Lukupäiväkirjaan.

Lisa Genova; Edelleen Alice

Alice Howland on viisikymppinen älykäs ja viehättävä nainen, jolla on kelpo aviomies ja kolme aikuista lasta. Hän on urallaan menestynyt ja saavutuksistaan ylpeä. Hän on hajamielinen aivan kuten muutkin, kunnes unohduksia eivät enää selitä stressi, kiire eivätkä vaihdevuodet.

 Sain tämän kirjan lainaan ystävältäni ja täytyy sanoa, että oli sitten pysähdyttävä kirja. Se kertoo alzheimerintautia sairastavasta Alicesta, joka kamppailee oman rapistuvan mielensä kanssa, se kertoo elämästä, joka tuntuu murentuvan käsiin. Se kertoo tuskasta ja peloista, mutta ehkä ennen kaikkea surusta, siitä kuinka tuntuu että kaikki lipuu pois käsistä.

Edelleen Alice on syväsukellus alzheimerintaudista kärsivän ihmisen mieleen, silmät avaava kertomus taudista, jossa yhteydet katkeavat eivätkä paikat ja ajat, sanat ja kasvot enää löydä toisiaan. Alicen kokemuksista muodostuu vaikuttava tutkielma identiteetistä, rakkaudesta ja merkityksellisen elämän ehdoista. Vaikka ulkopuolisen silmin Alice näyttää kadottaneet otteen elämään, hän itse kokee pitävänsä siitä päivä päivältä tiukemmin kiinni.

En allekirjoita täysin takakannen tekstin viimeistä virkettä. Sillä minusta tuntui enemmän, että päivä päivältä Alice tunsi itse lipuvansa jonnekin kauas, otteensa lipeävän arkisestä elämästään. Kirjassa oli onnistuttu välittämään se sekasotku, jollaiseksi mieli oli muuttunut, se epävarmuus ja unohdukset, normaalin elämän monimutkaistuminen ja se kuinka nimet unohtuivat, kuinka ei enää tunne ihmisiä ympärillään. Tämän kaiken lisäksi kirja kertoo myös lähipiirin reaktioista, tuskasta ja surusta, luopumisesta. Se kertoo myös siitä kuinka erilaisia me ihmiset olemme, kuinka eri tavalla reagoimme asioihin ja tapahtumiin.

Kuitenkin ennen kaikkea kirja kertoo siitä rakkaudesta, joka kantaa loppuun saakka, siitä rakkaudesta jota ei voi mitata, jota vain on.