Miesten vuoro..

Suuri helpotuksen huokaus.
Esseen ensimmäinen versio on valmis. Nyt annan sen (ehkä) levätä ja lähden viilaamaan sitä hieman myöhemmin. Yksi syy helpotuksen huokaukseen on se, ettei sivuja tullut kuin vajaa kuusi, joten typistäminen viiteen sivuun ei ole niin iso urakka kuin pelkäsin (vertaa dramaturgian elokuva-analyysiin, jonka typistin 12:sta sivusta viiteen..). Suuri osa viilausta on myös tarkastaa olenko viitannut tarpeeksi lähdemateriaaliini ja toiseksi, olenko pohtinut tarpeeksi myös itse. Se on toisaalta mukavaa, mutta myös haastavaa saada oma ääni kuuluviin tekstissä, kun on tottunut kirjoittamaan esseet hyvin tieteellisinä.

...

Katsoin tänään äitini kanssa erittäin mielenkiintoisen dokumentin nimeltään Miesten vuoro. Muistan dokumenttia kehuttaneen hyvin paljon, joten löytäessäni sen kirjastosta, oli se jo pakko myös lainata. Ja kannatti. Välillä nauroin katketakseni, välillä pyyhin poskille valuvia kyyneleitä. Enkä enää ihmettele miksi dokumenttia on kehuttu. Kannattaa katsoa itse niin tiedät miksi! (Linkin takaa löytyy myös dokumentin traileri jos kiinnostaa tietää, mistä on kyse.)

Laittoi se myös miettimään suomalaista miestä.
Onhan suomalaisilla miehillä painolastinaan ikiaikainen kasvatus siihen, ettei mies itke eikä puhu tunteistaan. Ehkä sodat aiheuttivat tätä osaltaan lisää. Mutta mietin kuinka paljon myös me naiset aiheutamme tätä? Dokumentti todistaa sen, että kyllä suomalainen mieskin osaa puhua. Suomalainen mieskin tuntee ja ajattelee. Onko niin, että me naiset emme aina vain osaa antaa miehille mahdollisuutta siihen?

..

Note to myself.
Dokumentit ovat aika loistava ja mielenkiintoinen tapa kertoa tarinoita.

Historian äärellä.

Vietin juuri intensiivisen kaksituntisen television ääressä.
Katsoin Tali-Ihantala 1944 -elokuvan, joka kertoo siis jatkosodasta ja Tali-Ihantalan taisteluista.
Veti vähän hiljaiseksi.
Mitä ajatella? Mitä kirjoittaa?
Kannattaa katsoa itse.
Enkä tiedä oliko elokuvallisesti huippukokemus, mutta se historia siinä sai minut hiljaiseksi. Että me oikeasti selvittiin. Kiitos rintamalla taistelleiden, meillä on tänä päivänä itsenäinen Suomi.

Syyskuussa aktiotiimin kanssa pysähdyimme Tali-Ihantalassa muistomerkin luona. Tämä on Suomen sotilaiden muistoksi, tien toisella puolella Venäjän oma muistomerkki. Oli kuulkaa muistomerkin luona hiljaista porukkaa.

Suomen historia kiinnostaa ja jo senkin vuoksi katselen näitä sotaelokuvia, mutta takana on myös yksi kirjoitusprojekti, jota olen aloittelemassa. Taustatöiden tekeminen on mielenkiintoista :)
Vielä mielenkiintoisempi taustatyö tulee olemaan vierailut tutun sotaveteraanimme luona, joka on jo aikaisemminkin kertoillut kokemuksistaan. Nyt on aika paneutua siihen vieläkin syvemmin.

....

Luin eilen Eira Pättikankaan kirjan Jäljet veräjällä ja olipahan mukaansatempaava kirja.
Vähän ehkä kritisoisin sitä, että välillä Pättikankaan kirjat toistavat samaa. Naispäähenkilöt ovat luonteeltaan loppujen lopuksi samanlaisia ja tekevät samoja päätöksiä. Mutta kokonaisuutena kirja oli hyvä. Pakko oli lukea reilut kolmesataa sivua melkein kertaistumalta kun ei malttanut lopettaakaan. Etelä-Pohjanmaan murre kirjoissa on niin kotoinen (olen siis kotoisin sieltä) ja eilen illalla ajattelin jo murteella. Huolestuttavaa.. ;)

....

Nyt Venäjän kulttuurihistorian esseen pariin niin saan senkin laskea käsistäni joulun lähestyessä. On vain kiva tehdä tiettyyn pisteeseen se odottamaan niin on helpompi aloittaa seuraavasta työvaiheesta.

Ja tänään meillä paistellaan pipareita :)