torstai 6. maaliskuuta 2014

Maija Vilkkumaa; Nainen katolla

Muusikko kirjoittaa kirjan. Onko se sama asia kun missi ryhtyy laulajaksi tai näyttelijäksi?
Päätin ottaa siitä selvää.
Nainen katolla on moniääninen romaani, jonka henkilöinä nähdään UG-lehti Parsaan gonzoa kirjoittava stand up -koomikko Linda, internetin löytänyt kuusikymppinen juorutoimittaja Leila, kotiäiti Silja, joka yrittää kirjoittaa esseetä, mutta päätyy suoltamaan tarinoita sivupersoonastaan Gwendolynistä, hänen miehensä Harri, joka valloittaa maailmaa pelialan start up -yrityksensä Jano Entertainmentin kanssa sekä äidinkielenopettaja Ville, joka pohtii maahanmuuttoa.  Heidän elämänsä kietoutuvat toisiinsa ja käynnistävät tapahtumien ketjun, josta muodostuu anarkistinen, yllättävä ja hykerryttävän osuva kertomus 2010-luvun Suomesta.
Yllättäen päätin olla mahdollisimman ennakkoluuloton. Halusin antaa kirjalle mahdollisuuden yllättää minut, niin etten lue sitä sivu sivun jälkeen syynäten jokaista mahdollista asiaa ja epäkohtia etsien. (Tunnustan usein tekeväni juuri näin tiettyjen kirjailijoiden kohdalla...)

Ollakseni rehellinen, Nainen katolla ei ehkä nyt kuitenkaan päässyt kipuamaan lukemieni kirjojen listalla (no, ei sellaista oikeasti kirjattuna ole) kärkipäähän, mutta ei se ihan huonokaan ollut.

Positiivista oli se, että juoni todella kantoi 334 sivun verran, alusta loppuun asti. Henkilöhahmot kietoutuivat epäilyksistäni huolimatta toisiinsa tavalla tai toisella ja tarina kehkeytyi vähitellen. Draaman kaari toteutui...ja mitäs vielä. Välillä kirja oli hauskakin, osuvia juttuja nykypäivästämme, tästä arjesta ja sen absurdiudesta. Ja hei, kirjan loppukaan ei lässähtänyt kuten monesti käy.

Mutta. (Nykyään aina on se mutta.)
Runsas kirosanojen käytö häiritsi minua suunnattoman paljon. Minä en itse käytä minkäänlaisia voimasanoja, joten oli aika karua huomata, että kirjan lukemisen jälkeen kaiken maailman sanat sitten pyörivät mielessä ja siitä en kyllä pitänyt.
Eikä siinä vielä kaikki. Kantaaottavuus on varmasti ihan hyvä juttu, mutta liika on aina liikaa. Tuntui, että kirjasssa otettiin kantaa melkein kaikkeen ja jossain vaiheessa se alkoi tympiä.

En tiedä. Luultavimmin tämän tekstin kirjoittamisen hankaluuteen vaikuttaa se, että perhe pyörii tuossa ympärillä enkä saa keskittyä kirjoittamiseen rauhassa. Mutta toisaalta siihen saattaa vaikuttaa myös se, etten keksi kirjasta yhtään enempää sanottavaa. Kirja oli viihdyttävä kyllä ja ainakin oli mielenkiintoista lukea taitavan lauluntekijän kirjoittamaa proosaa...

Ja alun kysymykseen vielä.
Jos missi todella osaa laulaa tai näytellä kannattaa lahjakkuuttaan myös työstää eteenpäin ja tehdä sitä mitä rakastaa. Sama muusikon kohdalla. Ei yli rajojen hyppiminen ole pahasta, päinvastoin. Aina kannattaa kokeilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti