Pitää nyt laittaa sitten kuvia  ja tekstiä yhdestä uudesta vanhasta innostuksestani, kiinnostuksen kohteestani. Nimittäin taiteesta.

Olen aina rakastanut tauluja, voisin viettää ikuisuuden hyvän taideteoksen edessä. Uppoutuen siihen. Olen taas alkanut käydä taidenäyttelyissä, vaikka ikävöinkin monen sadan kilometrin päähän muuttanutta äitiäni, joka oli parasta taidenäyttelyseuraa (ja on siis edelleen) ikinä.

Nyt olen innostunut myös ostamaan taidetta itselleni, mutta heti ensalkuun maininta siitä, että oma käsitykseni taiteesta siis kattaa upeat julisteet ja vaikka kortitkin. Meidän seiniltä ei löydy satojen eurojen maalauksia eikä ehkä koskaan tulekaan löytymään.

Hienointa olisi jos osaisi kuvata tai maalata itse taidetta omille seinilleen...

SevenArt on paikka, josta löydän itseni kerta toisensa jälkeen. Ja yleensä kotiudun jotain mukanani. Tässä pientä kuvasatoa. 

(Hinnosta sen verran, että korteista taisin maksaa 2€/kpl ja isommista kuvista 7-14€ väliltä...)

(Muut SevenArtista, Schjerfbeckin Punainen pää Ateneumista ja Family -magneetti sekä seinätarra KodinTerrasta)

(Viimeiset kolme kuvaa valokuvattu veljeni maalaamia tauluja vasten.)

Baletti. Suuri rakkauteni. Nyt sitä löytyy meidän keittiöstämme.

Kortit, jotka kertovat jotain toivottavasti meidän perheestä.
Ja  tuossa Schjerfbeckin Punaisessa päässä vain on sitä jotain.

Näin ne asettuvat keittiön päätyseinälle. Tykkään.

Näkymää New Yorkista vuodelta 1964.

Andy Warholin papupurkkeja. Ukkokulta vihaa tätä kuvaa, minä en.

Harppaus kohti jotain uutta. Yksinkertaista, mutta kaunista.

Kolmen viimeisen kuvan sijoittelu on vielä työn alla. Warholin papupurkit eivät sattuneestä syystä taida tulla kovinkaan näkyvälle paikalle, mutta ehkä ne löytävät tiensä tänne työhuoneeseen.

Mutta nyt päivän (lakisääteinen) tauko pidetty ja takaisin sorvin ääreen. Kasvatustieteiden viimeinen verkkoluento odottaa kuuntelijaansa. Paras taas mennä...

Palava elämä...

Torstaiaamuna minä ja muutama muu seisoimme Ateneumin ulkopuolella jonottamassa sisään. Suurin osa kanssajonottajistani näytti olevan eläkeläisikäistä väestöä, mutta näkyi muutama nuorempikin joukossa. Siinä mietin, että enpä olisi uskonut jonottavani, mutta siellä sitä oltiin.

Kuva täältä.

Tanssiaiskengät

Meitä oli siis monta. Harmittelin useaan otteeseen sitä, etten ollut saanut aikiseksi käydä katsomassa Helene Schjerfbeckin näyttelyä aikaisemmin, vaan se jäi sitten viimeiselle viikolle. Taulujen luokse sai jonottaa ja puheensorina nousi jokseenkin valtaviin mittoihin. Ei se sinänsä estänyt minua uppotumaan teosten ihailuun, seisoin taulun edessä ja annoin ihmisten velloa ympärilläni.

Kuva täältä.

Joutsenkaulainen tyttö

Taktisesti kiersin näyttelyä osittain myös päinvastaiseen suuntaan ja tämä mahdollisti sen, että melkein puolet teoksista sain katsoa melko rauhassa. Hieman purnasin miehelle kotona sitä, että osa kävijöistä tuntui olleen siellä vain sen vuoksi, että voivat sanoa nähneensä näyttelyn. Vieläkö olette käyneet mökillä ja meidän teini on niiiiiin rasittava -keskustelut kuuluvat mielestäni enemmän vaikka kahvilaan kuin taidenäyttelyyn. Anteeksi nyt vain. Tai ehkä itse hain näyttelystä jotain enemmän. Halusin elää ja hengittää sen läpi.

Kuva täältä.

Punainen pää II

Niinpä minä seisoin taulun edessä ja katsoin sitä. Ihmiset kulkivat ympärilläni ja tasainen puheensorina oli vain taustahälyä siellä jossain. Schjerfbeckin omakuvat olivat mielenkiintoisia ja niitä katsoessani mietin sitä taiteilijaa, joka minua kuvista katsoi. Ajattelin tuota yhtä arvostetuimmista taiteilijoistamme, joka ei koskaan ehtinyt nähdä kuinka korkealle hän vielä nousee. Näin taiteilijan, jonka hänen oma äitinsä oli saanut lannistumaan. Ja jonka hänen ainoa rakastettunsa petti kihlaamalla toisen. Näin hänen silmissään surua ja kaihoa, mutta myös päättäväisyyttä. Hän löysi oman tiensä ja oman tapansa maalata.

Ja Punainen pää oli se, jonka luokse palasin vielä ennen poislähtöäni. Sen edessä seisoin taas ja ihailin. Siinä vain on sitä jotain.

(Ateneumin sivuilta pääsee muuten tutustumaan Schjerfbeckin teoksiin.)

Eikä kai kovinkaan yllättävää, että myös Ateneumin kaupasta mukaan saattoi tarttua jotain.

Tanssiaiskengät -kassi

Muistikirja

Muistikirja

Punainen pää -postikortti

Taiteella on suuri vaikutus. Kannattaa kokeilla!

* Otsikko on viittaus erääseen Schjerfbeckistä kirjoitettuun kirjaan.