Vaikka Tuulan elämä kymmenvuotiaan poikansa Roopen ja uuden miehensä Harrin kanssa on hyvää, hänen mielessään alkaa itää ajatus sijoitetusta lapsesta. Harria hanke epäilyttää, ja Tuulan ystävätärkin puuttuu asiaan: "Mitä aukkoasä yrität itsessäsi tukkia?"Onnen tunti oli itse asiassa ensimmäinen Anna-Leena Härkösen kirja, jonka luin. En tiedä miksi tähän mennessä en ole yhteenkään hänen kirjoistaan tarttunut. Osittain syynä voi olla se että usein karsastan näitä julkisuudessa olevia kirjailijoita ja jätän siksi lukematta, mene ja tiedä. Mutta nyt luin koska aihepiiri sattui kiinnostamaan hyvin paljon.
Asiat alkavat edetä vauhdilla, kun Tuula ja Harri kuulevat mahdollisista sijaislapsista. Sisarukset Luke ja Venni asuvat kriisiperhekodissa, koska omat vanhemmat eivät pysty huolehtimaan heistä. Sanoja on vähän ja ne painavat paljon, kun perheen kuviot menevät uusiksi eikä valmiita toimintamalleja ole.Minä pidin. Ja takakannessa hehkutettu dialogi ja sarkastinen minäkertoja nousivat itsellänikin korkealle, varsinkin minäkertoja oli onnistunut. Erittäin onnistunut. Tämän kirjan luin vuorokaudessa koska sitä vain piti lukea eteenpäin. Ja tarina oli niin todentuntuinen ja minäkertoja niin raadollisen rehellinen. Ei niin kiiltokuvamainen kuvaus sijaisäidistä.
Muutamaan otteeseen minua tökki se, että tunsin lukevani sijaisvanhemmuudesta kertovaa esitettä ja itse olen kuitenkin kahlannut niitäkin sivuja läpi, joten tiesin kirjailijan tiedonlähteen hyvinkin ;)
Kuitenkin kirja oli hyvä ja melkeinpä kehottaisin jokaisen sijaisvanhemmuutta pohtivan lukemaan tämän kirjan. Sillä se piti sisällään molemmat puolet, niin hyvät kuin huonotkin. Tai en tiedä onko huonot oikea sana, mutta rehellisen kuvan kirja varmasti antoi. Ei jäänyt sellaista kuvaa että jokainen ryntäisi sijaisvanhemmaksi tämän kirjan lukemisen jälkeen... ;)
Ja uskallanpa tämän jälkeen selkeästi jatkaa Härkösen tuotantoon tutustumistakin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti