sunnuntai 3. elokuuta 2014

Isobel Kuhn; Areenalla

Jumalan kutsun noudattaminen voi olla suuri seikkailu.
Tämä on lähtölaskenta koko kirjalle ja tosikertomus lähetyssaarnaajasta vuosisadan alkupuolelta. Tietenkin maailma on muuttunut vuosikymmenten myötä, pienentynytkin omalla tavallaan, mutta se tästä kirjasta tekikin niin mielenkiintoisen. Se kertoi ajasta "kauan sitten".
Ei mikään estä minua pysymästä kotimaassa ja elämästä mukavasti. Mutta on mahdollista säilyttää hurskauden muodot ja kuivua sisäisesti, kunnes olemme niin kovia ja pisteliäitä, että meistä ei ole iloa Jumalalle eikä ihmisille. Milloin jumalallinen elämä virtaa meissä voimakkaammin? Eikä juuri silloin, kun uskallamme ottaa vastaan Jumalan kutsun uuteen tehtävään.
Isobel Kuhn kirjoittaa hyvin rehellisesti. Hän kirjoittaa hyvin avoimesti itsestään, myös niitä tapauksia, joissa hän ei ehkä tietyllä tapaa onnistunut (mutta joista oppi kuitenkin niin paljon). Mutta kyseessä ei kuitenkaan ole vain kertomus lähetyssaarnaajan elämästä keskellä ei mitään, vaan se on kertomus uskosta Jumalaan, uskosta siihen, että Jumala pitää huolen ja se on todisteena siitä, ettei mitään tapahdu sattumalta.
Kiinan Sisämaanlähetys  pyysi Isobel ja John Kuhnia aloittamaan lähetystyön Thaimaan miltei tuntemattomien vuoristoheimojen parissa. He lähtivät pioneereina Salweenin kanjonissa asuvan Iisu-heimon keskuuteen. Kuhnit saivat nähdä heimon hengellisen heräämisen, kokea japanilaisten valloittajien uhan ja vallankumouksen tulon kaukaisiin vuoristokyliin.
Nostan hattua näille pioneerilähetystyöntekijöille, jotka ovat uhranneet koko elämänsä lähetystyölle. Ei ole ollut helppoa matkustaa toiselle puolelle maapalloa, matkat olivat raskaita (raskaampia kuin tänä päivänä kun lentäminen on arkipäivää) ja työ hyvin haastavaa, eikä takana ollut suuria tukijoukkoja. Oli vain se työ ja ennen kaikkea Jumala.
Loukkaantumisesta eräällä vuoristoretkillä sai alkunsa syöpä, mutta Isobelin voimakas luomiskausi jatkui sairaudesta huolimatta. Hän kirjoitti tunnustuskirjansa Areenalla. Päiväkirjamerkintöihin perustuvassa kirjassaan Isobel avaa sielunsa kätköt ja käsittelee avoimesti katkeriakin kokemuksiaan.
Isobel Kuhn kirjoitti Areenalla -kirjan vain hieman ennen kuolemaansa. Hän kuoli 55-vuotiaana syöpään, mutta uskon, että sinä päivänä hän tiesi antaneensa kaikkensa, tehneensä oman osuutensa. Hän oli valmis lähtemään, pääsemään perille kotiin.

Areenalla-kirjaa ei taida pahemmin kirjastoista löytyä eikä kirjakaupoistakaan. Mutta jos sen jossain antikvariaatissa tai kirpputorilla näen, ostan sen varmasti omaksi. Tässä kirjassa meinaan oli pureskeltavaa ja haluaisin todella palata sen pariin vielä uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti