Kirjoittamisesta.

Risto Niemi-Pynttäri kirjoitti blogissaan kirjoittamisesta. Seuraavat lainaukset ovat siis hänen käsialaansa.

Kirjailijaksi tuleminen on tavoitteena monilla kirjoittajakoulutukseen hakeutuneilla, ja tuo tie on yleensä opintoja pitempi. Valmistuneet maisterit tekevät yleensä jonkin aikaa muita töitä, mutta aikaa myöten he toimivat kuitenkin jollain kirjoittamisen alueella. He julkaisevat lehdissä, kirjoittavat verkkoon, toimivat kirjoittamisen ohjaajina, ja siinä sivussa jotkut valmistelevat kirjallisia teoksia. Tämä on myös yliopistosta maisteriksi valmistuneiden yleinen tulevaisuuden näkymä – ennen pitkää he tulevat kirjoittamaan julkisesti.

Mitä sitä turhaan kainostelemaan. Tottakai minulla oli tavoitteena kirjailijaksi tuleminen hakeutuessani kirjoittajakoulutukseen. En kuitenkaan elätellyt suuria haavekuvia siitä että koulutus olisi jokin automaattinen väylä saada julkaistuksi, kaikkea muuta. Olen myös realistinen sen suhteen, ettei kovin moni kirjailija elätä itseään kirjoittamillaan kirjoilla. Tottakai olisi mukava saavuttaa huippumyynnit omilla teoksillaan, mutta en usko että se on se jokin mikä saa kirjailijan kirjoittamaan. Haluan uskoa että suurin syy kirjoittamiselle on itse kirjoittaminen. Julkaiseminen on vain se bonus, joka tulee kaupan päälle.

Kirjailijaksi tullaan julkaisemisen kautta, ei opiskelemalla. Opiskelu voi kuitenkin olla merkittävä vaihe tällä tiellä. 

Minulle koulutus on ollut väylä oppia uutta, hioa omaa kirjoittamistani ja haistella kirjoittamisen uusia tuulia. Kirjailijaksi voi tulla hyvin myös ilman minkäänlaista koulutusta, mutta en usko koulutuksesta olevan sen kummemmin mitään haittaakaan. Useinhan sitä sanotaan, että mikään oppiminen ei ole pahasta. Onko näin, sen jätän jokaisen itsensä pohdittavaksi.

Historia näyttää toistavan itseään siinä, että sosiaalisen verkon myötä julkinen toiminta ja maine ovat korvaamassa rahapalkan. Varhaisina aikoina katsottiin, että kirjailijan maine ja julkisuus korvaavat rahan. Tuolloin kirjailija on tarkoittanut henkilöä, joka on hankkinut mainetta kirjoituksillaan. Kirjailijana toimiminen on aina ollut arvostettua, mutta palkkaa kirjailijan työstä on maksettu suhteellisen vähän aikaa. Kirjailijan ammattinimikettä on käytetty vasta, kun kirjoja alettiin julkaista kustantamoiden kautta. Ehkä tulevaisuudessa kirjailijana toimimista ei ajatella niinkään ammattina kuin julkisen arvostuksen osoituksena. 

Väitin juuri aikaisemmin, että kirjailija kirjoittaa kirjoittamisen itsensä takia, ei rahan vuoksi. Tämä on kaksiteräinen miekka. Toisaalta tuntuu hieman hassulta se, ettet saa työstäsi kuin nimellisen rahallisen korvauksen vaan että maine ja julkisuus korvaisivat tämän. Siinähän se onkin, että jos mieltää kirjailijuuden ammatiksi, siitä odottaa myös rahallista korvausta kuten mistä tahansa muustakin työstä. Jos sitä ajattelee enemmänkin julkisen arvostuksen osoituksena kuten Niemi-Pynttärikin mainitsee, ajatus rahallisesta korvauksesta todellakin on sivuseikka.

Kirjoittaminen on olemukseltaan keskittymistä ja syventymistä vaativaa yksinäistä työtä, jossa omiin oloihin vetäytyminen on tärkeä osa työskentelyä. Rohkeat kirjalliset yritykset, epäonnistumiset ja sen myötä kehittyminen edellyttävät suojattua tilaa: omaa huonetta ja kirjoittajapiiriä.

Klassinen kuvaus kirjailijasta. Erakko, joka on käpertyneenä omaan kammioonsa. Mutta väitän tämän olevan totta, ainakin omalla kohdallani. Itse tarvitsen ympärilleni hiljaisuutta, oman tilan, jossa kirjoittaa. Unelmani olisi oikesti yksityinen työhuone, jossa voisin vuorata seinät muistilapuilla, käsikirjoitusten rungoilla ja henkilökuvilla esimerkiksi. Kirjapinoja siellä täällä ja paperia ainakin yhtä paljon. Jos olisin mies, näkisin itseni tuolla kammiossa harmaahiuksisena professorina pitkine partoineni.

Mutta kaikesta tästä hyödyllisestä yksinäisyydestä ja kannustavista ryhmistä huolimatta kirjoittajan tulee suuntautua julkiseen maailmaan. Tuossa lukijoiden muodostamassa julkisessa sfäärissä tekstin tulee vakuuttaa tuntemattomat lukijat. Ystävät ja myötämieliset kommentoijat eivät ole siellä enää tukemassa kirjoittajaa, vaan tekstien täytyy vakuuttaa myös ventovieraat.

Siinäpä se. On vielä helppo saada tukea vaikka omilta sukulaisiltaan, vaikkakin oma äitini on melko kriittinen hoviarvostelijani. Silti tuntematon yleisö on eri asia ja se vaatiin tekstiltä hyvin paljon, että myös ventovieraat saavat tekstistä kiinni.