Lukupäiväkirjaan.

Joonas Konstig; Totuus naisista

Alkuvuodesta luin Konstigin esikoisteoksen Kaikki on sanottu ja pienestä kritiikistä huolimatta pidin siitä. Konstig oli myös koulussa omaelämäkertakirjoittamisen kurssilla kirjailijavieraana ja kirjailijan ilmielävänä nähtyään kirjatkin saavat uutta vivahdetta. Jo silloin vierailullaan Konstig kertoi tästä uutukaisestaan, ajatuksesta mistä se lähti.

Romaani riippuvuudesta ja isän pahimmista peloista.

Siinä se kai yksinkertaisuudessaan. Äitinä samaistuin kirjan isän, Tapani Koskikarin, ajatuksiin. Huoleen kahdesta tyttärestään, avuttomuuteen ja ymmärrykseen siitä että kaikkea ei kuitenkaan voi lapsen puolesta tehdä. Ja silti yrittää kaikkensa.

Totuus naisista kertoo Tapanista, Roosan isästä. Se kertoo lukioikäisestä Roosasta ja nuoresta miehestä, johon hän ihastuu. Se kertoo naisista - ja miehistä, jotka yrittävät rakastaa heitä.

Totuus naisista kirjan nimenä ehkä on hieman suureellinen, tai antoi ennakko-odotuksia ennen lukemisen aloittamista. Mutta se ehkä oli ideanakin ja kukapa sitä osaisi kertoa totuutta naisista, ei niin kukaan kun eivät kai naiset itsekään. Kirjan keskiössä on Tapanin naiset: vaimo Tiina, tyttäret Ronja ja Roosa, naiset joita Tapani rakastaa, joita hän yrittää ymmärtää ja joiden kautta hän löytää totuuden, ei ehkä naisista, vaan siitä ettei sitä totuutta ehkä ole olemassakaan. Ja mikä on totta, mikä totuutta ja mikä kuvitelmaa?

Joonas Konstig kirjoittaa kirkasta, komeaa lausetta ja vahvaa tarinaa, joka imee lukijan mukaansa

 Allekirjoitan. Jos Kaikki on sanottu -romaanin vahvuus oli dialogi niin Totuus naisista -romaanissa keskityttiin intensiiviseen kerrontaan, dialogi oli taka-alalla ja tätä arvostan. Sitä että kirjailija ei jää toistamaan totuttua, sitä mistä on esikoisteoksensa kohdalla saanut loistavaa palautetta. Arvostan sitä että kirjailija uskaltaa muuttua, kokeilla uutta.

Totuus naisista on karu ja kohtalokas ajankuva, analyysi ihmiseläimestä, näkemys kuolemattomuudesta.