torstai 31. tammikuuta 2013

Voihan stressi sentään.

Sen huomaa taas kropassaan. Että stressaa. Vaikka en oikeastaan tiedä, mitä stressaan. Stressaan kuitenkin.

Eilen oli jokseenkin helpottunut olo. Sain Kirjoittamisen historia ja tutkimus -kurssin teemapäiväkirjan valmiiksi. 18 sivua tekstiä joten oli syytäkin olla hyvillään.
Ja sitten muiden kurssilaisten kanssa kirjoitellessani heräsin siihen tosiasiaan, että pitäisi olla vielä oppimispäiväkirjakin. Kyse on 1-3 sivusta, mutta silti. Tai, pientä eriäväisyyttä meillä oli. Osa oli sitä mieltä, ettei sitä tarvinnut, osa taas sitä mieltä että tarvitsee.
Nukkumaan menin siis näiden ajatusten saattelemana.
Ja aamulla heräsin tietoisena siitä, että se pitäisi kirjoittaa jossain vaiheessa tänään.
Aamuisin minulla on ollut tapana herätä paljonkin ennen lapsia ja juoda aamukahvini täysin rauhassa, hiljaisuudessa. No, pojilla oli kahdeksan aamu, joten istuin samassa pöydässä poikien kanssa, mikä oli mukavaa sinänsä kylläkin.
Poikien lähdettyä kouluun pyöritin pyykkirumbaa, hoitelin tiskejä ja tein illan ruuankin valmiiksi. Ja kirjoitin sitten sen oppimispäiväkirjankin.
Siitäkö oikeasti stressasin? Yhdesä pienestä oppimispäiväkirjasta? Joka tuli jo tehtyäkin.

Huomasin kuitenkin  heti aamusta korpassani, että kaikki ei ole hyvin. Ei sitten ollenkaan.

Väittäisinpä, että kyse on siitä että takanani on melkoisen raskas ja stressaava syksy. Joulukuussa olin jaksamiseni äärirajoilla ja joululoma meni täysin siitä palautuessa.
Enkä usko, että kroppa  palautuu niin nopeasti, vaikka nyt viimeiset viikot olen kokenut jo olevani melkoisen pirteässä kunnossa, jaksavani taas.
Uskon, että pitkän stressitilan jälkeen kroppa kuitenkin reagoi hyvin heräksi, jopa liian herkästi, uusiin stressaaviin tilanteisiin. Ylireagoi siinä mielessä, että pienetkin asiat, kuten tuo olematon oppimispäiväkirjani, saavat liian suuret mittasuhteet. Tai vaikka ei mielessä sitä saisikaan, niin kroppa vaan nostaa vanhan tutun stressitilan huimaan nousuun.

En tiedä johtuiko eilinen tanssituntinikin stressistä. Tai siis se, että koko tunti tuntui niin tahmealta, vaikealta. Aivan kuin koko kroppani olisi ollut aivan jumissa. Tähän asti tuo tanssitunti on toiminut pääntyhjäystuntina, mutta eilen ei sitä tuntunut olevan. Välillä mietin olenko edes liikkunut koko tunnin aikana siellä, mutta toivottavasti liikuin...

Mutta mihin olen pyrkinyt tällä kaikella?
Olen kuitenkin iloinen siitä, että osaan nykyään kuunnella itseäni paremmin. Tunnistan kropastani mikä on hvyäksi ja mikä ei, huomaan kropastani koska kaikki ei ole aivan kunnossa. Jos se kerran reagoi helposti kaikkeen stressiin yms. niin on ehkä ihan hyvä osata tulkitakin niitä signaaleja.

En ehkä saanut itselleni mitään sen kummempaa vastausta pohdinnoilleni, mutta sainpahan kirjoitettua ajatukseni jonnekin.

Enkä edes jaksa lukea kirjoittamaani läpi. En katsoa kuinka epäselvää ja epäloogista tekstiä olen kirjoittanut. Antaa mennä sellaisenaan. Nyt pitää mennä laittamaan pyykkejä kuivumaan ja valmistella kuopusta päiväkotiin lähtöä varten...

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Sanoinko joskus, että ei sitä koskaan tiedä vaikka tänne blogiin alkaisi ilmestyä vielä päivän asujakin. Tässä sitä ollaan tekemässä elämäni ensimmäistä blogipostausta päivän asustani! (Onkohan vielä jotain, mitä olen väittänyt etten koskaan tule tekemään?) Omaksi puolustuksekseni haluan kuitenkin mainita sen, että tämä kuva siksi, että juuri tänään tunsin itseni, juuri näissä vaatteissa kotoisaksi. Omaksi itsekseni. Ehkä se juontaa juurensa siitä, että olen etsinyt omaa tyyliäni, miettinyt mikä olisi minun tyylini pukeutua. Ehkä se on jotain tällaista?

Farkkutunika (siskon vanha), sen päällä ohut villatakki (siskon vanha myös),
thermolegginsit, säärystimet ja maiharit (Ecco).
Kyllä. That's me!

Olen tämän kaiken lisäksi ollut jo hyvin ahkerakin. Naputtelin puolisen tuntia kakkostani eteenpäin (aamupäivieni rutiinit alkavat selkeästi muotoutua!), kirjoitin Kirjoittamisen historia ja tutkimus -kurssin teemapäiväkirjan valmiiksi ja lähetin sen jo opettajallekin. Nyt ajattelin suunnata lukemaan kasvatustieteiden kirjaa ja kirjoitella muistiinpanoja tenttitärppejä varten...

maanantai 28. tammikuuta 2013

Tiettyjen asioiden vuoksi olen ollut tänä aamuna erittäin huonolla tuulella, tai ei, se ei kuvaa olotilaani. Olen ollut hyvin kypsä saamani kohteluun ja erään ihmisen toimintaan. Mutta ei siitä sen enempää.
Olen yleenä aloittanut nämä kotityöskentelypäiväni kirjoittamalla kakkoskässäriäni eteenpäin. Päivän ensimmäisen tunnin käyttänyt siis sen työstämiseen.
Tänään ei ollut kyllä toivoakaan siitä. Työn alla oleva tekstini ei olisi saanut mitään tuosta mielentilasta.
Mutta koulujutut sitten saivatkin. Naputtelin apinan raivolla (miten apina raivoaa?) erästä koulujuttua eteenpäin ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Olen myös jo hieman rauhoittunut, joten kai tämä tästä taas.

Paremmalle tuulelle tulin myös alla olevista videoista, jotka ovat  Rock the Ballet:sta. Toukokuussa olisi Suomessakin ja mietinnän alla olisinko valmis maksamaan lipuista niin paljon nähdäkseni shown livenä. Hieman houkuttaisi.





Nyt jaksaa taas jatkaa päivän puuhia :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Liikuntapäiväkirja vko 4


Maanantai: Aikuinen-lapsi -liikunta, 45 min
Tiistai: Kuntojumppa, 1 h
Keskiviikko: Soololattarit, 1 h
Torstai: -
Perjantai: -
Lauantai: Uinti/pulikointi, 1 h
Sunnuntai: -

Tämä viikko olikin sitten liikunnan kannalta hieman hiljaisempi. Keskiviikkona jo ihmettelin tanssitunnilla kun tuntui olevan veto veks ja torstaina ja perjantaina sitten olikin pientä lämpöä, mikä selittikin asian. Onneksi osaan kuunnella kroppaani ja levätä silloin kun se sitä vaatii ja kaipaa, joten tämä meni ihan mukavasti. Uimassa meillä oli tosi kivaa ja se korvasi kaiken muun :)
Ja ideana on ollut ja on jatkossakin etten tule liikkumaan veren maku suussa vaan sen pitää olla hauskaa, siitä pitää nauttia ja niin edespäin. Uskon, että niin tulee parhaimmat tuloksetkin.

Näillä eväillä tulevaan viikkoon siis!

And that's who I am...













lauantai 26. tammikuuta 2013

Lukupäiväkirjaan

Sinikka Nopola; Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia

Olin joulukuussa Lava-klubilla kuuntelemassa Nopolaa ja Tiina Raevaaraa ja innostuin Nopolan teksteistä. Niissä oli samanlaista sarkastista otetta kuin Nopolassa itsessään. Ai minäkö kirjailia, enhän minä osaa edes kirjoittaa. Ja niin edespäin. Ja Nopolan lukiessa otteita kirjastaan nauroimme vedet silmissä.

Mutta.
Se ei toiminutkaan itse luettuna aivan samalla tavalla. Tekstit olivat hyvin kirjoitettuja, sain sarkasmista kiinni ja hymähtelin muutaman kerran. Mutta se oli siinä. Niissä ei ollut samaa otetta kuin Nopolan itsensä luettuna. En tiedä onko kyse siitä, että kun kerran kuuli ne kirjailijan itse lukemina eivät ne saa samaa intensiivisyyttä enää itse luettuna, mene ja tiedä.

Ihan hyvä kirja. (Vaikka meitä on kielletty sanomasta kenenkään tekstejä ihan kivoiksi tai ihan hyviksi.)

torstai 24. tammikuuta 2013

Hiipunut takkatuli tuossa vieressä. Kiskoin nojatuolin tähän viereen lämmitelläkseni. Hieman lämpö kai koholla, joten tämän illan kehonhallintatunti jäi väliin. Liikunnan riemusta huolimatta pitää osata kuunnella itseään ja kroppaansa. Ja joskus vain olla ja möllöttää.
Paitsi enhän minä nyt möllöttänyt. Pistin napit korviin ja kuuntelin Chopinia ja annoin näppäimistön laulaa tai sormieni tanssia näppäimistöllä tai sanojen soljua paperille sormieni kautta tai ihan miten vain. Olen siis kirjoittanut kakkosta eteenpäin. Se elää ja voi hyvin ja sen mukana minä myös.

Ukkokulta on ollut saikulla eilisestä lähtien ja on vielä huomisen myös. Tänään käytiin lounaalla yhdessä, syötiin ruokaisat salaatit lempparipaikassamme. (Pitää ottaa kahdenkeskisiä hetkiä jostain kun siihen on mahdollisuus!) Tänään oli myös keskimmäisen arviointikeskustelu koulussa ja kehuja tuli vaikka millä mitalla. ja opettaja mainitsi erikseen kuinka tuo poika osaa syventyä kirjojen maailmaan. Ei mitään tajua ympäristöstä, ei aavistustakaa kavereiden touhuista kun on kirja kädessä. Joskus opettajan täytyy mennä viereen ja sanoa, että tunti on loppunut. Rakas lukutoukkani.

Ei kai ole huono juttu olla joskus vähän kipeänäkin. Yleensä omat tautini ovat vain pintaraapaisuja, ne ei vie pedin pohjalle. Joskus kaipaan sitä. Että makaisi kuumehorroksessa sängyn pohjalla ja olisin vain päivän tai kaksi. Mutta nyt ehkä hidastan hieman, mutta ei muuta. Huomenna on pakko kyllä mennä kouluun lääkkeillä tropattuna jos ei muuten. Kasvatustieteiden tutor-tapaamisessa kootaan ensimmäisen tenttikirjan esseevastauksia, joten aika tärkeää olisi siis saada kaikki hyöty irti.

Pitäisi kai kehitellä jotain iltapalaa. Ehkä salaattia. Tai smoothie (meidän uusin yhteinen ruokainnostus). Tai ehkä annan Chopinin hivellä kuuloaistiani vielä hetken...ja kirjoitan vielä hetken.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pitää nyt laittaa sitten kuvia  ja tekstiä yhdestä uudesta vanhasta innostuksestani, kiinnostuksen kohteestani. Nimittäin taiteesta.
Olen aina rakastanut tauluja, voisin viettää ikuisuuden hyvän taideteoksen edessä. Uppoutuen siihen. Olen taas alkanut käydä taidenäyttelyissä, vaikka ikävöinkin monen sadan kilometrin päähän muuttanutta äitiäni, joka oli parasta taidenäyttelyseuraa (ja on siis edelleen) ikinä.

Nyt olen innostunut myös ostamaan taidetta itselleni, mutta heti ensalkuun maininta siitä, että oma käsitykseni taiteesta siis kattaa upeat julisteet ja vaikka kortitkin. Meidän seiniltä ei löydy satojen eurojen maalauksia eikä ehkä koskaan tulekaan löytymään.
Hienointa olisi jos osaisi kuvata tai maalata itse taidetta omille seinilleen...

SevenArt on paikka, josta löydän itseni kerta toisensa jälkeen. Ja yleensä kotiudun jotain mukanani. Tässä pientä kuvasatoa. 
(Hinnosta sen verran, että korteista taisin maksaa 2€/kpl ja isommista kuvista 7-14€ väliltä...)
(Muut SevenArtista, Schjerfbeckin Punainen pää Ateneumista ja Family -magneetti sekä seinätarra KodinTerrasta)
(Viimeiset kolme kuvaa valokuvattu veljeni maalaamia tauluja vasten.)

Baletti. Suuri rakkauteni. Nyt sitä löytyy meidän keittiöstämme.

Kortit, jotka kertovat jotain toivottavasti meidän perheestä.
Ja  tuossa Schjerfbeckin Punaisessa päässä vain on sitä jotain.

Näin ne asettuvat keittiön päätyseinälle. Tykkään.

Näkymää New Yorkista vuodelta 1964.

Andy Warholin papupurkkeja. Ukkokulta vihaa tätä kuvaa, minä en.

Harppaus kohti jotain uutta. Yksinkertaista, mutta kaunista.
Kolmen viimeisen kuvan sijoittelu on vielä työn alla. Warholin papupurkit eivät sattuneestä syystä taida tulla kovinkaan näkyvälle paikalle, mutta ehkä ne löytävät tiensä tänne työhuoneeseen.

Mutta nyt päivän (lakisääteinen) tauko pidetty ja takaisin sorvin ääreen. Kasvatustieteiden viimeinen verkkoluento odottaa kuuntelijaansa. Paras taas mennä...

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Liikuntapäiväkirja vko 3


Maanantai: Aikuinen-lapsi -liikunta, 45min
Tiistai: Ballet-workout, 1h
Keskiviikko: Soololattarit, 1h
Torstai: Kehonhallinta, 1h
Perjantai: Uinti/polskuttelu, 1h
Lauantai: -
Sunnuntai: Luistelu, 45 min

Aika ideaali liikuntaviikko. Yksi täydellinen lepopäivä (sillä pakkasta melkein -30 astetta, joten pysyin visusti sisätiloissa koko päivän...), mutta muuten joka päivälle jotain.

Tuo Ballet-workout on siis dvd, jonka mukaan yritin tehdä liikkeitä. Ei ollut itku kaukana kun tätönen telkkarissa veteli liikkeensä sellaista tahtia, ettei tällainen hidas pysynyt perässä yhtään. Ja suomalainen selostajakin selosti usein väärissä kohdissa. Mutta tein sen ja olin aika lailla veto poissa sen jälkeen vaikken tehnyt edes kaikkea. Kun loppui kunto kesken!
Pientä kritiikkiä tuo dvd kyllä saa minulta. Ja itse workout myös. Ajattelin että kun kyseessä on jotain balettiin liittyvää, olisi liikkeetkin sellaisia. Ja kattia kanssa. Välillä jalkoja piti vispata ja pyörittää ja vatkata sellaista tahtia ettei kukaan balleriinakaan niitä varmasti tuohon tahtiin tee. Niin!
Mutta päätin etten ole luovuttaja. Minäpä teen sen vielä uudestaan, opin liikkeet ja ehkä joskus pysyn tahdissa mukana.

Ja mahtuipa tähän viikkoon kaksi yhteistä puuhastelua lasten kanssa.
Perjantaina uimahallissa taas ja terapia-altaassa olin tehokas ja tein samalla jaloille jumppaliikkeitä plus touhusin lasten kanssa. Ja tänään oltiin kaikki yhdessä luistelemassa ja pysyinpähän itsekin vielä pystyssä!

Jeejee, tällaisia liikuntaviikkoja lisää!!

perjantai 18. tammikuuta 2013

Ajattelin vuorossa olleen kasvatustieteiden verkkoluennon olevan tylsä, mutta mites kävikään. Sain muutaman ahaa-elämyksen kirjoittamista ajatellen, mikä sinänsä on hassua, mutta ei siinä mitään. (Vaikka no, aiheena oli työhön kytkeytyvä oppiminen ja jos kirjoittaminen olisi vähän niin kuin mun työtä...)

1. Ristiriidassa voi piillä uuden innovaation ydin.
Been there, done that! Toinen kässärini sai alkunsa viime huhtikuussa ja naputtelin sen kiivaassa tahdissa valmiiksi syksyyn mennessä. Mutta siitä puuttui jotain. Se ärsytti olemassaolollaan enkä saanut siitä mitään otetta. Ja sitä olen yrittänyt työstää aineproosan kurssillakin. Ärsyyntyen vain. Tulin tien päähän; tämä ei vain toimi näin. Siinä se ristiriita siis. Ristiriita ajoi miettimään olisiko tekstillä tulevaisuutta. Ehkäpä olisi. Mutta ei tuossa muodossa. Pistin napit korviini lasten katsoessa pikkukakkosta ja Mozartin konserttojen hivellessä korviani kirjoitin ajatuksiani ja toiveitani ylös. Tiesin miten haluaisin kirjoittaa, mutta olin ajatellut jotain aivan uutta tekstiä. Mutta kokeilin sitten muotoa tähän vanhaan ja se vei mukanaan. Lähetin kaksi liuskaa luottolukijalleni ja kysyin vienosti olisiko siitä johonkin. Ja kuulemma voisi olla. Nyt siinä on sitä jotain.

2. Kyseenalaistaminen oppimisen edellytyksenä. Kyseenalaistaminen on "luovaa epäilyä", joka käynnistää tutkimisen, ongelmanratkaisun ja kehittelyn.
Tämä nyt on sitten ehkä tuota samaa. Mutta joskus pitää kyseenalaistaa esimerkiksi vakiintuneita toimintatapojaan. Tai omalla kohdallani tapaa kirjoittaa tai ajatella tekstiäni. Mutta tuo ajatus toimii kaiken muunkin elämän kohdalla. Sitä alkaa vähitellen kyseenalaistamaan omia toimintatapojaan. Miettimään voisiko tämän asian tehdäkin toisin. Uudella tavalla. Kyseenalaistaa sen toiminko parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ja tämä käynnistää asian tarkimman pohtimisen (=tutkimisen), ongelmanratkaisun ja mahdollisen uuden toimintatavan kehittelyn. Jee!

Nyt on ajateltu yleviä tähän päivään.
Ja oltu loppujen lopuksi ihan ahkeriakin (naputtelin kakkosta hieman eteenpäin, kirjoitin yhtä teemapäiväkirjaa eteenpäin ja kasvatustieteiden luentoa kuunneltu ja jotain opittu).
Nyt pakkaan uimakamat kassiin, haen kuopuksen päiväkodista ja välipalailun jälkeen ukkokullankin olisi jo pitänyt saapua uimahallille ja me polskimme altaassa tunnin tai pari. Hyvä aloitus viikonlopulle siis :)
Apua mitä ruokapostauksia tänne blogiin on alkanut ilmestyä. Ja vielä kuvien kera! Mutta pääasia, että blogissa on elämää pitkästä aikaa...


Tiistaina tein ruuaksi paahdettuja kasviksia ja niitä syötiin sitten texmex-maustetun paistetun jauhelihan kanssa. Lapsille oli lisäksi keitettyä makaronia. Ukkokulta sai oman satsinsa töihinkin vielä mukaan ja minäkin söin kasviksia lounaaksi, joten riittoisa satsi siis. Ja hyvää.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin tässäpä taas pieni valmistusohje:
Kuori ja paloittele haluamasi kasvikset. Meillä oli tällä kertaa porkkanoita, bataattia sekä punasipulia.
Laita kasvikset uunipellille. Päälle oliiviöljyä sekä suolaa että pippuria.
Uunissa 225 asteessa kunnes ovat kypsiä.

Tämä blogi on hyvä pakopaikka opiskelujuttujen teosta, mutta paras ryhdistäytyä...

torstai 17. tammikuuta 2013

Lukupäiväkirjaan


Kai Vakkuri; Kuu tulee auringosta raskaaksi

Tähän kirjaan törmäsin sattumalta etsiessäni lähdeteoksia tieteellistä esseetäni varten. Tästä ei siihen esseeseen sitten ollutkaan apua ja se jäi pyörimään pöydälle pitkäksi aikaa. Nyt kun viimeinenkin eräpäivä on ovella päätin vielä kurkistaa kirjaan. Ei sitä millään olisi viitsinyt palauttaa lukematta. Ja niinpä luinkin sen.

Kirja on siis jonkinlainen kirjoittamisen opas. Ei siinä kerrota kirjoitustekniikoita eikä edes annettu kirjoitusharjoituksia, mutta en sellaisia kyllä kaivannutkaan. Itselleni kirja oli mukava piristys oman kirjoittamiseni keskellä. Se antoi jotenkin toivoa, pisti astumaan taas askeleen eteenpäin. Päälimmäisenä mieleeni jäi Vakkurin kannustavat sanat rohkeudesta. Rohkeutta olla oma itsensä. Pitää kiinni omastaan. Rohkeutta laittaa kaikki peliin, kokea myös tunteella.

Pidin myös Vakkurin kirjoitustyylistä. Hän ei yrittänyt puhua korkealta vaan kirjoitti hyvin maanläheisesti. Ja kiitettävistä meriiteistä huolimattaan oli kuin yksi meistä lukijoista. Siitä pidin. Ja se tietty filosofisuus oli plussaa. Siitä vielä seuraava lainaus:
Elämä on kuin Beethovenin seitsemäs sinfonia. Täynnä riemua ja odotusta, myrskyistä ja alistuvaa tuskaa, murhetta. Kuitenkin elämän jaksot ja yksittäiset hetket vaikeinakin sisältävät aina toivon.
Arki palasi ukkokullan loman loppuessa.
Pitkällisen kirjoitusrupeaman jälkeen olenkin sitten paahtanut rästiin jääneiden koulutehtävien parissa. Eilisen aamupäivänkin vietin kuuntelemalla verkossa kasvatustieteiden luentoa sekä kirjoittamalla kirjoittamisen historia ja tutkimus -kurssin teemapäiväkirjaa. (Mainittakoon, että vaikka en edelleenkään erityisemmin pidä herroista Faucault, Barthes ja Bennett, niin esseidensä tarkemman lukemisen jälkeen en inhoa heitä enää aivan yhtä paljon kuin ennen. Löytyipä joukosta jotain järkeviäkin ajatuksia sanon minä.)
Olin siis paahtanut kiitettävästi tai ainakin tarpeeksi. Päivän pelasti rakkaan ystävän viesti ja kysymys saako tulla lasten kanssa käymään. Ukkokultakin tuli töistä vasta klo 18 jälkeen, joten ystäväni seura sai iltapäivän tuntumaan lyhyeltä. Onni on yksi hyvä ystävä, jonka seurassa voi olla oma itsensä!

Tänään olen jo ehtinyt passittaa pojat kouluun, juonut aamukahvini rauhassa, kirjoitellutkin hieman. Ehdin tehdä iltaruuankin valmiiksi ennen kuin kuopus edes heräsi. Olen pyörittänyt koneellisen tiskiä sekä pyykkiä. Olen lukenut tämän päivän proosakurssille luettavaksi tulleita tekstejä.

Kohta pitäisi heittää kuopus päiväkodille, syödä kotona lounas, keittää termospulloon kahvia ja lähteä vielä kouluun. Siinähän se päivä sitten meneekin.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Kun kerrankin olen tehyt jotain tavallisuudesta poikkeavaa ruuaksi tänään, niin se kyllä ansaitsee oman postauksensa. Tässä olkaapa hyvä!



Lounas: Feta-munakas, täytteenä tammenlehväsalaattia ja kirsikkatomaatteja.
Oli muuten hyvää. Ja täyttävää!



Päivällinen: Avokadopastaa ja broilerin fileeleike.


 Tuon avokadopastan ohjeen löysin täältä. Jokseenkin raaka-aineiden osalta sovelsin reseptiä kiitettävän paljon, joten en tiedä puhutaanko enää edes samasta pastasta ;) Mutta hyvää tämä sovellus ainakin oli!

Eli yksinkertainen ohje:
Keitä pasta.
Tehosekottimeen oliiviöljyä, valkosipulinkynsiä, tammenlehväsalaattia, appelsiinista puristettua mehua, kaksi avokadoa ja suolaa. Niin ja hieman oltermannia kuutioituna.
Kun pasta valmista sekoita kastike pastan sekaan ja nauti.

Siinä kastiketta valmistaessani ajattelin kuinka ihanaa on, että on aikaa tehdä sellaista. Valmistaa arkenakin jotain perusmätöistä poikkeavaa. Ettei aina ole makaronilaatikkoa tai jauhelihakastiketta tms. perusruokaa. En joka päivä ryhdy, perusruoka kunniaan, mutta aina välillä. Se piristää kummasti!

maanantai 14. tammikuuta 2013

Liikuntapäiväkirja viiko 2

Maanantai: -
Tiistai: -
Keskiviikko: Uimahallissa lasten kanssa touhuamista 1h
                    Soololattarit 1h
Torstai: Kehonhallinta 1h
Perjantai: -
Lauantai: Kävelylenkki 5,2 km
Sunnuntai: -

Ihan mukavasti alkoi tältä vuodelta liikkumiset. Ei mitään hullua rutistusta heti alkuun, mutta ei tässä olla enää ihan laakereillakaan makoiltu. Ja ideana on edelleen vain liikkua liikkumisen ilosta. Tavoitteena ei ole laihtuminen tai kiinteytyminen vaikka kumpaakin tietenkin saa tapahtua jos niikseen tulee. Mutta kumpikaan näistä ei ole eikä tule olemaan se liikkumisen pääasia.

Parhaita tältä viikolta on tuo uimahallikäynti sekä kävelylenkki lasten kanssa.
Uimahallissa oltiin koko porukka lasten altaassa, mutta ei jääty itse kuitenkaan istuskelemaan altaan reunalle vaan riehuttiin lasten kanssa yhdessä. Otettiin juoksukilpailuja yms. joten ihan tehokasta tuokin taisi olla. Ja kun oma uintitekniikkani taitaa olla aika metsässä onnistun yleensä uidessa vain jumiuttamaan hartiani ja niskani aivan totaalisesti. Tämä uimahalliaktiviteetti siis sopii minulle paljon paremmin.

Lauantainen kävelylenkki oli mukava. Huomasimme että läheisellä pellolla menee mukavat polut ja perinteisten kävelyteiden sijaan päätimme suunnata siis pellolle. Maisemat olivat upeat ja kokeiltiinpa myös hankijuoksuakin, vaikka tuo lumi nyt aika kovaa olikin. Hauskaa meillä ainakin oli. Mutta tällaista haluan lisää. Meillä oli huippumukava iltapäivä yhdessä!

lauantai 12. tammikuuta 2013

Onnistuneeseen lauantaipäivään ei tarvita loppujen lopuksi paljoakaan. Reippaasti tehty viikkosiivous koko perheen voimin, pitkä kävelylenkki yhdessä läheisellä pellolla tarpoen ja umpihangessa juosten sekä kuuma kaakao ja takkatuli. Niistä on onnistunut lauantai tehty.
Ja se takkatuli roihuaa edelleen, joten suuntaan sen ääreen itsekin. Takan ääressä voisin istua ikuisuuden. Tuijottaa tulta ja olla vain.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vaikka tulevaisuuden suhteen kaikki on edelleen aivan yhtä epäselvää ja kuinka muutama opiskelujuttu vaatisi paljon huomiota, mitä en ole niille vieläkään suostunut antamaan, ei se haittaa. On jokseenkin seesteinen olotila kaikesta huolimatta.
Resepti siihen on yksinkertainen.
Kahdenkeskinen lounas ukkokullan kanssa oman keittiönpöydän ääressä. Hyvin eteenpäin mennyt kirjoittamisurakka, siinä tämän päivän tärkeimmät. Tai ei ihan. Kohta lapset kyytiin tahoiltaan ja koko perheen voimin uimahalliin. Ja illasta taas tanssitunnille joulutauon jälkeen. Huomenna saattaa tuntua lihaksissa!

tiistai 8. tammikuuta 2013

Katsaus vuoteen 2012

Blogi on elänyt hiljaiseloa. Hyvin hiljaista eloa.
Mutta ehkä se tästä taas piristyy, ehkä.

Vuosi 2012 piti sisällään 158 blogikirjoitusta. Ihan hyvin siis. Tuntui, että eniten kirjoitin opiskeluista...tai kirjoittamisesta. Ja loppuvuotta kohti blogikirjoitukset typistyivät lukupäiväkirjan päivittämiseen. Lukupäiväkirjaan viime vuonna tuli kirjattua yhteensä 48 luettua kirjaa. Tähän olen hyvin tyytyväinen, vaikka ilman opiskeluita olisin lukenut hyvin paljon enemmän.

Viimeaikaisimpia hakusanoja, joilla blogiini on päädytty ovat:
- puolipaneelit. Näistä meillä riittää kokemusta kun koko asunto on vuorattu  niillä. Vähitellen olemme niitä repineet alas ja laittaneet seinäpintoja uusiksi.
- sana häivähdyksiä. Se nyt on blogini nimi, joten tarivtseeko muuta sanoa. Tämän blogin alkuperäinen idea oli kirjoittaa ylös häivädyksiä arjesta. En tiedä kuinka kaukana olen alkuperäisestä tarkoituksesta.
- arki on palannut. Se palaa aina joskus. Meillä on palannut jo sen verran, että lapset ovat koulussa ja päiväkodissa. Ukkokulta on lomalla vielä tämän viikon ja minulla ensimmäinen lähipäivä koulussa on ensi viikolla. Mutta arki taitaa siis palata ukkokullan palatessa töihin.
- hetkiä pienen arjesta. Meillä ei enää ihan niin pieniä täällä kotona ole. Eikä blogini tarkoitus ole ollut raportoida lasten asioista kovinkaan paljoa.
- jos ja kun. Tästä aiheesta kirjoitin mielestäni aika hyvän blogikirjoituksen viime syksynä. Kun aina jossittelen. Mietin, että ei enää jossittelua vaan korvaisin sen sanalla kun...
- k-piikit poisto. Esikoinen mursi kätensä viime keväänä ja leikkauksessa käteen laitettiin k-piikit tukemaan murtunutta luupalaa pysymään paikoillaan. K-piikkien poistokin oli ennakko-odotuksista poiketen helppo operaatio. Särkylääkettä ja puudutetta eikä potilas edes huomannut piikkien pois vetoa. Äitä kyllä kauhistutti katsoa vierestä.

Mitä muuta viime vuosi piti sisällään?

Kävin Tanskassa kahteen otteeseen. Alkukesästä koko perheen voimin ajoimme Ruotsin kautta Tanskaan ja vietimme hulvattomat kaksi päivää Legolandissa (suosittelen!) ja elokuussa lensimme ukkokullan kanssa pidennetylle viikonlopulle Kööpenhaminaan. Ihana kaupunki muuten.

Koulu työllisti kiitettävästi ja ylikin sen. Joulua kohden olin hyvin väsynyt ja yritin selvitä vain päivän kerrallaan. Joululoman alettua en ole koulujuttuihin koskenut lainkaan vaikka ehkä olisi pitänyt ;) Jouluna olin vielä varma siitä, etten jaksa enää jatkaa opiskelua, mutta melkein kolme viikkoa lepoa on tehnyt tehtävänsä. Enää en ajattele aivan samoin. Ensi viikolla palaan sorvin ääreen opiskeluiden suhteen ja teen roikkuvat tehtävät pois alta.

Viime syksyn olen myös työstänyt ensimmäistä romaanikäsikirjoitustani valmiiksi ja tasan viikon kuluttua on deadline sille. Sitten lähtee ensimmäinen pesästä kohti omaa matkaansa. Aika jännittävää!

Että sellaista. Ja mitä sitten alkanut vuosi tuo tullessaan? Sen kun tietäisi ;)
Ainakin yritän selvitä opiskeluista hengissä ja järjissäni.
Olosuhteiden pakosta taidamme muuttaa taas kerran. Vielä ei ole aavistustakaan mihin.
Perheemme saattaisi kasvaa, mutta ei siitä sen enempää. Raskaustestejä täällä suunnassa ei kuitenkaan ole suunnitelmissa tehdä.
Ja pahnanpohjimmaisena näillä näkymin siis myös julkaisen ensimmäisen romaanini...

Eli kaiketi tapahtumarikas vuosi tulossa...

Lukupäiväkirjaan


Kari Honkanen; Kasvun vuodet - isyyspäiväkirja
Pastori-kirjailija Kari Honkanen kertoo isyyspäiväkirjassaan avoimesti ja koskettavasti tunnoistaan kehitysvammaisen Joosua-pojan isänä. Hän kuvaa tällä hetkellä seitsemänvuotiaan Joosuan ja koko perheen elämään mahtuneita dramaattisia hetkiä, kipuja ja itkuja mutta myös arjen iloja ja huvittavia kommelluksia. Isyyspäiväkirja on ajatuksia antava, elämänmakuinen teos.
Tämä oli koskettava kirja. Monta kertaa pyyhin kyyneleitä poskiltani, sillä Honkanen kuvaa asioita niin kauniisti, mutta kuitenkin hyvin realistisesti. Kertoo siitä, ettei elämä down-pojan kanssa ole aina niin helppoa, että elämässä on paljon myös vaikeuksia. Mutta ennen kaikkea hän kertoo siitä millaisen aarteen he ovat saaneet elämäänsä Joosuan kautta ja kuinka paljon Joosua on rikastanut heidän elämäänsä.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Lukupäiväkirjaan


Sergei Dovlatov; Matkalaukku
Vain yksi matkalaukku mukanaan Sergei Dovlatov lähtee Neuvostoliitosta. Asetuttuaan New Yorkiin hän työntää laukun kaappiin ja unohtaa sen. Vuosien päästä hän löytää laukun jälleen ja avaa sen: paljastuu omituinen kokoelma tarpeettomia esineitä. Mutta jokaisella niistä on tarina
Ja loistavat tarinat ovatkin. Laukusta löytyivät suomalaiset kreppisukat, puolue-eliitin puolikengät, popliinitakki ja autonkuljettajan hansikkaat sekä muita mielenkiintoisia asusteita. Ja jokainen tarina on oma kurkistuksensa Neuvostovenäjälle. Osittain näen jokaisesta luvusta myös piirteitä nykyvenäjästä, joten pistää miettimään kuinka pitkälle sitä loppujen lopuksi on edes tultu.

Dovlatovin kieli on loistavaa ja kirjaa oli nautinnollista lukea.

(Tämän luin viime vuonna, mutta en ole vain saanut aikaiseksi kirjoittaa sitä tänne...nyt on sekin homma hoidettu...)