torstai 10. lokakuuta 2013

Lukupäiväkirjaan.

Jack Cavanaugh; Rakas vihollinen

Omasta hyllystäni löytyy yksi Cavanaughin sarjoista Lauluja yössä muistaakseni nimeltään. Joten kun kirjastossa palautettujen hyllyssä oli tämä Cavanaughin Rakas vihollinen otin sen matkaani saman tien. Aavistelin että 373 sivustaan huolimatta kirja olisi nopea lukea, enkä ollut väärässä...
Sotajoulu 1944 lähestyy, ja Anne Mitchellin pitäisi olla Pariisissa viettämässä kuherruskuukautta tuoreen aviomiehensä kanssa. Sen sijaan hän joutuu saksalaissotilaan panttivangiksi Ardennien metsässä. Karl Hausmann herättää vihaa nuoressa sairaanhoitajassa, joka on todistanut työssään natsien kädenjälkiä enemmän kuin tarpeeksi. Mutta mitä kahden vihollisen välillä tapahtuu luotien rätistessä pimeinä joulunpyhinä?
Kirja imaisi mukaansa ensisivuilta lähtien. Luin ja luin ja unohdin ruuanlaiton ja kaiken muun. Ajattelin vain että luen vielä tämän luvun, ja vielä tämän.
Tarina oli siis mukaansatempaava. Se piti otteessaan melkein loppuun saakka. En tiedä mistä johtuu, mutta usein kirjojen loppupuolella tarinat laimenevat, enkä puhu vain Cavanaughista, vaan monista monista muistakin. Alussa tarina etenee hitaammin, kaikelle annetaan aikaa, mutta lopussa alkaa hillitön loppukiri, kun halutaan kertoa mahdollisimman paljon mahdollisimman vähäisellä sivumäärällä.

Mutta tuo seikka ei todellakaan tehnyt kirjasta huonoa, ei todellakaan.
Kirjan aihe on myös tärkeä. Natsisaksan julmuudet ovat kaikkien tiedossa, mutta ihmisyys sen takana saattaa unohtua. Kirja kertookin ihmisestä natsinaamion takana, siitä ettei kaikki univormuun pukeutuneet olleet hirviöitä vaan takin alla sykki lämmin sydän.

Kirja käsittelee mielestäni hyvin vihaa kahden kansan välillä. Kuinka natsisotilaan ja amerikkalaisen sairaanhoitajan tiet kohtaavat talvisessa metsässä ja millaiset ennakkoluulot heillä on puolin ja toisin, kumpikin oman propagandakoneistonsa orjia. Mutta jotain tapahtuu kun antaa toiselle mahdollisuuden. Ja kuka lopulta määrittelee kuka on vihollinen ja kuka ei?

Luin kirjan alle vuorokaudessa. Sitä ei vain malttanut laskea käsistään. Ja vaikka usein kritisoinkin jatko-osia, niin melkein olisin kaivannut tälle kirjalle sellaista. Silloin viimeisten lukujen ei olisi tarvinnut olla sellaista juoksemista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti