Kyllä olen ollut sitten tehokkuuden multihuipentuma. Tai ehken nyt aivan, mutta tehokas kylläkin.
Tänään olisi ollut kouluton päivä ja mahdollisuus olla kotona, mutta kuopuksen hoitoon vietyäni suuntasin auton kuitenkin kohti koulua, läppäri kainalossani tällä kertaa.
Kasvatustieteisiin tarvittava kirja on kiitettävästi lainassa ja itse taidan olla viidentenä varausjonossa, joten turha haikailla tuota kirjaa luettavaksi sinä aikana kun sille olisi tarvetta. Onneksi koulun kirjastossa kyseinen opus on myös käsikirjana (ja näin ollen myös ei-lainattava), joten nappasin sen mukaani ja lukittauduin alakerran hiljaiseen huoneeseen työskentelemään.
Tämän viikon nuo kasvatustieteiden tehtävät ovat kummitelleet mieleni perukoilla keskeneräisinä ja pieni stressin poikanen nosti päätään joka kerta kun uskalsin edes ajatella asiaa. Seuraavan kerran olen menossa koululle vasta ensi tiistaina, joten kun vaihtoehtoina oli käyttää ns. vapaapäivä koululla tai odottaa tehtävien tekemistä ensi tiistaihin päätin uhrata kallisarvoisen vapaapäiväni kasvatustieteille.
Ja kyllä kannatti!
Nyt on kutakuinkin valmiina ne tehtävät, joiden palautus on reilun viikon päästä! Eikä ollut niin iso homma!
Samalla päätin, että teen jatkossa samoin. Mieluummin hoidan nuo (melkein) kerralla pois, kuin annan niiden kummitella ja vaivata mieleni perukoilla kaksi viikoa..

Että jee!

Ja kohta poikien koululle ja ekaluokkalaisen vanhempainvarttiin. Pitäisikö kysyä saisiko tuo lapsiraukka lisää läksyjä? Niitä pojan mukaan tulee liian vähän...