Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja hyppäsin pyörän satulaan. Polkaisinpa sitten 15 km lenkin tuosta vain ja kotona ymmärsin mistä muut liikkujat hekumoivat. Reippailun jälkeinen (endorfiini?)olotila oli aika uskomaton. Jos takamukseni ei olisi ollut jo ihan hellänä olisin voinut lähteä matkaan uudestaan. Hyvänä suunnitelmana olisi pyöräillä kesällä enemmänkin...saas nähdä miten käy ;)
Tavoitteena silti ihan hyvä, sillä olenhan jo pidemmän aikaa haaveillut siitä, että voisin nauttia liikunnasta. Etten liikkuisi siksi että on pakko. Tai että laihtuisin. Vaan siksi kun se vaan on niin kivaa ja kun siitä saa niiiiin hyvän olon itselleen. Kauanko innostus kestää? Villejä veikkauksia kenelläkään ;)
Kirjoittamisessani oli taas hetken tauko, mutta se teki tekstille oikeastaan ihan hyvää. Se oli kohdassa, jossa mietin miten jatkaa eteenpäin. Mitä seuraavaksi? Ja muutaman päivän pyörittelin suunnitelmia päässäni ja maanantaina feministisen taiteentutkimuksen tunnilla ideoita alkoi pulpahtelemaan. Opettaja taisi luulla minun kirjaavan muistiinpanoja kynä sauhuten, mutta tiedättehän kirjoittajat. Muistiinpanot koskivat jotain aivan muuta.
Mutta nyt tarina etenee. Pysähdyspaikka on ohitettuna ja matka voi jatkua.
---
Mietin itse asiassa pitkään tämän blogin tarkoitusta.
Kehitin sen itse asiassa ensisijaisesti paikaksi, johon kirjaan pieniä ajatuksia (häivähdyksiä, kuten blogin nimi kertoo) arjen keskeltä. Se ehkä syntyi tilanteessa, jossa minulle oli tarpeen nähdä asioista hyviä puolia. Arkeni helmiä, joita en muuten olisi nähnyt.
Mutta se ei jatkunut sillä linjalla.
Pääsin opiskelemaan ja aloin taas kirjoittamaan. Blogini alkoi sisältää aina vain enemmän tekstejä kirjoittamisesta, mutta ennen kaikkea opiskelusta. Ja nyt kun kirjoitan, se sisältää paljon asiaa kirjoittamisesta. Mietin, että olisiko tämä sitten kuitenkin kirjoittajablogi ennen kaikkea muuta. Edellinen blogini oli päiväkirjaa arjestani, elämästä lasten kanssa. Sen puolen olen aika pitkälti pitänyt erossa tästä osoitteesta.
Pääsin kuitenkin päätelmissäni siihen kysymykseen, tarvitseeko blogini loppupeleissä lokeroitua mihinkään yksistään. Onhan oma elämänikin sekoitusta tästä kaikesta. Perheestä, kirjoittamisesta, Venäjästä, opiskelusta ja ihan vain siitä arjesta. Ehkä pian kirjaan ylös viikon liikuntasaldoja tai päivän asuja. Jos se tuntuu hyvälle.. (Päivän asu nyt tuntuu kaukaiselle ajatukselle, mutta never say never...)
Mietin myös kenelle kirjoitan. Miksi kirjoitan?
Ja päädyin siihen, että kirjoitan ennen kaikkea itselleni, vaikka mukavaahan se olisi jos joku täällä käy lukemassa. Ja huomasin, etten kirjoita saadakseni lukijoita. Kirjoitan koska se tuntuu hyvälle. Sama muutos tapahtui ajattelussani "oikean" kirjoittamisen kohdalla. Ei se julkaiseminen ole pääasia, ei kuuluisuus tai raha. Kirjoitan itse kirjoittamisen vuoksi. Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin.
Näin yleviin sanoihin on hyvä lopettaa ja rientää laittamaan jälkikasvulle iltapalaa. Onneksi huomenna saa nukkua pitkään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti