Helpotusta ahdistukseen..

Olin tänään juttelemassa opettajani kanssa. Kun kaikki tuntui vähitellen kaatuvan niskaan..siis ei tämän jakson opiskelut tai mitään vaan omat kriiseilyt ja pohdinnat ensi kevään suhteen.

Ja kannatti avata suunsa ja jutella. Näillä näkymin saan valjastettua ensi kevään työnäytteen pääsykokeita varten, joten saisin kiitettävästi käytettyä aikani pääsykokeita varten ja esseiden kautta (35 liuskaa..) syvennettyä pääsykoekirjallisuuteen. Kunhan löydän punaisen langan kirjamateriaalistani..

Ei mikään huono yhtälö!
Tuntuu kuin harteilta olisi pudonnut suuri taakka pois (särkee tuota niska-hartia -seutua siltikin :D) ja kevät näyttää valoisammalta. Ei tarvitse lopettaa nykyistä opiskelua kesken ja saan kuitenkin luettua pääsykokeisiin! Ja jos pääsen sisään, niin nämä kirjoittamisen opinnot kuitenkin olisivat jo suoritettuna sivuaineena ja pois opiskeluajasta sitten myöhemmin..

Että yksi kriisi ohitse.
Vielä odottaa muutamat kysymykset vastauksia, mutta eiköhän nekin tule ajallaan.

Ahd.

Pitäisi taas löytää se ryhtiliike. Saada tämä kooma pois kehostaan ja energiaa ryhtyä työhön. Koulujuttuja kyllä odottaa. Tai siis tarkkoja ollaksemme juttu. Tämä jakso kun on mennyt vähän löysemmissä merkeissä. Ihan hyvä niin. Pitäisi siis viilata se verkkokirjoittamisen essee valmiiksi. Siis puuttuu vaan väliotsikot oikeastaan..en vain pidä niiden keksimisestä..

Eilen illalla juttelin meidän joulunäytelmän "ohjaajan" kanssa. (Siis nämä tittelit ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat niin huiput meidän kohdalla!) ja muutamia muutoksia käsikirjoitukseen. Tänään lupasin tehdä muutokset niin pääosien näyttelijät saisivat käsikirjoituksen luettavaksi ennen ensi sunnuntain harjoituksia. Kunhan vain saisi tartuttua kiinni.

Ja se tulevaisuus.
Kun ei tiedä mitä tehdä.
Pääsykoekirjoja olisi kieliopin lisäksi kolme. Urakka tuntuu kasvavan vuosi vuodelta kovemmaksi. Pääsykoeurakka yhdistettynä nykyisiin opiskeluihin ja perhe-elämään...mahdoton yhtälö. Olen kyllä tehokas, mutta en ehkä näin tehokas. (Ilman, että olen lataamolla toukokuun lopussa..). Laitoin kyllä varaukseen yhden pääsykoekirjoista. Yksi ei ole vielä edes ilmestynyt. Kolmatta en edes löydä mistään.

Enkä silti ole tehnyt päätöstä.
En tykkää jättää kesken nykyistä koulua (Vaikkei se maailmaa kaataisikaan.). Mutta olenko valmis jättämään pääsykokeisiin lukemisen? Luovunko siitä unelmasta vai kokeilenko taas kerran onneani? Kun en tiedä. En vain yksinkertaisesti tiedä..

Tähän vielä muutama muukin päätöstä odottava seikka ja mahdollisesti isompikin muutos meidän elämässä. Hohhoo..itsepähän olen kaivannut haasteita arkeen ja valittanut jos elämä on käynyt tylsäksi. Eipähän käy enää..

Katse eteenpäin.

Aina elämässä kaikki ei mene niin kuin on itse suunnitellut ja toivonut. Mutta kuitenkin elämä kantaa eteenpäin ja muutokset ovat mahdollisia johonkin uuteen.

Sisäänpääsy yliopistoon jäi kolmen pisteen päähän. "Hieman" harmitti tuloksen saatuani, mutta onneksi samoin tein lähdimme kesälomareissulle ja auton nokka suuntasi vähitellen kohti Lappia.

Lappi oli upea. Kuva on otettu Jyppyrän laelta, edessä taisi kohota Ounastunturi. Kyllä noissa maisemissa sielu ja mieli lepäsi. Viikko Lapissa oli mahtava eikä sieltä olisi vielä kotiin lähtenyt.

Kaksi viikkoa tien päällä antoi myös välimatkaa ja aikaa ajatella. Se selkeytti monia asioita elämässäni ja antoi oikeat mittasuhteet asioille. Ennen kaikkea matka oli tietenkin ihanaa yhdessäoloa koko perheen kesken.

Mutta opiskelemaan olen lähdössä sittenkin. Elokuun lopussa alkavat vuoden kestävät kirjoittamisen opinnot. Toinen unelma venäjän opiskelun lisäksi. Nyt oli selkeästi tämän unelman aika toteutua.

Hajanaisia ajatuksia.

Viikonloppu on mennyt hieman väsyneissä merkeissä.

Ehkä tuo puolen vuoden luku-urakka oli melkoinen stressi sitten kuitenkin ja alkaessaan purkautua, iskee myös väsymys päälle.

Kuvaavaa on se, että minä, hirmuinen lukutoukka, en jaksa lukea. En edes lehtiä.

Kun muistaisi olla itselleen armollinen. Antaa vain aikaa itselleen, vaikka vain olla ja istua paikallaan. Ei kai aina tarvitse olla niin kiire?

....

Eilen täytin taas vuosia. Aivan kuin sen kunniaksi takapihan syreeni puhkesi täyteen kukkaan ja tuoksu on aivan valtava.

Ehkä on hieman kornia syntymäpäivänään istua yksin ja miettiä elettyä elämäänsä. Kaikkea sitä, mitä olen kokenut, kaikkea sitä, minkä kautta olen kulkenut tähän päivään. Vaikka elämässä on ollut paljon tuskaa, surua, traumaattisiakin kokemuksia, asioita, jotka olen vihdoin ja viimein pystynyt käsittelemään, en ilman niitä olisi juuri tämä ihminen juuri tänä päivänä.

Menneisyys on tie tulevaisuuteen. Menneisyys on aina mukana matkassa ja on muovannut minusta juuri tälläisen kuin olen. Minut itseni.

Suuria ajatusksia!