Eeva-Maria Vierula; Laulun aika on tullut

Tämä kirja oli löytö kirjaston hyllyjen uumenista ja kun se sattui olemaan vielä RV:n kustantama kirja, lainasin sen paljon muuta miettimättä, sillä huomasin jokunen aika sitten lukeneeni viime aikoina todella vähän mitään hengellistä kirjallisuutta ja tähän halusin muutoksen. Hengellinen romaani oli siis hyvä löytö kirjastosta ;)

Eeva-Maria Vierulan toinen romaani on kertomus veljeksistä, joista vanhempi, Matias, on kodin ylpeys: pitkä, komea, älykäs ja urheilullinen. Hänellä on kaikki elämän suosikkipojan ominaisuudet. Nuorempi, Joona, joka sairastaa astmaa, on sitävastoin kuin syntynyt syrjästäkatsojaksi.

Olen melkoisen kriittinen lukija ja tuntuu välillä, että vieläkin kriittisempi olen hengellisten romaanien kohdalla. En tiedä miksi. Ehkä välillä tuntuu, että ne toistavat toisiaan, on kirjoitettu sinne päin (anteeksi) ja juonikin on mitä on. Laulun aika on tullut ei kuitenkaan (onneksi) osunut tähän kastiin, vaan oli aivan omaa luokkaansa.

Lapsuuden vuosinaan veljekset ovat valinnan edessä. Heikompi heistä haluaa iankaikkiset käsivarret ympärilleen, voimakkaammalle riittävät omat voimat. Matias lähtee opiskelemaan lääketiedettä ja viettää huoletonta ja vauhdikasta poikamiehen elämää, johon liittyy myös itsekeskeinen nautintojen metsästäminen. Myöhemmin Matias erikoistuu kirurgiaan ja tutustuu sairaalassa viehättävään sairaanhoidon opiskelijaan Milkaan, jonka puhdas olemus saa Matiaksen mietteisiin. Joonaa ja hänen kihlattuaan Satu-Sinikkaa puolestaan seuraavat traagiset tapahtumat.

Kyseessä on hengellinen kirja ja vielä vanha sellainen (1988), joten odotettavissa on tietenkin, että puhetta tulee myös uskosta, rukoilemisesta ja Jeesuksesta. Mutta on kuitenkin asia erikseen, miten nämä asiat tuodaan esiin. Joko ne voidaan saarnata tai ne voi tuoda hienotunteisesti esiin ja Vierulan kohdalla kallistun jälkimmäiseen. Vaikka ei sen puoleen, ei asia myöskään epäselväksi jää ;)

Juuri kun nuorten miesten tiet näyttävät olevan niin kaukana toisistaan kuin itä on lännestä, tapahtuu asioita, jotka saavat veljekset samojen elämän peruskysymysten äärelle.

Kaksi eri fokalisojaa, Joona ja Matias, kertojavalintana toimi ja se toi romaanin tiettyä väriä kun asioita tarkasteltiin vuorotellen kummankin veljeksen näkökulmasta. Ja juoni kantoi, piti mukanaan yllätyksiäkin, vaikka tietyt käänteet olivat ehkä arvattavissa. Ja se mistä pidin ehkä eniten oli se, ettei romaani lässähtänyt loppua kohden, eikä siinä alettu juosta eteenpäin hurjaa vauhtia kuroen mahdollisimman paljon asioita yhteen. Eikä loppu ollut aivan kokonaan edes ennalta arvattavissa, vaan jätti jälkeensä myös kysymyksiä...

Ja vaikka kuinka luin kriittisestikin, vei tämä kirja minut mukanaan. Taisin lukea sen vuorokaudessa, koska en vain malttanut lopettaa lukemista.