirjoitamme paljon ja sehän sinne hakemisessa oli ideanakin. Tämä yhdistettynä loistaviin ja ammattitaitoisiin opettajiin on aika loistava yhtälö.
Ja jotain muutakin on tapahtumaisillaan. Kohta tulee päätökseen eräs pitkäaikainen projekti. Joskus selviää sitten saako tuulta siipiensä alle vai mieten käy..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti