Hän pohtii.

Lopullinen käsikirjoitus valmistuu aina yhteistyössä tuottajan, käsikirjoittajan ja ohjaajan kanssa.
(Täältä)

Kun on aina kirjoittanut yksin on vaikea työskennellä toisten kanssa yhteistyössä. Kun kirjoittaa proosaa tai runoja saa prosessin tehdä yksin alusta loppuun (Paitsi jos olisi julkaiseva kirjoittaja niin kustannustoimittaja olisi tuotantoprosessin yksi osapuoli..). Kun on mielestään kirjoittanut ihan hyvän tekstin, löytänyt omat ideat ja jutut hommaan, on hyvin vaikea hyväksyä se, että toisella on aivan muita ideoita eikä ymmärrä minun näkökantojani.

Mihin se kolahti? Ylpeyteenikö? Että teksteissäni on korjattavaa. Ettei se ollutkaan kaikkien mielestä niin hyvä etteikö kaipaisi hieman muokkausta.

Älkää kuvitelko, että olisin mielestäni niin erinomainen kirjoittaja etteikö teksteissäni ole korjattavaa tai muutettavaa. Ehei. En oikeastaan enää edes tiedä, kuinka paljon oikeasti haluan kirjoittaa, joten en ole mitenkään leijumassa erinomaisuuteni sfääreissä.

Mietin vain, mikä on roolijako ohjaajan ja käsikirjoittajan välillä? Kuinka paljon ohjaaja voi tuoda omia näkemyksiään ja jyrätä alleen käsikirjoittajan?

Sen sijaan, että aloittaisimme lopullisella käsikirjoituksella, meidän täytyy edetä karkeasta rakenteesta eri vaiheiden kautta lopulliseen muotoon. Tämä on tuskallista työtä kärsimättömälle luovalle mielelle. Mutta suurien kuvanveistäjienkin täytyi työskennellä kuukausia ennen kuin mitään ihmishahmoa muistuttavaa alkoi muovautua kivestä.
(Täältä)

Siinäpä se. Olisi kivaa jos se ensimmäinen versio olisi se lopullinen versio. Loistava juuri sellaisenaan. Mutta harvapa kirjoittaja taitaa siihen kyetä. Mutta kun olet puurtanut sen ensimmäisen version parissa jo kyllästymiseen saakka, niin ajatus seuraavasta ja seuraavasta versiosta ahdistaa ihan pikkuisen. Se on kai tottumiskysymys..

Mutta tuo pitkä prosessi puuttui tästä näytelmäprojektista. Alle kuukausi aikaa kirjoittaa niinkin laajan teoksen pohjalta kuin Kurjat, näytelmä joka mahtuu alle puoleen tuntiin. Ja olen hyvin hyvin kaukana ammattilaisesta. Ja aika loppuu kesken, sillä harjoituskertojakin näyttelijöillä taitaa olla hurjat kolme kertaa ennen h-hetkeä. Joten kai sitä vähemmästäkin turhautuu.

Mitä opinkaan tästä?
Älä lupaudu jokaikiseen projektiin mukaan vaikka kuinka kiinnostaisi.
Opettele ottamaan vastaan palautetta (Oppiiko siihen koskaan?).

Ai niin. Kouluprojekti päivittyi eilen toimestani.