Lukupäiväkirjaan.

Anna-Leena Härkönen; Ei kiitos

Tuota noin. Mitähän tähän nyt kirjoittaisi.

Terävän humoristinen romaani iskee siekailematta uuvahtaneen avioliton kipupisteisiin.

Onnen tunti -romaanin jälkeenhän innostuin hieman ja päätin lukea Härköstä hieman lisää. Ja muistan tämän Ei kiitos -romaanin aiheuttaneen hieman kohua ilmestyessään, joten kun se kerran löytyi kirjaston hyllystä ja vielä helposti, niin päätyi myös lainattavaksi.

Aihehan sinänsä oli aika hyvä. Miehen haluttomuus, sillä useimminhan sitä lehdissä kirjoitellaan naisten haluttomuudesta ja miten se vaikuttaa parisuhteeseen. Keski-ikäisen naisen seksuaalisuus, sekin aiheena ihan mielenkiintoinen.

Mutta. Välillä (tai hieman useamminkin) tuli tunne kuin olisin lukenut kotiäidin pehmopornoa ja välillä se pehmokin oli kaukana. Tai Fifty shades of gray -romaania, jota en ole koskaan edes lukenut. En nyt seksiä sinänsä kammoa, mutta joskus liika on kuitenkin liikaa. Että olisi jättänyt yksityiskohtaisen selostuksen panoista kertomatta. Että kun olen lukenut sivun verran yksityiskohtaista selostusta tapahtumasta niin se alkaa riittää, riitti jo hyvin paljon aikaisemminkin. Teinivuosina luetut harlekiinitkin olivat kyllä melkoisen kesyä kamaa tähän verrattuna.

En oikeastaan tiedä mitä kirjoittaisin koko kirjasta. En ole kauhuissani vaan olen enemmänkin naureskellut koko kirjalle ja että luen sellaista. Mutta ehkä sitä seksiä olisi voinut olla vähemmän, tai ainakin ei niin yksityiskohtaisesti.
Sinänsähän kuvaus parisuhteen ongelmista, puhumattomuudesta, väljähtymisestä, haluttomuudesta, kaikesta siitä pitäisi puhua ja kirjoittaa enemmän. Kuitenkin tässä kirjassa pääpointti tuntui yksinkertaisesti olevan seksissä ja kaikki muu jäi vähän sen varjoon. Ja tiedän että seksi ja haluttomuus sinänsä nyt kyllä kulkevat aiheina aika lailla käsi kädessä, mutta niiden tasapaino ja esittämistavat olisivat voineet ehkä olla erilaisia.

Tai ehkä tämä oli vain sitä viihdekirjallisuutta, jota en selkeästi ole lukenut enkä taida lukea jatkossakaan. Kai kaipaan sitten kuitenkin enemmän sitä pinnan alla piilevää. Miksi on haluttomuutta, mitä pään sisällä liikkuu, mitä ja miksi ja mitä sitten.

Enkä saanut slaagia Härkösestä vaan aion urheasti jatkaa hänen tuotantoaan läpi. Ja tiedän. Ei tämä ollut Härkösen ensimmäinen sensaation aiheuttanut romaani. Muistan Akvaariorakkauden ja Häräntappoaseen (vaikka en niitä lukenut olekaan...).