maanantai 7. heinäkuuta 2014

Joni Eareckson Tada; Matka jatkuu

Kirja kertoo Jonin työstä vammaisten parissa, hänestä tehdystä elokuvasta ja hänen avioliitostaan. Joni on ollut miljoonille ihmisille rohkaiseva esimerkki siitä, miten vammaisuuteen ja poikkeavuuteen voi sopeutua. Tämä kirja alkaa rehelllisestä omien vikojensa ja tappioidensa tunnustamisesta, sisältää raikasta huumoria, kirpeää itsekritiikkiä ja myös tietoa vammaisen mahdollisuuksista. Elämä ei pääty vammaisuuteen, vaan matka jatkuu entistä mielenkiintoisempana.
Joni siis halvaantui olkapäistä alaspäin 17-vuotiaana uimaonnettomuudessa. Olen lukenut Jonin elämästä muitakin kirjoja, esimerkiksi Jumala jota rakastan kertoo myös Jonin lapsuudesta, ajasta ennen onnettomuutta.
Matka jatkuu -kirjassa halvaantumisesta on jo yli kymmenen vuotta ja Joni tasapainossa asian suhteen. Mutta silti esiin nousee asioita, jotka muuttavat hetkessä kaiken. Matka jatkuu on hyvin rehellinen ja avoimesti kirjoitettu kirja. Joni tekee työtä oman Joni and friends -järjestönsä kautta ja välillä sitä tulee ajateltua ettei hän ainakaan rämmi samoissa asioissa ja ongelmissa kuin me muut. Että kaiken jälkeen Joni on jo niin pyhä...mutta Joni kertoo elämästään ja ongelmistaan hyvin avoimesti ja tämä harhaluuloni hälvenee hyvinkin nopeasti ;)

Matka jatkuu -kirjassa Joni kertoo paljon myös normaalista arjestaan ja Joni and friends -järjestön alkumetreistä. Arki tietenkin oli mielenkiintoisinta ja avasi silmiäni hieman enemmän sen suhteen millaista elämä neliraajahalvaantuneena on. Siinä rinnalla omat vaivani ja ongelmani tuntuivat välillä hieman pienemmiltä. Ja olihan se mielenkiintoista lukea Jonin ja Kenin avioliiton alkuajoista, siitä epävarmuudesta koko asian suhteen ja myös Kenin epäröinnistä siitä olisiko hän valmis avioliittoon vaikeasti vammautuneen naisen kanssa. Mutta rakkaus voitti ja he ovat tehneet työtä yhdessä vuosi vuoden jälkeen.

Kirja ei kuitenkaan ole vain puhetta vammaisuudesta ja tämän aiheen nostamisesta esiin. Sitäkin enemmän minulle kirja oli myös puhetta siitä kuinka meistä jokainen rämpii välillä pimeämmissä vesissä ja epäilee jopa Jumalan olemassaoloa ja että se on oikeastaan ihan normaalia. Mutta sitäkin enemmän kirja puhui minulle Jumalan armosta, Hänen rakkaudestaan meitä jokaista kohtaan. Ja että  meillä jokaisella on omat ongelmamme. Ei meistä jokainen (onneksi) halvaannu tai sairastu vakavasti, mutta meillä on muita ongelmia. Mutta lopulta, onko mikään sattumaa? Joskus Jumalan tiet ovat täysin erilaiset kuin olemme itse suunnitelleet, mutta Hän voi kääntää myös meidän silmissämme negatiiviset asiat ja onnettomuudet suureksi siunaukseksi. Näin on käynyt myös Jonin kohdalla, sillä ilman Jonin halvaantumista ei olisi myöskään Joni and friends -järjestöä eikä sitä arvokasta työtä, jota he tekevät.

Ja kertoohan kirja minulle myös sinnikkyydestä. Siitä ettei koskaan kannata luovuttaa. Että vaikka kädet eivät toimi voi tauluja aina maalata sivellin suussa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti