Lukupäiväkirjaan.

Juha Itkonen; Hetken hohtava valo

Kerran kuviteltu tulevaisuus muuttuu nykyisyydeksi ja nykyisyydestä versoo uusi tulevaisuus. Miten siihen voisi olla uskomatta?

Viime vuonna Kohti -romaani sai minut ihastumaan Itkosen kirjoitustyyliin, joten kun Hetken hohtava valo löytyi kirjastosta oli minun se pakko lainata, tietenkin.

Kuten edellisenkin kohdalla kirjoitin, ei aihe tässäkään sinänsä ollut mitenkään erityisen yllätyksellinen. Tavallinen suomalainen perhe, kolme sukupolvea, perheen jäsenten erilaiset elämät, tavat katsoa ympäröivää maailmaa. Ei mitään kovin erikoista.
Mutta silti tässäkin romaanissa oli sitä jotain. 511 sivua piti sisällään kuitenkin niin paljon ja olisin voinut lukea vielä enemmänkin, sillä Itkosen kirjoitustyylissä vain on jotain hyvin erityistä. Se menee niin syvälle, se koskettaa.

Hetken hohtava valo on samanaikaisesti suuri ja intiimi sukupolvitarina. Siinä ei ole kyse vain ajasta tai aikakaudesta, ei pelkästään yhden perheen kohtalosta, vaan jostakin suuremmasta - jokaisen elämän ainutkertaisuudesta.

Vaikka Itkonen sai minut taas kerran haltioitumaan, niin on minulla romaanista pientä kritiikkiäkin, sillä ollakseni aivan rehellinen, siinä oli aivan liikaa kodinkone- ja elektroniikkatietoutta. Tiedän että aikakautta pitää tuoda esille tunnistettavien yksityiskohtien kautta, mutta liika on liikaa. Ja tiedän, että perheen isälla oli radioliike, jonka ympärillä hänen elämänsä pyöri, mutta itse en olisi sitä kaikkea nippelitietoa tarvinnut. Välillä  ajattelin vain, että ainakin kirjailija on osannut käyttää wikipediaa...

Toiseksi romaani ei ollut niin kiinteä kokonaisuus kuin olisin toivonut. Siinä käydään läpi niin pitkä ajanjakso vuosikymmenestä toiseen, että minulle se jäi välillä kyllä hieman hajanaiseksi sillisalaatiksi. Että sitä olisi voinut kuitenkin tiivistää jotenkin niin, ettei tätä tunnetta olisi tullut. Hyvä sanoa näin täältä ruudun takaa kun en itse ole tuota viisisatasivuista romaania ollut kirjoittamassa.

Mutta en voi sanoa, että kirja olisi jättänyt minua kylmäksi. Tuttuun Itkosen tapaan siinä oli sitä jotain sitten kuitenkin.