Lukupäiväkirjaan.

Juha Itkonen; Myöhempien aikojen pyhiä

Kuten edellisistä on jo tullut ilmi olen päättänyt lukea Itkosen tuotannon läpi ja nähtävästi melko käänteisessä järjestyksessä kylläkin. Nyt olen siis päässyt käsiksi Itkosen esikoisromaaniin Myöhempien aikojen pyhiä ja aloinkin lukea sitä suurella mielenkiinnolla.

Kaksi mormoninuorukaista saapuu Salt Lake Citystä lähetystyöhön Suomeen. Viikosta toiseen David ja Mark kiertävät polkupyörillään hiljaista pikkukapunkia, joka hylkii heitä kuin tautia. Tiivis yhteiselämä hiertää, Mark pyrkii kaikessa niskan päälle.

Mielenkiintoinen aihevalinta ja olin oikeastaan vähän epäileväinen koko homman suhteen. Mutta päätin lukea silti. Ja ehkä se toimi. Ei niin hyvin kuin odotin, mutta kyllä tarina puolessa välissä kirjaa vei minut mukanaan. Kyllä, niin kauan siinä meni ja yleensä olen luovuttanut jo tuossa vaiheessa jos ei ole napannut, mutta Itkosen kohdalla toiveeni olivat korkealla.

Davidilla on takanaan tuskallinen menetys, ja kun usko, toivo ja rakkaus tulevat lihaksi naapurin Emman hahmossa, hauras mieli järkkyy. Millainen Jumala voi määrätä yhden ihmisen kannettavaksi tällaisen syyllisyyden taakan? Kuinka monta kertaa on pyydettävä anteeksi saadakseen luvan rakastaa?

 Itkonen on tehnyt melkoisen taustatyön kirjan suhteen, oletan siis faktojen pitävän paikkaansa. Välillä tuntui että olin lukemassa tietokirjaa, saamassa hervotonta infopläjäystä mormoneista ja heidän uskonnostaan. Enkä oikeastaan olisi kaivannut sitä. Kritisoin siis hieman välillä olleita Markin sähköpostiviestejä, jotka sisälsivät omaan makuuni aivan liikaa informaatiota, aivan liikaa. Toisaalta taas ihailin sitä kuinka nuo sähköpostiviestit oli kytketty tarinaan mukaan ehkä hieman yllättävälläkin tavalla ja parasta oli tietenkin se, että lukijana itse sai jossain vaiheessa kokea sen ahaa-elämyksen ja se kerrottiin vasta myöhemmin itse kirjassa.

Juha Itkosen kirkas kieli ja vangitseva kerronta pakottavat lukemaan eteenpäin. Teos on paitsi moraalisfilosofinen sukellus uskon olemukseen ja ihmisyyden ytimeen, myös ikkuna Suomeen. Miltä näyttää pyhän amerikkalaispojan silmin tämä outo, vaitonainen maa, jossa vähät talot ovat etäällä toisistaan ja ovien kanssa on niin perin hankalaa?

Jos olen aivan rehellinen en ymmärrä miksi juuri tämä romaani on ollut myös Finladia-palkintoehdokkaana ja onpa se saanut Kalevi Jäntin palkinnonkin. Uskon että ilmestyessään romaani sai paljon huomiota juuri aiheensa vuoksi, mutta romaanillisesti...en kyllä nosta sitä kovinkaan korkealle. Ja jos vertaan kirjaa Itkosen myöhempään tuotantoon ovat ne huomattavasti parempia. En tiedä mikä tässä kirjassa minua niin tökki, mutta tämä oli minun subjektiivinen lukukokemukseni.

Mutta plussaa pitää kyllä antaa kirjan loppuratkaisusta. Se on Itkosen tyylin mukaan niin avoin, että ei rajaa. Sen jälkeen voi tapahtua mitä vain. Itse tietenkin odotin, että David herää todellisuuteen, heittää koko uskonsa romukoppaan ja ratsastaa Emman kanssa auringonlaskuun vapaana kuin taivaan lintu ja ehkä löytäisi todellisen uskon elämäänsä. Näin tietenkin voin kuvitella tapahtuvan sen jälkeen kun viimeiset sanat on luettu...