Eilen hain muuttolaatikot ja meidän olohuoneen sisustus meni uusiksi. 

Onneksi laatikot sentää ovat sävy sävyyn olohuoneen taulujen kanssa, niin ei ihan häiriiny tämä meidän tasainen elomme ;)

 Ja päätin antaa piilomainonnan olla, sen verran hyvää palvelua eilen sain kyseisestä yrityksestä.

Lapsia laatikot eivät haittaa. Tuoli seisoo aika pitkälti keskellä olohuonetta, mutta sellaista se on. Laatikoita on joka nurkassa. Vielä enemmän tyhjillään, mutta vähitellen ne täyttyvät. Kuten tänään. Pitäisi lukea ruotsiksi taas ne suunnitellut viisi sivua. Päätin että yksi sivu lukemista, yksi laatikollinen pakkaamista. Tukevat hyvin toinen toistaan. Kun pää alkaa hajota lukemisesta pääsee pakkaamaan ja kun pakkaaminen tympii pääsee lukemaan...

Mikään ei muuten ole lohduttomamman näköistä kuin tyhjä kirjahylly. Toisaalta pakkaaminen on ollut avartavaa, sillä hyllystä löytyi uskomaton määrä kiinnostavia kirjoja, joita en todellakaan ole vielä(kään) lukenut. Ehkä sitten kun ne uudessa kodissa on takaisin hyllyssä...

Seuraavat päivät, eli melkein viikko menee tiiviisti pakkaamisen ja muuttamisen ympärillä. Mutta pitää yrittää ottaa taukoja väliin. Ja mennä lasten kanssa ulos. Varsinkin kun keskimmäinenkin ilmoitti eilen, että haluaisi pyöräillä. Viime kesänä pojan sai pyörän päälle vain pakottamalla, joten tätä tilaisuutta ei kannattaisi hassata. Ja lasten takia on pakko yrittää ehtiä antaa aikaansa myös heille. On tämä muuttaminen stressaavaa noillekin.

Nyt on aamupala syötynä, loistava kirja luettuna ja olisi aika ryhtyä päivän puuhiin. Varsinkin kun jätin kouluun menon tänään väliin juuri siksi että saisin mahdollisimman paljon tehtyä..

Tähän mennessä on menossa jo aamun toinen kahvimukillinen (ja nyt puhutaan melkein 0,5 litran vetoisesta mukista...) ja ehkä tässä vähitellen alkaa heräillä.
Ja jaksaa ryhtyä työhön.
Huomenna on kasvatustieteiden tentti, mutta en oikeastaan jaksa stressata siitä. Toisaalta tämä on ollut oikeasti mielenkiintoinen kurssi sisältönsä puolesta joten luotan siihen että paljon asiaa olisi jäänyt mielen perukoille pitkin kurssia...

Eilen vein suuren pahvilaatikollisen leluja, kirjoja ja pelejä päiväkodille ja kyllä ne saivatkin kiitollisen vastaanoton. Vielä tänä aamunakin hoitajat kiittelivät kuinka hyväkuntoisia leluja olin antanut. No, huonot heitin roskiin.... ;) Ja jäi niitä meillekin edelleen ihan tarpeeksi...

Muuton suhteen on ärsyttävä vaihe menossa. Kun tavaroita on menty läpi niin ettei pois heitettävää löydy enää paljoakaan. Ehkä. Kaatiskuorma tehdään vasta ihan loppumetreillä joten ne roinat joita sinne kuskataan roikkuu mukana loppuun asti. Ja muuttolaatikot haetaan kaiketi vasta viikonloppuna tai ensi maanantaina, joten nyt vain oikeastaan odotellaan. Toisaalta olisi kamalan kivaa jos niitä laatikoita voisi täyttää vähitellen eikä sitten viimeisellä viikolla kauhealla kiireellä...

Mutta nyt on pakko mennä lukemaan. Ehkä se tentti menee kuitenkin hieman paremmin pienen kertauksen jälkeen...

Meillä on vihdoin ja viimein asunto. Kolmio, mutta väliaikaisena asumuksena se toimii loistavasti.
Väliaikaisena, sillä meidän unelmamme on yhtä askelta lähempänä toteutumistaan ja se on kyllä jännittävää!

Mutta nyt on helpompi pakata kun tietää mihin on menossa joten puuhaan vain...

Tästä tulikin kotipäivä.
Olisi minulla kyllä ollut koulupäivä, mutta oli myös yksi hieman kuumeinen lapsi, joten täällä sitä ollaan, kotosalla.
Ei sen puoleen, olisihan se ollut mukavaa olla koulussakin ja kuulla sanataideohjaajan kertomuksia työstään ja sen sellaisesta. Mutta aina ei voi voittaa.

Siksipä siis ajattelin kirjoittaa. Näin ensalkuun.
Sitten ajattelin kahlata sen ruotsinkielisen artikkelin läpi. Ajattelin yrittää ymmärtääkin siitä jotain.
Ajattelin myös jatkaa pakkauspuuhia. Tai enhän minä pakannut ole, mennyt tavaroita läpi kohde kerrallaan ja siirtänyt osan kohti kaatopaikkaa ja osan kierrätystä.
Tämä on hieman nihkeä vaihe, kun siirtelee vain tavaroita paikasta toiseen eikä oikein tiedä mitä tekisi. Vuokrataan muuttolaatikot vasta viimeiselle viikolle, joten siihen saakka pitää elää tämän pallottelun kanssa. Sitten se on helpompaa. Täyttää laatikon kerrallaan ja lyödä omaisuus taas kerran pakettiin.

Selkää särkee jonkinsortin huono istuma-asento, lihaksia särkee tämän viikon liikunnat. Ja kohta on pakko mennä keittämään kahvia vaikka siitä virallisesta aamukahvistakaan ei ole vielä kauaakaan. Tiuhaan yöllä heräillyt kuopus on siis katkonut myös tämän äiti-ihmisen yöunia ja olokin on sen mukainen.

Mutta onneksi on kotipäivä!

Kummasti alkaa pakkaaminen kiinnostaa kun pitäisi lukea kasvatustieteitä...ruotsiksi. Tai aiheesta, joka liittyy ihan liikaa liike-elämään ja sen sellaiseen. Mutta pakkohan niitäkin kai olisi lukea tentistä läpi pääsemiseen. Mutta tuo ruotsinkielinen matsku on kyllä paras kaikista, siitä kun kai pitäisi vielä ymmärtääkin jotain.

Perjantaina mennään katsomaan asuntoa, tai oikeastaan kahta. Kaksi erilaista pohjaratkaisua samasta taloyhtiöstä. Toinen on heti vapaa ja toiseen pääsee muuttamaan toukokuun alussa. Ja meidän on oikeastaan pakko kallistua tuohon heti vapaaseen. Ihan käytännön syistäkin
Mutta hei, ihan edistystä. Meillä on jo melkein asuntokin ja muuttoon kolme viikkoa!

Eli pakattu on. Roskikseen meneviä tavaroita on viides jätesäkillinen menossa. Sairasta. Tai ehkä järkyttävämpää on se kuinka paljon ihminen säilöö sellaista tavaraa, joka on rikkinäinen tai muuten vain käyttökelvoton. En kehota ketään muuttamaan samaa tahtia kuin me olemme muuttaneet, mutta toimiihan tämä hyvin tavaroiden karsimiseen.
Mutta tuleva muuttokaan ei ole kuin väliaikaisratkaisu joten samalla mentaliteetillä mennään eteenpäin. Edelleen tavaraa pois ja vain tarpeellinen jäljelle. On vain pakko.

Mutta jos jotain positiivista niin olosuhteet ovat pakottaneet minua hellittämään. On ollut pakko unohtaa perfektionismi. En yksinkertaisesti ehdi ja pysty lukea kasvatustieteiden tenttiin niin paljoa kuin haluaisin. On ollut pakko päättää että tavoitteena on yksinkertaisesti päästä läpi ja tarpeen vaatiessa uusia kesällä sitten. On ollut pakko päästää irti sellaisesta, joka vain syö voimavaroja. On ollut pakko päättää että nyt teen vain välttämättömän. Ja kun en stressaisi, mutta se on aika paha vaatimus. Minä stressaan aina. Mutta että osaisi hellittää ja antaa asioiden mennä omalla painollaan.

Niillä on aina ollut tapana järjestyä. Kaikesta huolimatta.

Olen lukenut aivan liikaa epäergonomisessa asennossa, niskat ja hartiat niin jumissa kun olla ja voi. Ja päänsärky ilmoittelee takavasemalla olostaan. Eilen iltapäivästä ajattelin jo migreenin tekevän tuloaan kun silmissä alkoi näkyä epämääräisyyksiä, mutta pieni lepohetki auttoi.
Olen siis yrittänyt paahtaa kasvatustieteitä eteenpäin. Lukenut artikkelin toisensa perään ja yrittänyt ymmärtää lukemaani. Kirjoittanut kirjoittamisen opettamisen kurssin oppimispäiväkirjaa, tuntisuunnitelmakin pitäisi tehdä, mutta onneksi vasta toukokuuksi. Roolirunous-kurssin oppimispäiväkirja aluillaan, kokoelma ei niinkään. Ja sunnuntaina palautettavat kotitehtävätkin vielä suunnitteluasteella. Huoks ja huoks.

Mutta eilen tyhjensin lastenhuoneesta puoli jätesäkillistä tavaraa kohti kaatopaikkaa. Oikeasti.
Ja sitten pitäisi kysellä muutamalta taholta josko haluaisivat lasten leluja. Meidän kunnan evlut-seurakunta onneksi on järjestämässä lelukeräystä Eestiin ja Latviaan, joten tiedänpä mihin kuskaan ylimääräiset lelut meiltä. Kunhan vain muistaisin viedä ne sinne...

Kolmisen viikkoa muuttoon. Eikä me vielä tiedetä mihin muutetaan. Haettu kyllä on, joten toivottavasti meillä on kolmen viikon päästä katto päämme päällä. No, on meillä kaksikin eri plan b:tä, joten ei onneksi ihan toivoton tilanne olo. Vaikka stressaava kylläkin. Pitäisi kaiken ohessa jaksaa pakatakin. Ei tätä olekaan tullut viime vuosina tehtyäkään...luulisi sen luonnistuvan jo ihan helposti, mutta ei silti kuitenkaan.

Onneksi tästä alkaa viikonloppu. Ainakin saa nukkua aamulla pitkään!

Kyllä, pitäisi ahkeroida koulujuttuja, mutta vietänpä aikaani tässä tietokoneella. Ihan hetken vain.

Sitäpaitsi olen ollut jo ihan mukavan tehokas. Vietyäni kuopuksen päiväkotiin suuntasin samoin tein kauppaan tekemään ruokaostokset niin meidän ei tarvitse illalla olla kaikkien muiden joukossa ruuhkautumassa kaupan kassajonossa.

Ja se oli sitäpaitsi todella stressaavaa jo nyt. Torstaiaamuksi todella paljon ihmisiä kaupoissa, keskelle käytäviä jätettyjä ostoskärryjä, päin käveleviä ihmisiä ja oma olo sellainen että anteeksi että olen olemassa. Pelottavaa.

Mutta selviän ehkä traumastani.

Kokeilut ovat mielenkiintoisia. Esimerkiksi ruuan suhteen. Kun syö vähän löysemmin, esimerkiksi perunalastuja tai vaikkapa ihan vehnäistä paahtoleipää. Yyh. Ei olisi kannattanut. Muistinpa taas miksi olen nauttinut vehnättömyydestäni. Olo on ollut sitten niin paljon parempi.

Mutta yritäpä selittää muille...

Tautia kestänyt jo kohta viikon. Kuumetta ollut vielä maanantai-iltanakin, nyt vaivaa enää nuha, joka ei tunnu lähtevän pois sitten millään ja kurkussa tuntuu.
Ei siis ole ollut liikuntaa tässä viikossa. Ei edes niitä kävelylenkkejä, sillä kyllä tämä on ollut ihan silkkaa selviytymistaistelua. Että pysyy hereillä iltaan saakka ja jaksaa kitkuttaa siihen asti että lapset on saatu nukkumaan.

Viimeiset viikot meidän keittiön kiinteänä sisustuselementtinä on ollut jätesäkki toisensa perään ja kummasti ne täyttyvät. Roskiin menevistä tavaroista. Sitä on tullut säilöttyä mitä ihmeellisimpiä asioita, enkä kyllä tiedä miksi. Mutta jos ei ajattele muuttoruljanssin stressaavaa puolta tämä raivaaminen on ihan mielekästä ja hyödyllistä puuhaa. Tänään ajattelin ehtiä lasten puolelle ja käydä vähitellen noiden tavaroita läpi ihan salaa niin eivät ole puolustamassa jokaisen romun tarvetta jäädä jäljelle...

Yllä olevassa kuvassa on eilinen saavutukseni vaatehuoneen osalta. Ja tuo tavaramäärä on lähdössä kierrätykseen. Lapsille pieniksi jääneitä vaatteita, takkeja joita en itse ole käyttänyt kuluneeseen vuoteen tai useampaankaan joten on aika siirtää ne eteenpäin.

Ja luultavimmin tuo on vain jäävuoren huippu. Kyllä sitä kierrätykseen menevää tavaraa löytyy vielä vaikka kuinka...

Tämänkin teen silloin kun ukkokulta ei ole kotona. Sama syy kuin lastenkin kohdalla.

Mutta nyt on aika ahkeroida hieman opiskelujuttuja ja sitten siirtää itsensä vähitellen lomatunnelmiin. Saatan ehkä käyttää jonain päivänä hieman aikaa esimerkiksi kasvatustieteisiin, mutta vain vähän. Muuten ajattelin pyhittää pääsiäisen vain olemiselle. (Ja saattaapi blogi päivittyä ajastettuna kyllä lukupäiväkirjailun osalta ainakin...)

Joten näihin kuviin ja tunnelmiin.
Oikein hyvää ja rauhallista pääsiäistä jokaiselle!

Chai-teetä ja suklaakookosmuffinsi. Resepti täältä.

Uusi viikko uudet kujeet.
Aurinko paistaa ja mieli on iloinen. En tiedä miksi. On vain.

Lauantaina siivosin ja leivoin. Ja kun vieraat saapuivat oli kuume taas noussut niin että jumitin vain. Mutta menihän ne synttärit niinkin. Oikeastaan aika kivuttomasti siis. Päivänsankari piti lahjoistaan, ei paljoa välittänyt huomion keskipisteenä olosta. Pääasia että täytti kahdeksan vuotta ja on taas astetta isompi.

Tämä viikko on alkanut reippaasti. Olen jo mennyt läpi vessaa ja kylppäriä ja heittänyt järkyttävän määrän tavaraa ihan vain roskiin. Uskomatonta kuinka paljon sitä roinaa kertyy. Ja me ollaan muutettu viimeksi tasan vuosi sitten. Ja heitettiin silloinkin melkein kymmenen jätesäkillistä tavaraa ihan vain roskikseen ja melkein saman verran kierrätykseen. Ja tadaa. Sitä on taas.
Ei meillä ole vielä suunnitelmia että mihin tässä ollaan luitamme ja tavaroitamme siirtämässä. Toisaalta se ei oikeastaan edes huoleta. Tiedän että järkevämmät ihmiset hankkisivat edes väliaikaisasuntoa ihan mista tahansa, mutta me vielä odotellaan mitä tulee vastaan. Joo, hullua, mutta joskus elämä on.
Ja tästä muutosta alkaa minimalistisempi elämä. Oikeasti, kaikki turha pois ja vain välttämättömimmät jäljelle.

Tämä viikko on huomattavasti rennompi opiskeluiden suhteen. Onneksi. Viime viikko olikin ihan hullu ja vedin itseni ihan turhan takia piippuun. Siitä luulen tuon kuumeilunkin johtuneen. Pitäisi osata olla pingottamatta.

Vähän kun lukisi kasvatustieteita ja oikeasti vähän, sillä seuraavaan kokoontumiseen taisi olla melkein kolme viikkoa. Hieman pitäisi lukea runoja huomiseksi, mutta sehän onkin parasta opiskelua se. Ja hieman lukea kirjoittamisen opettamisen matskuja, mutta nekin onneksi on mielenkiintoisia. (Meidän elämäntilanteesta johtuen sain opettajalta luvan olla vain kuunteluoppilaana. No, ei toiminut. Aihe vain on niin mielenkiintoinen, etten malttanut olla hiljaa...)

Mietin juuri mistä alottaisin.
Ehkä avaan takaoven, istahdan teemukini kanssa kynnykselle ja nautin auringosta.

Kaaosteoria

Terveisiä kaaoksen keskeltä!

Muutettu on ja olipahan urakka. Lauantai meni muutossa ja sunnuntai vietettiin vielä vanhalla asunnolla siivoten viimeisiä tavaroita keräten. Väsymys on ollut melkoinen.

Lapset ovat nukkuneet siskonpedissä lattialla, mikä onkin ollut aika mieluinen juttu, mekin ollaan ukkokullan kanssa majailtu patjan kanssa olohuoneessa kun makuuhuone sattuu olemaan niin täynnä tavaraa. Mutta vähän kerrallaan, siinä meidän mottomme tähän hetkeen. Tavoitteena olisi, että pääsiäisen aikaan koti alkaisi olemaan järjestyksessä.

Loppusaldona muutosta jäi käteen 10 jätesäkillistä kaatopaikalle menevää tavaraa. Uskomatonta. Kierrätykseen meni suurinpiirtein 9 jätesäkillistä! Enää koskaan ei saisi päästää asioita menemään tähän jamaan, ei koskaan. Kaikestahan pitäisi ottaa opikseen joten tuossapa minulle yksi oppitunti. Jos kierrätykseen on menossa tavaraa, laita ne heti kiertoon äläkä säilö kaapeissa. Jos jokin asia näyttäisi olevan kaatopaikkatavaraa laita se ihmeessä roskikseen äläkä säilö kaapeissa.

Huomenna lapsilla on jo vapaata ja ajattelinkin suunnata jälkikasvuni kanssa Ikeaan hieman ostoksille. Muutama pyykkikori olisi hakusessa, nuo kaksi jätesäkkiä kylpyhuoneen nurkassa ei ole se esteettisin vaihtoehto näin pidemmän päälle.

Nyt pitäisi hetken aikaa paneutua vielä koulujuttuihin kunnes siirryn taas raivaamaan kaaosta ympärilläni..

Sitä vain, että kyllä tätä tavaraa on paljon. Hyvin paljon. Tuskallisen paljon.
Onneksi huomenna olen poissa muuton aikaan kun on venäjän opetusta. Hyvällä omalla tunnolla poistun paikalta, sillä väitän tehneeni kuluneiden viikkojen aikana melkoisen urakan tavaroiden viemisen suhteen..

Nyt kaiketi pitäisi palata pakkaamisen pariin. Kyllä vain.
Kohta lämpenee sauna. Haikein tunnelmin saunomme vielä viimeisen kerran tässä saunassa (no, ukkokulta ja isäni aikovat kuulemma vielä huomenna illalla tulla saunomaan...). Ja ansaitusti ukkokullan kanssa syödään herkkujätskiä illalla lasten mentyä nukkumaan. Eiköhän tämän urakan jälkeen ole sen jo ansainnutkin..

Mutta...pakkaamisen pariin siis.

Kahvikupposen ääressä...

Oli pakko istahtaa hetkeksi alas ja hengähtää. Vaikken juo kahvia enää kovinkaan usein, niin tänään kupposelle tuntuisi olevan tarvetta. Kun vain väsyttäisi niin uskomattoman paljon...
Mutta pakko jaksaa vielä muutama päivä.

Nyt muistan miksi jokaisen muuton jälkeen totean, ettei sitten hetkeen aikaan muuteta. Voisin todeta saman nyt jos tulevaisuus ei olisi niin avoinna edessämme. Kun kaikki oikeastaan on mahdollista. Mutta sen päätin, että tästä muutosta yritän oppia vähentämään tavaran määrää. Heittämään turhaa pois heti eikä vasta muuton aikana. Roskikseen menevän tavaran määrä on noussut viiteen jätesäkkiin, kierrätykseen on menossa jätesäkkejä kolme ja risat.

Mutta sanotaanko näin, että oli kyllä taivaan lahja että lukujärjestykseni oli juuri tässä muuton aikana näinkin tyhjä. Olen siis ehtinyt pakata ja viedä tavaroita vähitellen. En edes halua kuvitella millainen muutosta olisi tullut jos lukujärjestys olisi ollut täydempi tai olisin päivätöissä. Ajatuskin kauhistuttaa.
Maanantaina alkaa feministinen taiteentutkimus ja sitä odotan innolla! Vähän vaihtelua tähän muuton täyttämään elämään. Ja täyttyy se lukujärjestys myös muutaman viikon päästä kun lehtijuttu -kurssi käynnistyy. Tämän ruljanssin jälkeen motivaatio opiskeluun on aika korkealla... ;)

Mutta kyllä tähän muuttamiseen liittyy myös paljon haikeitakin tunnelmia. Ehkä ensimmäistä kertaa minkään muuttoni kohdalla. Ehkä jo siksi, että tämä oli pisin asumisaika yhdessä asunnossa sitten lapsuuteni, mutta muutenkin. Ehkä tähän kotiin kulminoituu niin monet muistot ja tapahtumat. Esikoisen koulun aloitus, kuopuksen syntymä, keskimmäisen vakava sairastuminen ja hengestään taisteleminen. Omien kipeiden asioiden läpi käyminen, meidän parisuhteen syveneminen kaikkien vastoinkäymisten ja ongelmien kautta, opiskeluiden aloittaminen..onhan niitä. Kuulostaa ehkä hieman hassulta, mutta kyllä minun tulee ikävä meidän vessaa ja saunaa, jotka remontoimme itse ja jotka ovat olleet mielestämme harvinaisen onnistuneita yksilöitä..

Toivottavasti en sitten lauantai-iltana istu täällä tyhjässä asunnossa itkemässä saunan lauteilla tai sivelemässä alakerran vessan kauniita punaisia laattoja...

Kirjoja, kirjoja...

Tarvittiin tuo insinöörismies käyttämään tätä tietokonetta, jotta sain tietää, että koneestani itsestään löytyy muistikortin lukija. Nyt voikin taas liittää kuvia mukaan, vaikka olisihan niitä voinut liittää alusta alkaenkin ;) Joskus se ohjekirjojen lukeminen saattaisi auttaa...

Muuttopuuhat sen kuin jatkuvat. Kirjoja olen kantanut uuteen kotiin paljon. Hyvin paljon. Ja tuntuu, etteivät ne lopu koskaan. Hyllyssä määrä ei tunnu niin paljolle, mutta kannettuna ja lattialle kasattuna...no, kyllä niitä tuntuu olevan. Yritin joitain kirjoja laittaa pois, mutta ei niitä tainnut lähteä edes kymmentä. Kun kirjat vain ovat...no, kirjoja...

Koti näyttää kodille kun kirjat ovat hyllyssä. Aikaa kului kun mietin, miten kirjat järjestän ja aina tuli löytöjä vastaan, "Oi, tämä pitäisi lukea!". Kai sitä pitäisi laittaa itsensä kirjastokieltoon ja lukea ensin omaa hyllyä tyhjemmäksi..

Eikä yksi hylly riittänyt. Nyt pitää loppujen kirjojen kanssa odotella toisen hyllyn vientiä, mikä menee kaiketi lauantaille asti. Ehkä jaksan siihen saakka odottaa.

Tänään laitoimme nimemme kauppakirjoihin.
Kevyin mielin kävelimme ulos pankista, juhlistimme hetkeä lounastamalla pizzaa ja teimme ruokaostokset keskimmäisen huomisia syntymäpäiviä varten.
Nyt istunkin siis jonkun toisen omistamassa kodissa ja nautin elämästäni.

Piti viedä kuorma tavaraa uudelle asunnolle, mutta kellahdin hetkeksi sängylle ja nukahdin. Ehkä lähden sinne kohta. Kiva päästä piipahtamaan sielläkin. Mitä useammin siellä käy, sitä enemmän se alkaa tuntua kodilta. Viikon päästä ajateltiin rutistaa lopullinen muutto, siitä se sitten lähtisi.

Oi, äiti, äiti..

Mitä sitä tekisi ilman omaa äitiään?
Ainakin siivoaisi paljon huonommin!
Tänään olin uudella kämpällä siivoamassa äitini kanssa ja tulipahan työskenneltyä tehokkaasti. Tai ehkä siis äiti työskenteli tehokkaasti ja minä vain yritin sitä.
Äiti puhdisti jopa sälekaihtimet (eivät siis ole ikkunoiden välissä sentään), minulle se ei olisi tullut mieleenkään. Äiti otti mukaan superpesuainetta, minä olisin yrittänyt pärjätä yleispesuaineella. Äiti teki töitä tehokkaasti, minä olisin jutustellut ja tehnyt niitä näitä..
Väitin, että minut on luultavimmin adoptoitu. Muut perheestämme sentään siivoavat ja suurin osa vielä nauttiikin siitä. Äiti kuulemma muistaa aika varmasti synnyttäneensä minut.

Muutto siis etenee. Kaapit tyhjenevät täällä ja täyttyvät toisaalla. Vielä pitää jättää astioita kaappiin ja kalusteita paikoilleen kun meidän keskimmäisen 7v -synttäreitä juhlitaan tulevana lauantaina.
Voiko siitä muuten olla jo seitsemän vuotta? Ja esikoisen syntymästä pian yhdeksän? Kummasti en itse ole vanhentunut yhtään..

Nyt voisin hetken aikaa käyttää aikaani työnäytteen viilaamiseen ennen kuin lähden hakemaan kahta nuorimmaista hoidosta..

Niitä näitä...

Pitäisi lähteä muokkaamaan työnäytteeni esseitä, mutta urakkaan ryhtyminen ei kiinnostaisi. Ja kuitenkin tiedän, että ryhtyessäni siihen vie työskentely taas mukanaan. Ei sinänsä stressiä sillä valmista pitäisi olla kuukauden päästä, mutta en halua jättää viimetippaan tuota puuhaa...

Tänään kävin uudella asunnollamme ja mukavana aamu-urheiluna vietin aikaani lumilapion varressa reilun puolisen tuntia, pihaan kun ei oiken päässyt ajamaan sen lumivallin läpi. Mutta onpahan urheiltu. Tie olikin sitten jäinen ja kuinkas ollakaan, liukastuin ja nyt on oikea käsi kipeä. Toisaalta ei selkeästikään liian kipeä kun tietokoneella kirjoittaminen onnistuu ihan sujuvasti ;)

Vielä lukupäiväkirjaankin päivitettävää. Tai hetken aikaa mietin voinko laittaa äänikirjoja sinne, onhan kyseessä sentään lukupäiväkirja. Mutta ehkä voin hyväksyä tämän pikkuseikan...

Eli siis viime viikonloppuna ajoimme n. 270 km katsomaan siskoni vauvaa ja lainasin kirjastosta Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittamasta kirjasta Risto Räppääjä ja Nuudelipää tehdyn äänikirjan.

Tämä oli ensikosketukseni Risto Räppääjään ja pidin kyllä todella paljon. Tarina oli mukaansa tempaava ja loistavasti kirjoitettu. Eikä ollut vain kerta tai kaksi kun nauroimme Ukkokullankin kanssa tarinan tapahtumille. Nyt lapset jo kyselevätkin koska taas lähdetään pidemmälle automatkalle ja otetaan seuraava Räppääjä kuunteluun. Siihen ei taida olla kenelläkään vastalausetta ;)

Ihminen tuntuu olevan melkoinen hamsteri. Tavaara kun on. Ja paljon.
Muutaman tunnin pakkailun jälkeen on kertynyt tavaraa jätesäkillinen...roskiin.
Ja sitten niitä tavaroita, joita ei todellakaan tarvita ja joille pitäisi saada uusi koti.
Ja niitä tavaroita, jotka siirtyvät mukanamme seuraavaankin osoitteeseen.

Edellisestä muutostamme on aikaa melkein viisi vuotta ja tuntui, että silloin tavaraa heitettiin pois todella paljon. Nähtävästi viidessä vuodessa ehtii kerätä kiitettävän määrän tavaraa lisää. Ja tämä on vasta jäävuoren huippua..

To do -lista olisi melkoinen jos kirjoittaisin sellaisen. En kirjoita vielä, mielessä se tuntuu paljon lyhyemmälle. Vasta kun asioita on jo hoidettuna, niitä on mukavampi laittaa myös paperille. Itsensä huijaaminen on sitten parasta ;)

Onneksi uusi koti on muutaman kilometrin ajomatkan päässä ja oma lukujärjestykseni melkoisen tyhjä, niin ehdin viedä tavaroita vähitellen niin ei kaikki ole yhden päivän varassa.

Tänään koulussa jatkoimme taas antologian parissa ja aloitimme toimitustiimin kanssa puurtamaan tekstien parissa. Vielä on vähän lämpenemistä koko kurssiin, mutta ehkä tästä vielä innostun.

Nyt jos vaikka...paikkaisi.