Joskus tie edessäpäin näyttää kuvan kaltaiselta.
Kun ei vain näe pitkälle. Ja kun ei tiedä, mitä seuraavaksi. Joku sanoisi, että hullua pohtia tällaista kesken opiskeluvuoden, mutta kun on pakko.
Jos haluan yliopistoon, niin luku-urakka alkaisi joulukuun alussa viimeistään. Suurensuuri kysymysmerkki on se, miten ihmeessä hoidan nykyisen opiskeluni, perheen ja kodin ja vielä luen tehokkaasti pääsykoemateriaalia. Siinäpä söpö pieni yhtälö, jonka toteuttaminen tuntuu melkoisen mahdottomalle juuri nyt.
Keskustelin opettajani kanssa (sen ihkaoikean kirjailijan ;o) ) tilanteestani. Kun en tiedä, mitä tehdä. Opettajan neuvo oli hankkia itselleni oikea ammatti ja kirjoittaa siinä sivussa. Ettei kannata laskea kirjoittamisen varaan, vaan antaa sen olla se sivujuttu. (Eikä siis kyse minun kirjoittamistaidoistani vaan ihan yleisesti..).
Onhan se venäjän opiskelu se juttu. Eipä kai ole jäänyt kenellekään epäselväksi. Mutta tuo pääsykoeurakka tämän kaiken päälle...ajatus kuulostaa aika rankalle. Lopettaa tämä opiskelu kesken ja tehdä vaikka töitä ja päntätä pääsykokeisiin..have no idea.
Tässä iässä vaan pitäisi vähitellen olla jotain suuntaa. En voi haahuilla sinne tänne ja tehdä sitä ja tätä, vaan jotain pitäisi vähitellen löytää.
Tai ehkä sitä pitäisi vain tehdä jotain töitä. Ihan mitä tahansa ja olla haaveilematta mistään koulutuksesta. Tässä sitä ollaan kun oli pitkään kotiäitinä. Samat kysymykset odottavat vastauksiaan. Tämän ikäisenä vain toivoisi vastauksien olevan jo valmiina..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti