Lukupäiväkirjaan

Sanna Karlström; Harry Harlow'n rakkauselämät

Eipä ole tullut listattua lukupäiväkirjaan runokirjoja, mutta nyt tulee muutos siihenkin.
Ihme pilkunviilaajaminä on ollut sitä mieltä, että tänne voi listata vain kokonaan luettuja kirjoja ja usein juuri runokirjat menee taktiikalla runo sieltä, toinen täältä. Että en välttämättä lue alusta loppuun, vaan fiilisten mukaan.

No, Karsltrömin Harry Harlow'n rakkauselämät tuli luettua jo kokonaan. Syykin melko yksinkertainen. Se oli ennakkolukutehtävänä meidän roolirunokurssille ja päätin sitten tehdä tehtävän kunnolla. Ja lukea siis kirjan ajatuksella.

Ensimmäinen lukukerta meni ihmetellessä. Välillä mietin mistä tämä edes kertoo. Mikä on jutun idea?
Ja sitten oikeastaan viimeinen runo antoi avaimen lukemiselle. Aloitin siis alusta. Luin runot uudestaan tuon viimeisen runon antaman vihjeen kautta ja se auttoi. Luin itse asiassa vielä kolmennenkin kerran, ihan vain lukemisen riemusta ja ihaillakseni Karlströmin kieltä, ilmaisua, mutta ennen kaikkea koko runokokoelman läpi kulkevaa draaman kaarta. Olin haltioissani, näin kun osaisi itsekin kirjoittaa.

Enkä edes ajatellut, että Harry Harlow olisi jokin oikea henkilö historiasta. Ajattelin sen olleen vain runoilijan hengentuotos. No, tänään roolirunokurssilla sainkin tietää, että Harlow oli kuuluisa apinakoetyyppi...ja se kyllä selittääkin osan runoista. Mutta toimi tuo kokoelman ilman tietämystä oikeasta Harlowsta, tuo lisäinfo vain toi hieman lisää siihen, mitä runoilla oli annettavanaan.

Savunhaju imeytyy paperiin ja
lohduttomasta tutkimustuloksesta
päättelen ettei ihminen elä yksin leivästä.
Tuntuu kuin olisin hukassa aina.
Avaisitko ikkunan, sieltä kuuluisi iltalintujen ääniä.
Olisit niiden puvussa.

Tunnilla olisin voinut puhua tästä runokokoelmasta vaikka kuinka pitkään, mutta silti nyt en saa kirjoitettua sanoja paperille.
Pidin siitä. Pidin todella. Siitä, ettei se avautunut minulle heti. Että se vaati minulta paljon, mutta antoikin sitten sitäkin enemmän.