Kaksi tuntia meni kuin lentäen, näppäimistö laulaen, ja sitähän se kirjoittaminen on, lentämistä muissa maailmoissa. Tunne oli upea. Se, kun katsoo kelloa ja huomaa juuri kirjoittaneensa kaksi tuntia eikä ole edes huomannut ajan kulumista. Sitä kaipaan lisää!
Huomasin myös löytäneeni omimman lajini.
Vaikka rakastan tarinoita ja mielikuvituksen rajattomuudesta ja seuraava romaanikäsikirjoitus on työn alla ovat esseet kuitenkin se omin lajini. Esseissä voin yhdistää faktan ja oman persoonani. Kirjoittaa ja antaa oman ääneni kuulua. Michel De Montaigne kehitti oikeastaan esseen määritelmän. Seuraavaa kirjoittaa Suomentaja Renja Salminen esipuheessa teokseen Esseitä, osa 1 (Michel de Montaigne):
Torninsa hiljaisuudessa hän selaili milloin yhtä kirjaa, milloin toista, luki kappaleen sieltä toisen täältä, mietiskeli lukemaansa ja teki muistiinpanoja. Vähitellen hän alkoi laatia pieniä harjoitelmia, esseitä (latinan essai 'yritys' 'kokeilu'), jotka ovat myöhemmin antaneet nimen koko kirjallisuudenlajille.Montaigne kirjoitti pieniä reunamerkintöjä ja heittäytyi keskustelemaan antiikin kirjallisuuden kanssa.
Se esseissä juuri on niin kiehtovaa. Keskustelu lähdekirjallisuuden kanssa ja oman äänen kuuluminen tekstissä. Essee saa olla poleeminen, se saa pitää sisällään mielipiteitä, se antaa mahdollisuuden hypätä suureen tuntemattomaan.
Ei kai ihme, että aion kirjoittaa työnäytteessäni esseitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti