Lukupäiväkirjaan

Minttu Vettenterä; Jonakin päivänä kaduttaa

Kirjasta olin tietoinen, olinhan seurannut facebookissa Enkeli-Elisan sivuja, lukenut Enkeli-Elisan sivuja toisaalla, kävin myös lukemassa Elisan vanhempien pitämää blogia, mutta nyt se näyttää olevan salasanan takana.

Mietin pitkään miksi halusin lukea kirjan. Onko se sosiaalipornoa lukea koulukiusatun tytön itsemurhasta, vanhempien tuskasta tyttären kuoleman jälkeen? Kun tietää, että fiktiivisyydestä huolimatta tarina kertoo oikeista ihmisistä. Yksi syy oli ehkä se, että kirja on ollut paljon esillä, myös mediassa. On spekuloitu tarinan todenperäisyyttä ja vaadittu vanhempien julkisuuteen tuloa. Tarvitseeko lukemiselle olla jokin motiivi? Luin ja vaikutuin.

Elisa kuoli helmikuussa. Kesken kireiden pakkaspäivien.

Kukaan vanhempi ei voisi kurjimmissa painajaisissaan kuvitella tilannetta, että löytää oman lapsensa kuolleena. Voiko sitä koskaan edes kuvitella? Ajatella, että se osuisi omalle kohdalle?

Elisa valitsi kuoleman, kun elämä oli liian raskasta. Kuoleman jälkeen Elisan äiti avasi tyttärensä päiväkirjan, joka oli ovi maailmaan, jota ei saisi olla. Kuva koulupäiviin, jotka olivat täynnä kipua, pelkoa ja häpeää.

Kurkistus koulukiusatun arkeen oli karu. Miksei kukaan puuttunut asiaan? Miksei kukaan asettunut kiusatun puolelle? En ole ollut koulukiusattu pientä nimittelyä ja syrjimistä lukuunottamatta, mutta kirjan lukeminen sai monet kyyneleet vierimään poskilleni. Kenenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan tällaista.

Elisasta tuli enkeli, mutta jälkeen jäivät lukemattomat koulukiusaamisen muistot. Elisan isä muisti jotain mitä ei halunnut muistaa. Hän lähti selvittämään jättämiään jälkiä kiusaajana.

Miksi joku kiusaa? Siihen on varmasti yhtä monta vastausta kuin kiusaajaakin. Moni menee porukkaan mukaan turvatakseen oman selustansa, ollaksensa osa porukkaa. Monella on omat kipeät haavat sisimmässä, jotka pitää saada peitettyä. Ei kiusaajia pidä ymmärtää kiusattujen kustannuksella. Kiusaamisen uhrin tulee saada ymmärrystä osakseen, apua, aikuisia jotka ottavat vakavasti. Mutta silti kiusaamisen syihin pitäisi puuttua. Ei auta hoitaa oireita kun pitäisi löytää se, mikä oireet aiheuttaa.

Jonakin päivänä kaduttaa on fiktiivinen tarina tosielämän ihmisistä. Se saa kysymään voiko tällaista oikeasti tapahtua ja silti se on totta kaikkialla. Se on tarina katumuksesta ja anteeksipyytämisestä, jonka lopuksi jäljelle jää vain kysymys: Voiko kaikkea saada anteeksi, itseltään?

Itse olen sitä mieltä, että tämä kirja pitäisi saada jokaisen Suomen kouluun, jokaisen oppilaan luettavaksi. Jos se saisi lapset ja nuoret ymmärtämään mitä kiusaaminen saa aikaan.

Enkeli-Elisan ympärille muodostui myös yhdistys Ei Kiusata, jonka tavoitteena on ehkäistä koulukiusaamista ja levittää tietoa koulukiusaamisesta.