torstai 28. maaliskuuta 2013

Kyllä, pitäisi ahkeroida koulujuttuja, mutta vietänpä aikaani tässä tietokoneella. Ihan hetken vain.
Sitäpaitsi olen ollut jo ihan mukavan tehokas. Vietyäni kuopuksen päiväkotiin suuntasin samoin tein kauppaan tekemään ruokaostokset niin meidän ei tarvitse illalla olla kaikkien muiden joukossa ruuhkautumassa kaupan kassajonossa.
Ja se oli sitäpaitsi todella stressaavaa jo nyt. Torstaiaamuksi todella paljon ihmisiä kaupoissa, keskelle käytäviä jätettyjä ostoskärryjä, päin käveleviä ihmisiä ja oma olo sellainen että anteeksi että olen olemassa. Pelottavaa.
Mutta selviän ehkä traumastani.


Kokeilut ovat mielenkiintoisia. Esimerkiksi ruuan suhteen. Kun syö vähän löysemmin, esimerkiksi perunalastuja tai vaikkapa ihan vehnäistä paahtoleipää. Yyh. Ei olisi kannattanut. Muistinpa taas miksi olen nauttinut vehnättömyydestäni. Olo on ollut sitten niin paljon parempi.
Mutta yritäpä selittää muille...



Tautia kestänyt jo kohta viikon. Kuumetta ollut vielä maanantai-iltanakin, nyt vaivaa enää nuha, joka ei tunnu lähtevän pois sitten millään ja kurkussa tuntuu.
Ei siis ole ollut liikuntaa tässä viikossa. Ei edes niitä kävelylenkkejä, sillä kyllä tämä on ollut ihan silkkaa selviytymistaistelua. Että pysyy hereillä iltaan saakka ja jaksaa kitkuttaa siihen asti että lapset on saatu nukkumaan.



Viimeiset viikot meidän keittiön kiinteänä sisustuselementtinä on ollut jätesäkki toisensa perään ja kummasti ne täyttyvät. Roskiin menevistä tavaroista. Sitä on tullut säilöttyä mitä ihmeellisimpiä asioita, enkä kyllä tiedä miksi. Mutta jos ei ajattele muuttoruljanssin stressaavaa puolta tämä raivaaminen on ihan mielekästä ja hyödyllistä puuhaa. Tänään ajattelin ehtiä lasten puolelle ja käydä vähitellen noiden tavaroita läpi ihan salaa niin eivät ole puolustamassa jokaisen romun tarvetta jäädä jäljelle...


Yllä olevassa kuvassa on eilinen saavutukseni vaatehuoneen osalta. Ja tuo tavaramäärä on lähdössä kierrätykseen. Lapsille pieniksi jääneitä vaatteita, takkeja joita en itse ole käyttänyt kuluneeseen vuoteen tai useampaankaan joten on aika siirtää ne eteenpäin.
Ja luultavimmin tuo on vain jäävuoren huippu. Kyllä sitä kierrätykseen menevää tavaraa löytyy vielä vaikka kuinka...
Tämänkin teen silloin kun ukkokulta ei ole kotona. Sama syy kuin lastenkin kohdalla.



Mutta nyt on aika ahkeroida hieman opiskelujuttuja ja sitten siirtää itsensä vähitellen lomatunnelmiin. Saatan ehkä käyttää jonain päivänä hieman aikaa esimerkiksi kasvatustieteisiin, mutta vain vähän. Muuten ajattelin pyhittää pääsiäisen vain olemiselle. (Ja saattaapi blogi päivittyä ajastettuna kyllä lukupäiväkirjailun osalta ainakin...)

Joten näihin kuviin ja tunnelmiin.
Oikein hyvää ja rauhallista pääsiäistä jokaiselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti