Ehkä se välillä helpottaa kun saa työn reunasta kiinni. Tai helpottaa ainakin vähäsen. Jos saisin päättää niin olisin tälläkin hetkellä jossain aivan muualla, mutta kun en voi niin olen täällä. Joskus on opittava elämään juuri siinä hetkessä.
Sain kuin sainkin verkkokirjoittamisen esseestä kiinni. Joku ihme ote mulla on noihin esseisiin, se tuntuu oikeasti mielenkiintoiselta väsätä ja pohtia ja keskustella lähteiden kanssa. Välillä mietin, että onko mun taidot sittenkin enemmän asiateksteissä kuin proosassa..mene ja tiedä. Ja sitten tämä muuttaisi ensi kevään valintojakin. Jos tiputankin proosat pois ja keskityn asiatekstiin.
Hassua. Juuri kun luulit löytäneesi oman jutun koko pakka kääntyi ylösalaisin. Olen aina rakentanut itseäni tai identiteettiäni (tai jotain) kirjoittamisen kautta. Sen kautta, että olen se runotyttö tai prosaisti. Entä jos en olekaan sitä? Jos olenkin (hullua kyllä) enemmän asiatekstien kirjoittaja. Ehkä toimittaja, kolumnisti, esseisti tai joku muu hieno titteli. Jospa minä en olekaan sitä mitä kuvittelin. Siinäpä sitä miettimistä.
----
Huomenna askeleet suuntaisivat taasen opetuspuuhiin. Tällä kertaa vieläkin innokkaampana kuin viime kerralla. Ja nyt tulevan tunnin sisältöä oli huomattavasti helpompi rakentaa kun tiedän hieman ryhmäni tasoa ja toiveita. En olisi koskaan uskonut pitäväni opettamisesta. Sehän tässä hulluinta onkin.
Että sellaista.
Ehkä elämä voittaa taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti