Nyt vähitellen ymmärrän miksi esimerkiksi kirjailijoilla usein on työhuone kodin ulkopuolella.
Nyt minullakin on sellainen...tavallaan.
No ei. Meillä on kotona meneillään putkiremontti (onneksi käyttövesiputket vain, jotka menevät pinnassa...), joten en ajatellutkaan jäädä työskentelemään sen metelin sekaan.
Ajattelin mennä kirjastoon, mutta isäni sanoi, että sen kun menen hänen luokseen kun on itse kuitenkin päivät töissä. Ja täällä minä nyt sitten olen.
Väitän, etten kotonakaan tee mitään turhia, mutta kummasti täällä olen ollut paljon tehokkaampi. Olen tehnyt systemaattisesti kouluhommia ja muita projekteja eteenpäin ja aikaa tuntuu riittävän.

Aikaisemmin kirjailijoiden haastatteluita lukiessani ihmettelin miksi kummassa nyt pitää vuokrata työhuone kun koti on päivät tyhjillään mahdollisen muun perheenkin ollessa muualla.
Mutta en ihmettele enää.
Ehkä se on se, että täällä en mieti, mitä kotona pitäisi tehdä. En mieti pyykin pesua tai tiskejä. Tai sitä ja tätä. Vaan keskityn olennaiseen. Itse tekemiseen.
Onko se sitten itsehillinnän puutetta kun en kotona pysty sulkemaan muuta maailmaa ympäriltäni, vaan siellä se kaikki muu on koko ajan läsnä.

Ehkä kyse on mielikuvista.
Nyt kuvittelen istuvani työhuoneellani. Keitän hieman kahvia ja työskentelen tehokkaasti. Kun kello on tarpeeksi paljon lähden hakemaan kuopuksen päiväkodista ja menemme yhdessä kotiin, missä pojat jo odottavatkin. Tulen vähän niin kuin töistä kotiin.
Miksi en sitten voisi kuvitella kotona olevani työhuoneellani, istuessani työhuoneessa, joka siellä ihan oikeasti on. Siellä en istu olohuoneen tai makkarin nurkassa, vaan minulla on huone, mihin olen levittäytynyt materiaaleineni.

Mutta juuri nyt minulla ei ole vastausta ah niin syvälliseen kysymykseeni.
Työhuoneeni vaikenee tältä erää ja jatkan tehokasta naputteluani. Näppäimistö laulakoon!