On satanut, mutta se ei oikeastaan haittaa.
Lapset ovat hautautuneet tahoilleen, leikkivät, rakentavat ja lukevat.
Olen kirjoittanut. Teksti kulkee ja tarina elää eteenpäin. Rakastan sitä tunnetta kun ei suunnittele liikaa eteenpäin. Kun antaa henkilöiden elää omaa elämäänsä, kirjoittavat oman tarinansa.
Siinä on sitä jotain.

Tänään suunnataan taas kirjastoon. Palautetaan paljon ja lainataan saman verran tilalle. Ihanaa kun olen saanut lapset rakastamaan kirjojen maailmaa yhtä paljon kuin itsekin rakastan. Vai olenko minä loppujen lopuksi tehnyt sitä? Olisiko se mennyt niin ilman minuakin?

Eilen oltiin Seurasaaressa. Eväät repussa ja iloinen mieli taskussa. Syötiin eväitä kalliolla kaislikon suojassa. Hätisteltiin kahta rohkeaa oravaa kauemmas eväspaikaltamme ja nautittiin maisemista. Toisella kalliolla istuttiin katsomassa merta. Tuuli yritti viedä hiukset päästä, mutta siinä oli jotain tunnelmaa. Käveltiin kunnes oli pakko poiketa suunnitellulta reitiltä ja etsiä vessa, jälkikasvun kanssa kaikki ei mene aina niin kuin oli suunnitellut. Kotona väsyneinä, mutta onnellisina. Uni tuli silmään nopeasti.

Ei sateiset päivät ole huonoja päiviä. Ne ovat vain erilaisia kuin aurinkoiset.
Voi istua hyvällä omallatunnolla sisätiloissa. Lukea ja keittää vaikka kaakaota.
Niistä on mukavat sadepäivät tehty.