Hän ei ollut kuka tahansa. Kohta hän voisi olla kuka tahansa. Hän voisi olla ei-kukaan.Yritin päästä ennakkoasenteestani eroon, yritin todella pitää kirjasta, mutta ollakseni rehellinen kirjan lukeminen oli pakkopullaa alusta loppuun asti. Olen pitänyt kiinni säännöstä, että jos kirja ei ole koukuttanut minua ensimmäisten neljänkymmenen sivun jälkeen voi sen jo jättää lukematta, mutta tämän päätin lukea läpi siitäkin huolimatta, että tuota toivottua koukuttumista ei vain tapahtunut.
Kun kyyhkyset katosivat on kuvaus eräästä erittäin surullisesta avioliitosta. Se on romaani ihmisten valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta, sopeutumisesta ja sopeutumattomuudesta maassa, jonka kohtalona on joutua miehittäjien armoille.En saanut juonesta kiinni, en sitten missään vaiheessa. Fokalisoija vaihtui liiian usein, niitä oli myös liikaa, jotta kokonaisuus olisi pysynyt kiinteämpänä. Putosin kärryiltä monta kertaa ja jossain vaiheessa sentään ajattelin sen olevan hyvä juttu, että tässä on haettu sitä ettei lukijaa päästetä liian helpolla, mutta tästäkin ajatuksesta luovuin melko nopeasti. Kun se ei vain toiminut, ei sitten millään. Ei ainakaan omalla kohdallani.
Kun kyyhkyset katosivat on suomalaisen kirjallisuuden kirkkaimman tähden pitkään odotettu romaani, Sofi Oksasen uusin.Ollakseni aivan rehellinen en oikeastaan ymmärrä miksi Oksasta kehutaan niin paljon, on nostettu "suomalaisen kirjallisuuden kirkkaimmaksi tähdeksi". No, olen lukenut huonompiakin kirjoja, mutta yhtä lailla parempiakin. Eikä sinänsä, olihan tässäkin kirjassa omat hyvät puolensa. Se antaa oikeasti näkökulmaa Viron tilanteeseen Saksan ja Neuvostoliiton miehittämisen ajoista, sen eteen on tehty varmasti paljon taustatyötä ja välillä kyllä ihailin Oksasen runollista ilmaisua, jota löytyi aika ajoin.
Mutta en ihastunut siltikään. Enkä muuttanut käsitystäni. Luultavasti moni muu on saanut tästä kirjasta paljon enemmän irti kuin minä, mutta näin tässä kävi kohdallani tällä kertaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti