Nuori pianisti Aleksei Berg valmistautuu ensikonserttiinsa vuonna 1941. Hänellä on edessään hieno ura ja todennäköisesti myös avioliitto varakkaan perheen tyttären kanssa. Kohtalo - Stalinin puhdistukset - heittää hänet kuitenkin toisille raiteille. Konserttiaan hän ei voi pitää, vaan joutuu pakenemaan henkensä edestä.Andreï Makine, suuri ihastukseni. Uskomaton kynätaituri, joka kirja toisensa jälkeen vie mukanaan. Jos Ikuisen rakkauden kosketuksia ei sytyttänyt minua Veran tavoin, Elämän musiikki ylsi jo yli Verankin. Kirjassa oli vain 111 sivua, mutta asiaa sitäkin enemmän. Siinä oli jotain syvää intensiivisyyttä, joka imaisi syövereihinsä. Se pakotti lukemaan, ahmimaan kirjaa sivun toisensa jälkeen.
Aleksein tie vie Moskovaan ja Ukrainaan. Hän ottaa väärän henkilöllisyyden ja joutuu sotaan. Rauhan tultua hän pääsee nauttimaan paremmista oloista, joskin elää koko ajan paljastumisen pelossa. Uudet vastoinkäymiset muuttavat kuitenkin vääjäämättä kaiken.Karu, mutta kuitenkin niin kaunis kertomus siitä kuinka jokainen venäläinen joutui pelkäämään ilmiantamista, aiheettomasti useimmiten. Kun oli mahdollisuus joutua Siperiaan mistä syystä tahansa eikä kehenkään voinut luottaa. Ja pakomatka, pakeneminen kaikkea sitä mitä joskus oli ollut, mitä olisi voinut olla. Kun hengissä pysyminen vaati unohtamaan kaiken, olemaan joku muu. Ja palaako koskaan entiselleen? Onko mikään koskaan entisellään?
Kirjan takakannessa todetaan että tämä romaani on ihmisen henkisen voiman ylistys. Että Makinen osoittaa, miten vähäeleinen kerronta voi olla pajonpuhuvaa. Olen samaa mieltä. Niin samaa mieltä.
Hän tajusi että kaiki mitä hänellä oli elämästä jäljellä tiivistyi siihen heikosti keväiseen tuulahdukseen, auringon ilmavaan ja usvaiseen loistoon, jään alla heräävän veden tuoksuun.Oi Makine, veit taas mukanasi. Ja ei kai yllätys että lukemista on jo odottamassa seuraava, Ranskalainen testamentti nimittäin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti