Uskomatonta kuinka paljon sitä kirjoittaessaan käyttää turhia täytesanoja. Tämä, tuo, se, siis, kuitenkin, kuitenkaan, nämä, nuo...sanoja, jotka eivät kuulu ammattimaiseen tekstiin, olkoonkin että kyseessä ovat kaunokirjalliset esseet.
Jossain vaiheessa sitä vain sokeutuu omalle tekstilleen, pienet (ja suuremmatkin) virheet ja turhat täytesanat vain tuntuvat kuuluvan tekstiin eikä niitä huomaa. Kunnes joku sanoo, että muuten...oletko huomannut? No, en ole huomannut, mutta nyt huomaan. Tässä sitä huomaa palautteen tärkeyden ja uskon, että tämän urakan jälkeen osaan kiinnittää kyseisiin seikkoihin paremmin huomiota. Tai sitten en.
Suurimmaksi osaksi tunne työnäytetekstin suhteen on, että olkoon kuinka täynnä tyhmiä virheitä yms, ei jaksa kiinnostaa. Mutta sitten se pieni perfektionisti minussa ei halua luovuttaa. Tietenkin haluan saada hyvän arvosanan ja näyttää tekstini arvostelijalle, että osaan minäkin kirjoittaa. Varmasti osaan.
Nyt kun täytesanoja on etsitty urakalla, olisi kai aika lähteä lukemaan tekstiä kriittisellä silmällä ja kiinnittää huomiota virkkeiden pituuksiin ja johdonmukaisuuksiin. Poistaa myös turhat toistot ja epämääräiset jaarittelut. Teksti ei ole valmista kyllä koskaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti