Lukupäiväkirjaan.

Enni Mustonen; Kultarikko

Löysinpä kirjastomme pikalainahyllystä Pohjatuulen tarinoita -sarjan kolmannen ja viimeisen osan, Kultarikon. Kirja oli lainatyyppinsä mukainen pikalaina, sillä se tuli luettua vuorokaudessa. Mutta se ei kylläkään tarkoita sitä, että kirja olisi mitenkään huono. Itse asiassa havahduin siihen, että puolustelin itselleni kirjan lainaamista, että tämä nyt on tällainen välipala muun lukemisen välissä ja ja ja. Miksi ihmeessä? Väitän osasyynä olevan sen että koulussa minuun on saatu iskostettua määritteitä siitä mitä on hyvä kirjallisuus ja mikä ei niinkään. Enkä minä tahdo ajatella niin. En todellakaan tahdo!

Saksassa 60-luvun lopussa syntynyt Heidi Felder pakenee kipeää suhdetta naimisissa olevaan esimieheensä Martin Steineriin. Hän päätyy isoäitinsä Annikin hoteisiin Hettaan ja joutuu ratkomaan oman naiseutensa ristiriitoja. Samalla hän tutustuu läheisesti suomalaisiin sukujuuriinsa. Heidin elämä mullistuu lopullisesti, kun hän tapaa nuoren lomakyläyrittäjän Arttu Savelan.

Päätin lukea tyytyväisenä tämänkin kirjan ja annoin itseni nauttia siitä täysin siemauksin. Ei tarvinnut pitää taukoja eikä hengähtää, odotin vain että saisin lukea lisää! Olkoon romantiikkaa, olkoon kevyttä kirjallisuutta, mutta ainakin se on hyvin kirjoitettua sellaista. Taas kerran Mustonen on tehnyt paljon taustatyötä kirjaa tehdessään, tarkkoja yksityiskohtia löytyy vaikka kuinka. Mutta ennen kaikkea kirjassa mukanaan vei itse tarina, sen sijoittuminen Suomen Lappiin ja elämänmenoon siellä.

Jos jotain kritiikkiä annan se koskee koko trilogiaa. Se oli mielestäni aivan liian typistetty, aivan liian lyhyt. Jokainen kirja toimii kyllä myös itsenäisinä romaaneina, mutta itse olisin kaivannut lisää. Kolme kirjaa, kolme sukupolvea ja edellisen myöhemmät vaiheet yleensä kerrottiin seuraavan kirjan alkulehdillä. Olisin kaivannut sitä että jokaisesta trilogian päähenkilöstä olisi kerrottu enemmän, näistä myöhäisemmistä vaiheista myös. Ei niin että avioerot ja kuolemat kuitataan sivulauseessa vaan  että ne olisivat saaneet enemmän tilaa, omat sivunsa, sillä sitä se elämä on.

Mutta se siitä. Kannattaa lukea koko trilogia jos sukupolvitarinat kiinnostavat. Tai Lapin sota, tai suomalaisena ulkomaille lähteminen. Tai vieraat kulttuurit. Tai omille juurilleen palaaminen...