S.J. Watson; Kun suljen silmäni

Tämän kirjan ostin Suomalaisesta kirjakaupasta pokkaritarjouksen osuessa silmiini Helsingin reissullani. Ja aloin lukea samointein ja tämä kirja kyllä vei mukanaan ensihetkistä lähtien.

Jos et muista menneisyyttäsi, kuinka tiedät kuka olet ja kehen voit luottaa? Tervetuloa Christinen elämään.

Siinäpä alkusysäys koko romaanille. Laittaa miettimään. Ja ensimmäisten sivujen jälkeen en ole aivan varma jutusta. Voiko tämä toimia, pieni skeptikko minussa kysyy. Ja toisaalta taas: kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin mitä pidemmälle pääsen. Niin todentuntuista kaikki on.

Christine herää aamuisin vieraan miehen vierestä, joka sanoo olevansa hänen aviomiehensä. Hän kuulee olleensa onnettomuudessa, jonka seurauksena hänen aivonsa ovat vaurioituneet. Joka ilta kun hän nukahtaa, kuluneen päivän tapahtumat pyyhkiytyvät pois muistista.

Läpi koko kirjan ihailin sitä kuinka uskomattoman taitavasti kirjailija on saanut tästä kaikesta kiinni. Kuinka hän on onnistunut astumaan muistisairaan ihmisen saappaisiin, tarkkailemaan maailmaa sellaisen ihmisen silmin, joka ei muista menneisyydestään mitään.
Osittain kirja oli jopa karmiva, todentuntuisuudessaan jopa hieman ahdistava. Mutta silti. Silti sitä oli vain pakko lukea eteenpäin, koska keskenkään ei voinut jättää.

Christine kirjoittaa päiväkirjaa selkiyttääkseen sirpaleista elämäänsä. Hän kirjaa muistiin kaikki tapahtumat - aviomiehensä Benin kanssa vietetyt hämmentävät aamut, salaiset tapaamiset tohtori Nashin kanssa, välähdykset menneestä. Christine joutuu rakentamaan muistonsa uudestaan. Mitä lähemmäs totuutta hän pääsee, sitä uskomattomammalta se vaikuttaa.

Sanoinko jo, että tarina vei mukanaan? Se vei.
Ja kirjailija oli onnistunut tehtävässään. Pieniä vinkkejä totuudesta oli siellä täällä, tein omia johtopäätelmiäni, luulin arvanneeni oikein, mutta lopussa, no, se oli kuitenkin kaikkea muuta. Ja tästä arvoituksellisuudesta pidin erittäin paljon. Kaikkea ei tuotu tarjottimella kuin Manulle illallista, vaan mietin omassa pääkopassani useampaan otteeseen kuka, mitä ja miksi...ja tämä motivoi lukemaan loppuun asti. Olihan minun pakko saada tietää!
Tämän kirjan jälkeen ymmärrän ihmisiä, jotka lukevat dekkareita. Varsinkin jos ne on kirjoitettu yhtä hyvin kuin tämä. Kun suljen silmäni ei ollut dekkari, mutta loppua kohden tuntui saavan dekkarin piirteitä aina vain enemmän. Enkä tiedä pidinkö siitä.

Huomaan, että tästä kirjasta on ollut hieman hankalaa kirjoittaa, onhan tämä kirjakin ollut työpöydälläni odottamassa vuoroaan jo jonkusen viikon. Mutta sanotaanko näin, että lukemisen jälkeen oli hetken aikaa hieman epätodellinen olo. Että wau, että enpä olisi koskaan uskonut ja että olipas voimakas kirja. Ja että kirjailija on kyllä onnistunut ja juoni toimi, tarina toimi, rakenne toimi ja ja ja.

No, kyllä kirja vakuutti. Hieman sen osakkeita laski dekkarimaiset piirteet, mutta annan sen anteeksi kaiken muun vuoksi ;)