Ruuasta asiaa...

Viimeksi taisinkin mainita siitä, että pitäisi kirjoittaa tästä vehnänvälttelyruokavaliostani. Miksi, miten ja niin edespäin.

Mistä kaikki sai alkunsa?
Oma olo oli aika vetämätön. Vatsaa turvotti, niveliä särki ja suoliston toimintakin, no, ei ihan normaali. Iltaisin turvotus oli sitä luokkaa, että näytin olevani vähintään viidennellä kuulla raskaana...enkä sitä todellakaan ole.

Päätin, ettei se ota jos ei annakaan, joten päätin vältellä vehnää. Olen kuullut niin paljon kuinka vehnän pois jättäminen on helpottanut useammankin oloa eikä se edes sisällä mitään tärkeitä hivenaineita tai muutakaan vastaavaa, joten perustelut vehnättömyydelle olivat ihan hyvät.
Eli aluksi vaalea leipä ja pastat yms. pois. Puhumattakaan pizzoista ja hamppareista.
Ja täytyy tunnustaa, että johan helpotti. Eihän se nyt mikään ihmekuuri ole, mutta olo helpottui huomattavasti. Oikeasti. Vierastan karppaus-sanaa, sillä se pitää sisällään aika pitkälti hyvin negatiivisen latauksen, mutta esimerkiksi karppaus.info -sivuilta olen löytänyt hyviä reseptejä, joita olen soveltanut omaan käyttööni.
Meidän perheen lemppariruoka eli lasagne toimi omalta osaltani loistavasti myös kesäkurpitsalla (muu perhe sai ihan sitä aitoa oikeaa lasagnea kyllä) ja olin oikeasti yllättynyt siitä, ettei eroa oikeastaan huomannut. Lasagne ei siis oikeasti tarvitsekaan niitä levyjä maistuakseen lasagnelta...

Niin ja se turvotus. Ei turvota iltaisin enää samalla tavalla. Ja olo on huomattavasti parempi. En siis edelleenkään karppaa, mutta välillä korvaan myös riisin ja perunan muilla kasviksilla. Toimii muuten loistavasti. Syön lasten kanssa edelleen muutamana aamuna viikossa kunnon aamupuuron, koulupäivinä syön ruisleipää ja näkkäriä minulla kuluu päivittäin. Ei siis mitään totaalihiilarittomuutta.

Tässä on ollut synttärisumaa viimeisten viikkojen aikana enkä ole ollut totaalikieltäytymislinjalla enkä tule olemaankaan. Olen ottanut palan täytekakkua, mutta se pieni pala todellakin on riittänyt. Eikä muuta ole edes tehnyt mieli. En koe joutuvani luopumaan mistään, kieltäytymään mistään, sillä oloni on niin paljon parempi näiden kolmen viikon jälkeen. Ja yhtenä sunnuntaina käytiin koko perhe pizzalla ja sen huomasin olossani vielä seuraavanakin päivänä. Ei mitenkään kehuttava olotila.

Turhien hiilareiden vähentämisen jälkeen huomaa, ettei elimistö tarvitse sitä sokerimäärää, mikä muuten on tarjolla. Esimerkiksi valmisjogurtit ovat ällöttävän makeita muista jutuista nyt puhumattakaan. Sunnuntai-iltana korkattiin ukkokullan kanssa yksi geisha-suklaalevy ja muutaman palan jälkeen se meni takaisin kaappiin. Kumpikin totesi kuin yhdestä suusta, että aivan kuin olisi syönyt pelkkää sokeria. Yyh. Ei edes hyvää. Tumma suklaa löydettiin varmaan vuosi sitten, joten tämä ei nyt ollut yllätys. Mutta tähän asti sitä maitosuklaatakin on voinut sentään syödä... ;)

Että sellaista.
Varmaan erittäin sekava sepustus, poukkoilee sinne ja tänne. Mutta ehkä se sisältää sen tärkimmän pointin, mitä hain. Olo on nykyään paljon parempi kuin aikaisemmin...

Ruokaa...

Olen tässä pitkin viikkoa kuvaillut syömisiäni...tai siis niitä ruoka-annoksiani. Ei tässä sen fiksumpaa ideaa postaukselle ollut, joten menköön tällä.

Salaattia ja broilerinsuikaleita.
(salaatti, kurkku, tomaatti, paprika, leipäjuusto, pippuria ja suolaa)

Smoothie, joka on ukkokullan bravuurialue.
(Tässä versiossa taisi olla banaania, appelsiinia, kiiviä, gojimarjoja,
soijarouhetta ja luultavimmin vielä hampunsiemeniäkin)

Salaatti.
Aika perussettiä.

Salaatti lämpimän ruuan lisänä.
(Tässä ekstrana appelsiiniä, kurpitsansiemeniä ja auringonkukansiemeniä.)

Aamu"puuro".
(Turkkilaista jogurttia, soijarouhetta, kiiviä ja banaania)

Aina ei ehdi eikä jaksa panostaa ruuan laittoon. On kiireisempiä päiviä ja sitten niitä vähemmän kiireisiä. Ja on päiviä, jolloin jaksan paremmin kuin toisina. Joten vähemmän kiireisinä ja pirteinä päivinä sitä jaksaa panostaa ruokaankin ihan eri tavalla (onneksi näitä päiviä on nykyään paljon enemmän) ihan silmänruuankin kannalta. Joskus sitä vain kauhaisee makaronilaatikot lautaselle ja sillä mennään, mutta joskus on kiva panostaa siihen, että annos oikeasti näyttää myös hyvältä. Kauniilta.

Nyt kun katsoin kuviani niin piristää se, että nuo annokset ovat niin värikkäitä. Silmänruoka selkeästi on puolet koko jutusta!

Apua mitä ruokapostauksia tänne blogiin on alkanut ilmestyä. Ja vielä kuvien kera! Mutta pääasia, että blogissa on elämää pitkästä aikaa...

Tiistaina tein ruuaksi paahdettuja kasviksia ja niitä syötiin sitten texmex-maustetun paistetun jauhelihan kanssa. Lapsille oli lisäksi keitettyä makaronia. Ukkokulta sai oman satsinsa töihinkin vielä mukaan ja minäkin söin kasviksia lounaaksi, joten riittoisa satsi siis. Ja hyvää.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin tässäpä taas pieni valmistusohje:

Kuori ja paloittele haluamasi kasvikset. Meillä oli tällä kertaa porkkanoita, bataattia sekä punasipulia.

Laita kasvikset uunipellille. Päälle oliiviöljyä sekä suolaa että pippuria.

Uunissa 225 asteessa kunnes ovat kypsiä.

Tämä blogi on hyvä pakopaikka opiskelujuttujen teosta, mutta paras ryhdistäytyä...

Kun kerrankin olen tehyt jotain tavallisuudesta poikkeavaa ruuaksi tänään, niin se kyllä ansaitsee oman postauksensa. Tässä olkaapa hyvä!

Lounas: Feta-munakas, täytteenä tammenlehväsalaattia ja kirsikkatomaatteja.

Oli muuten hyvää. Ja täyttävää!

Päivällinen: Avokadopastaa ja broilerin fileeleike.

 Tuon avokadopastan ohjeen löysin täältä. Jokseenkin raaka-aineiden osalta sovelsin reseptiä kiitettävän paljon, joten en tiedä puhutaanko enää edes samasta pastasta ;) Mutta hyvää tämä sovellus ainakin oli!

Eli yksinkertainen ohje:
Keitä pasta.
Tehosekottimeen oliiviöljyä, valkosipulinkynsiä, tammenlehväsalaattia, appelsiinista puristettua mehua, kaksi avokadoa ja suolaa. Niin ja hieman oltermannia kuutioituna.
Kun pasta valmista sekoita kastike pastan sekaan ja nauti.

Siinä kastiketta valmistaessani ajattelin kuinka ihanaa on, että on aikaa tehdä sellaista. Valmistaa arkenakin jotain perusmätöistä poikkeavaa. Ettei aina ole makaronilaatikkoa tai jauhelihakastiketta tms. perusruokaa. En joka päivä ryhdy, perusruoka kunniaan, mutta aina välillä. Se piristää kummasti!

Lautasella oli tänään broileria, ituja, tomaattia ja kesäkurpitsaa.

Kesäkurpitsa ei meillä ole kuulunut lempiaineksiin, mutta keksin keinon, jolla sen saa maistumaan. Kas näin. Loraus oliiviöljyä pannulle. Kuutioidut kesäkurpitsat paahtumaan, myllystä suolaa ja pippuria. Ja tarpeeksi paahduttuaan lisäke on valmis. Ja maistuvaa.

Eilen hikoilin tunnin kuntojumpassa ja kyllä teki hyvää. Luultavasti viimeistään huomenna erinäiset lihakset ilmoittavat olemassaolostaan, mutta se ei haittaa. Jumpan jälkeen olo oli mahtava (jokseenkin kaikkensa antanut...) ja saunan maittavat löylyt rentouttivat lihakset ja uni tuli silmään nopeasti.

Tänään olen hoitanut käytännön asioita. Viisumia varten kävin vakuutusyhtiössä hakemassa todistuksen matkavakuutuksestani, sen jälkeen suuntasin valokuvausliikkeeseen otattamaan passikuvat viisumihakemusta varten. Kuvat saatuani mietin, miten ihmeessä sitä osaakin näyttää joka kerta niin hassulta. Pelästyneeltä. Yritin ajatella näyttäväni vain siltä kuin minulla olisi jokin kutkuttava salaisuus, jota en kerro muille, mutta kallistuin kuitenkin tuon pelästyneen puolelle.

Kolmen viikon päästä alkaa taas venäjän tunnit ja tänään istahdin alas, kaivoin materiaalit esiin ja aloin vähitellen työstämään materiaalia kurssia varten. On mukava taas laiskan kesän jälkeen saada ohjelmaa arkeen.

Pitäisi taas vaihteeksi poimia omenoita, joita tuo puu tuntuu tuottavan aina vain lisää. Sosetta en itse asiassa ole siitä vielä tehnyt, joten se voisi olla ohjelmassa seuraavana. Toisaalta ostin tänään myös vanilijajätskiä kaupasta, joten illalla voitaisiin kyllä ukkokullan kanssa herkutella kaura-omena -paistoksella. Nam!

Pieniä hetkiä arjesta.

Oli toinen adventti. Kaksi kynttilää ja koti täynnä joulun odotusta.

Joulukalenterista paljastui tehtäväksi askarrella lumihiutaleita. Puuhaan ryhdyimme koko perheen voimin ja tulostakin syntyi. Mukavaa puuhaa joululaulujen soidessa taustalla.

Itsenäisyyspäivän aamuna heräsimme lumisateeseen. Piha sai kauniin lumipeitteen päälleen. Mieli kirkastui, maisema kaunistui ja valon määrä lisääntyi valtavasti. Lasten toiveissa saada lisää lunta.

Juhlistimme itsenäisyyspäivää hieman paremmin syöden. Niin usein ruokailu on niin arkista ja arjen keskellä tottakai näin pitää ollakin. Mutta itsenäisyyspäivää halusimme juhlistaa kauniisti kattaen ja ruuan valmistamisen hitaasti ja vailla mitään kiirettä. Arjen pikakokkauksien jälkeen tällainen kiireetön ruuanlaitto on luksusta ja siitä osaa silloin myös nauttia.

Itsenäisyyspäivän ajatuksia enemmän koulublogissa.

Harmautta.

Kattilassa porisi tänään ruuaksi punajuuri-lihapataa ja monta tuntia hautunut liha (ja punajuuri!) on vaan kyllä hyvää. Vaikkakin keskimmäinen ilmoitti kohteliaasti, ettei ruoka maistu hyvälle, mutta kaikkia ei aina voi miellyttää..

Neiti melkein 3vee on ollut hieman huonotuulinen iltapäivästä ja maailma on kaatunut niin pieniin, mutta pienelle niin suuriin asioihin. Kaatuuhan sitä välillä itselläkin..

Suunnitelmissa olisi lähteä yksin roskia viemään, niin pääsisi hetkeksi aikaa kotoa pois. Vaikka lapset ovatkin rakkaita, niin tällaisten päivien jälkeen viisiminuuttinen hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä tekee ihmeitä..

Mutta tänään onni on ollut mukava aamulenkki kuopuksen kanssa kun olimme vieneet esikoisen kouluun ja keskimmäisen kerhoon. Onni on ollut hyvä ruoka ja uunissa valmistuva pannari ja onni on ollut sitä, että olen päässyt kaiken harmauden yläpuolelle.

Eli vaikka taivas on roikkunut alhaalla ja on yrittänyt viedä mielialaakin alaspäin, niin plussan puolella ollaan!