Lukupäiväkirjaan

Juha Itkonen; Kohti

Tuntuu, että kirjoitan usein tähän alkuun syyn miksi olen lukenut kyseisen kirjan. Niin nytkin.
Etsin Itkosen tuotantoa käsiini luettuani hänestä ensin monenmonta lehtihaastattelua. Niistä olen saanut hänestä jokseenkin sympaattisen ja maanläheisen kuvan. Ja sepä saikin kiinnostumaan myös hänen tuotannostaan. Ja vaikka Itkosta on kehuttu paljon, niin se ei aiheuttanut minulle häiritsevää ennakkoasennetta kirjaa kohtaan...kerrankin kirjailija, joka on niin normaali. Ei tee itsestään numeroa (tai ainakin sellainen kuva minulle hänestä on syntynyt).

Välähdys televisiokuvasta tsunamin runtelemasta Thaimaasta. Julia on siinä, kuvan vasemmassa laidassa, epäselvänä mutta elävänä. Vuosi sitten kadonnut Julia - tytär, joka jätti vain kirjeen pöydälle ja lähti.

Isä ja veli lähtevät joulun alla Thaimaahan tarkoituksenaan tuoda Julia takaisin kotiin. Kun perheenjäsenet viimein kohtaavat, aalto nostattaa pintaan elämän mittaiset jännitteet.
On helppo kritisoida toisen kirjoittamaa. Että ei niin omaperäinen idea. Tytär ja sisko katoaa. Hänestä näkyy välähdys uutisissa ja sinne lähtevät perässä isä ja veli.
Mutta aina ei tarvita niin omaperäistä ideaa. Ei jotain suurta ja järisyttävää. Joskus se tavallinen riittää. Jos osaa kirjoittaa, kuten Itkonen tuntuu osaavan.

Yli neljäsataa sivua ja aikaa kuluu vain muutama päivä. Siinä on sitä, mitä ihailen. Ja vaikka konkreettisesti ei tapahdu paljoakaan, avautuu lukijan eteen monikerroksinen kudelma jokaisesta henkilöstä ja nämä välähdykset avaavat taas hieman lisää nykyhetken tarinaa. Miksi he ovat juuri siinä ja miksi niin solmussa. Henkilöiden sisäinen maailma on voimakas ja vie mukanaan. Sinne vain sukeltaa mukaan.

Että ei Itkosta ole kehuttu turhaan. Nähtävästi itsekin yllyn kehumaan. Mutta se, miten hän solmii tämän näennäisesti yksinkertaisen kudelman kokoon tehden siitä niin monikerroksisen ja syvän. Sitä ihailen.