Suomalainen varttuu mäkihyppytornien ja automarkettien varjossa aikuiseksi, juottaa kiinalaisen naapurin humalaan ja opettaa poikansa heittämään leipää vaikka jo viluttaakin. Vanhoilla päivillään se murahtelee kahvioissa ja menehtyy rakkaalle sohvalleen kesken prinsessa Victorian häiden.Kai kirja oli ironinen kuvaus suomalaisuudesta. Satiiria niistä stereotyyppisistä piirteistä, joita suomalaisuuteen liitetään. Joskus ehkä hymähdin, mutta siihen se sitten jäikin. Jokseenkin tympi juuri se stereotyyppisyys. Ei se jaksa enää naurattaa, että lenkille ei voi lähteä jos naapuri on pihassa ettei vain tarvitse tervehtiä tai että mies ei puhu eikä pussaa ja kännit vedetään tietenkin ja niin edespäin.
Ai mitä mä tei tänää? Ai kui? Miks sä just mult kysyt? No mut okei. Oota. Ööjoo meil oli toinoi köksän kokeet ja sit mentii Ainojja Roosan, eiku ortsi, siin oli ens viä liikuntaa ja meil oli uimahallii...Rehellisesti sanoen, en ymmärrä miksi tätä kirjaa on niin kehuttu. Ehkä olen huumorintajuton tollo, joka ei ymmärrä, mutta niin vain on. Ja uudestaan vielä rehellisesti sanoen, tuli tunne että kuka tahansa voisi kirjoitta tällaisen kirjan. Vain paremmin. Mutta kukaan muu ei ole vaivautunut.
Anteeksi. En keksi kirjasta kovinkaan paljon hyvää sanottavaa. Loppuun luin vain siitä syystä, että sen myötä voin kirjoittaa tänne blogiini mielipiteitäni siitä. Että silleen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti