Luin aikoinaan Tina ja Reko Lundánin kirjoittaman kirjan Viikkoja, kuukausia ja se pysäytti. Se sai itkemään ja ehkä miettimään myös omaa elämäänsä. Muutama viikko sitten kirjastoautolla poistolaatikosta löytyi Tina Lundánin kirjoittama kirja Ensimmäinen kesä, joka on fiktiivinen romaani leskeksi jääneestä naisesta ja elämän jatkumisesta puolison kuoleman jälkeen.
Ensimmäinen kesä kertoo yksinäisyydestä ja ystävyydestä, parillisuudesta ja parittomuudesta, liian suuresta muutoksesta ja yrityksestä palauttaa maailma takaisin ennalleen. Se on sentimentaalisuutta karttava kertomus äidin ja tyttären ponnistelusta kohti toiveikkaampaa tulevaisuutta; todentuntuinen tarina toipumisesta, onnenetsinnästä ja pettymyksistä.Vaikka romaani oli fiktiivinen, pohjautuu se luultavasti hyvin paljon Lundánin omiin kokemuksiin. Tai ainakin voisin kuvitella näin, kirjoitanhan itsekin omat elämäni kriisit ja vaikeudet sanoiksi. Ehkä kirjan tuo niin lähelle se, että kuvittelin sen kertovan todellisuudesta. Että tunnetilat, ajatukset, kokemukset ovat pohjimmiltaan kirjailian omia, vaikkakin fiktiivisen henkilön kautta.
Kirja tempaisi mukaansa. Ehkä se, että läheisen ihmisen kautta olen elänyt saman prosessin läpi sai se itkemään, eläytymään yksinäisyyteen ja turhautumiseen. Mutta se toi mukanaan myös toivon. Elämä jatkuu. Siitä selviää jopa hengissä.
Lundánin haastattelun voi lukea täältä jos jotakuta kiinnostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti