Anja Kauranen; Kiinalainen kesä

Olen pitkään karttanut Kaurasen/Snellmanin tuotantoa, enkä oikeastaan tiedä miksi. Ehkä syynä on osittain ollut se julkisuuskuva, jonka kirjailija on itsestään antanut ja toisaalta taas usein kartan kaikkia niitä kirjailijoita, joita kehutaan ja hehkutetaan maasta taivaaseen. Tyhmä asenne, tiedän. Mutta ensikosketukseni Snellmaniin/Kauraseen oli Ivana B. eikä se saanut minua innostumaan. Kaikkea muuta.
Mutta Pääoma sai minut tarkastamaan mielipiteitäni uudemman kerran. Ja siksi päätin tutustua kirjailijan aikaisempaankin tuotantoon. Kaurasen esikoisromaania Sonja O. kävi täällä ei meidän lähikirjastostamme löytynyt, joten otin sen mikä löytyi. Ja siksipä luvussa on ollut pidemmän aikaa jo Kiinalainen kesä.

Anja Kaurasen kiinalainen kesä etenee kuolemaa kurkottavan äidin ja elämää kurottelevan tyttären väliä kulkiessa. Aikaperspektiivi hahmottuu Kiinan tapahtumista, joista Koskelan sairaalassa lähes liikuntakyvyttömänä makaava äiti on melkeinpä kiinnostuneempi kuin omasta paranemisestaan.

Sinänsä en tiedä vieläkään, mitä ajattelisin Snellmanista (selkeyden vuoksi käytän jatkossa kirjailijan nykyistä sukunimeä, vaikka tämä Kiinalainen kesä onkin julkaistu vielä Kaurasen nimellä...), sillä jokseenkin tämäkin romaani pursuili niin paljon asioita kirjailijan omasta elämästä. Tämä on ehkä syy miksi aion kahlata koko Snellmanin tuotannon läpi...voiko joku ihan oikeasti ammentaa omasta elämästään materiaalia jokaiseen romaaniinsa ja voiko sen tehdä vielä uudella tavalla.

No, Pääoman luettuani Kiinalainen kesä tuntui jokseenkin tutulta. Oli tutut henkilöt, oli Maru-sisko, oli äitiä, oli oma vastasyntynyt ja oli kirjoittamista ja kirjailijaelämää. Tattadaa, aivan kuin olisin lukenut Snellmanin omaelämäkerrallista teosta.
Ja toisaalta taas mietin kuten aikaisemminkin, että joko kyseessä on Snellmanin outo narsistinen taipumus kirjoittaa vain itsestään tai sitten hän vain on sairaan taitava kirjailija ja saa minut lukijana lankeamaan kerta toisensa jälkeen samaan ansaan: onko tämä totta vai ei?
Ja silti, tiedän lukevani romaania, joka on määritelty fiktiiviseksi teokseksi...

Mielen ja tunteiden liikkeessä seuraavat pienen Alma Malviinan ja äidin lisäksi läheiset ihmiset, ystävät ja sukulaiset. Giacomettin veistokset puhuttelevat minäkertojaa, Marjatta Tapolan maalaus saa unkarilaisen Janos Pilinszkyn runojen äänen. - Elämä on kummallista, kirjoittaja toteaa mielilauseensa tapaan.

 Tuntuu, ettei minulla ole oikeastaan mitään sanottavaa Kiinalaisesta kesästä. Tai en oikeastaan tiedä mitä siitä kirjoittaisin. Sen juonettomuus häiritsi, olisin halunnut oikeasti löytää siitä jonkun pointin. Miksi tämä kirja on kirjoitettu? Kirjailija kirjoittaa; joo. On syntynyt lapsi, on uutta elämää; joo. On sairastava äiti, on lähestyvä kuolema; joo. Mutta silti. Mitään ei tapahdu, missään ei ole mitään järkeä. Välillä tuli tunne siitä, että luen itsekeskeisen minäkertojan itserakasta sepustusta itsestään ja omasta erinomaisuudestaan (anteeksi nyt vain...) eikä se tunne oikeastaan muuttunut missään vaiheessa.

Ehkä minä olen vain onnistunut valitsemaan vääriä kirjoja (Pääoma poislukien), ehkä, oi ehkä, Snellmanin koko tuotanto ei ole tätä samaa...

Mutta minä jatkan siis urakkaani. Seuraava Snellmanin romaani odottaa jo...