maanantai 16. tammikuuta 2012

Kirjoittamisesta.

On alkanut niin rytinällä tämä kevätlukukausi, mutta toisaalta nautin siitä, että on ainakin tekemistä! Helpotusta tuo onneksi se, että tässä jaksossa koulua on vain kahtena päivänä viikossa, muut kolme päivää istun kotona ahkerasti kotona koneen ääressä koulujuttujen parissa...ja antaapa tämä lukujärjestys myös tilaa omalle kirjoittamisellenikin, joka kuitenkin on tärkeintä.

Sitä olenkin tässä miettinyt pidemmän aikaa. Omaa kirjoittamistani meinaan.
Kuinka helppoa minun on vedota, että taas on niin paljon koulujuttuja kirjoitettavana, en ehdi tänäänkään kirjoittaa, no taas on jotain, mikä estää...

Tekosyitä sanon minä!

Tottakai tämänhetkiset opiskeluni rajoittavat omaa kirjoittamistani, mutta eivät kyllä estä sitä. Samoin on perheen kohdalla, meneehän lapset ja puoliso kaiken muun edelle.
Mutta eikö kuitenkin ennen kaikkea ole kyse priorisoinnista?
Kuinka tärkeää kirjoittaminen on minulle? Olenko valmis luopumaan jostain niin, että saisin päiviini enemmän aikaa kirjoittamiselleni? Minun elämäni ei ole niin täyteen ahdettua ja aikataulutettua ettenkö voisi karsia jotain pois. Vaikka turhaa nettisurffailua, vaikken olekaan sosiaalisen median suurkuluttaja tai roiku netissä tuntitolkulla päivän aikana.
Viimeiset kymmenen vuotta kirjoittamiseni on lopahtanut ajan puutteeseen. Edelleen aikani tuntuu olevan kortilla yrittäessäni yhdistää sekä opiskelun että perheen. Kolmen pienen lapsen äitinä minun on pakko miettiä hyvin tarkkaan miten käytän aikaani. Voin puhua koko loppuelämäni siitä kuinka haluan kirjoittaa, mutta huomaan katkeroituneena kuusikymppisenä etten koskaan tehnyt mitään konkreettista asian eteen.
Näin kirjoitin viime syksynä kirjoittamisen perusopinnoissa. Ja näinhän se on. Voin jaaritella koko loppuelämäni kuinka minä vielä kirjoitan, mutta tuo pelkkä puhuminen ei riitä. Usein tarvitaan niitä tekojakin.

Ja nyt todellakin aion ryhtyä sanoista tekoihin!
Koulujutut on tehty hyvään malliin ja nyt on aika hypätä kirjoittamaan ihan omiani ;) Ja sen pyörteissä kysyn vain itseltäni, miksi kummassa en muka ehtisi kirjoittaa? Miten voisin olla kirjoittamatta?

2 kommenttia:

  1. Viisaita sanoja.

    Kovasti tsemppiä! Kahden pienen lapsen äitinä tiedän, miten hakalaa ajan ottaminen välillä on. Rutiini silti pelastaa paljolta: kun teet tavan kirjoittamisesta, olet jo pitkällä! Itse en ole vielä ihan siellä, mihin tahdon, mutta hyvällä matkalla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Vaikkei olo koskaan niin viisaalta tunnukaan :D

    Tuo rutiini on se, mikä pitää kirjoitusvireen yllä, sen kun muistaisi aina silloin kun yrittää keksiä tekosyitä aloittamisen lykkäykselle... ;)

    VastaaPoista